sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tietoinen elämä ja vastuu

Millaista elämää eläisin, jos en antaisi pelkojeni säädellä tai rajoittaa elämääni? Millainen ihminen olisin, jos en koskaan, minään hetkenä elämässäni kuuntelisi pelon vaimeaa kuiskausta tai suuren mörön karjuntaa? Millaista olisi elämäni täysin ja tyystin vapaana omasta mieleni kehittämästä vankilasta, joka on syntynyt menneisyyden traumoista ja uskon puutteesta omiin kykyihin? Millaista olisi täydellinen vapaus elämän joka alueella?



Voisinko elää vielä täydemmin? Löytäisinkö lisavaihteen itsestäni? Painaisinko kaasun pohjaan? Räjäyttäsinkö pankin? Heittäsinkö piupaut kaikelle ja löisin lössiksi? Antaisinko palaa sydämeni pohjasta? Välittämättä toisten mielipiteistä, toisten arvostelusta? Antaisinko toisten haukkoa henkeä heidän katsoessaan minun syöksevän tulta? Uskaltaisinko hypätä rotkon yli toiselle puolelle? Onko millään loppujen lopuksi merkitystä?

Millään muulla kuin vapaudella? Millään muulla kuin rakkaudella? Millään muulla kuin elämän intohimolla? Millään muulla kuin oman sisäisen äänen kuulemisella ja kuuntelemisella? Sen äänen toteuttamisella? Millään muulla kuin sisäisellä tyyneydellä ja rauhalla?



Voinko elää kahden maailman välissä? Tiedostavana ja tiedostamattomana yhtä aikaa? Sinä hetkenä kun tulen tietoiseksi oman elämäni totuudesta ja mahdollisuudesta olla itselleni rehellinen tai epärehellinen, minusta tulee vastuullinen, tuleehan? En enää voi syyttää elämää mistään, enhän? Olosuhteista?  Olen tietoinen ja siksi vastuussa elämästäni, niinhän? Jos eläisin tiedostamattomana, olisin syyntakeeton, koska en olisi tietoinen mahdollisuudesta olla tietoinen ja sitä kautta vastuullinen elämästäni?

Haluanko jäädä loukkuun kahden maailman väliin? Vanhan maailman, josta sisimpäni tuntuu  irrottautuvan kysymättä mieleltäni ja järjeltäni mitään ja uuden maailman, jossa ei ole sijaa piirullekaan epärehellisyyttä? Kestänkö sen pelon, lopullisen napanuoran katkaisun? Hyväksynkö oman täydellisen vastuun elämästäni, jota tietoisuuden kasvu edellyttää? Haukonko henkeä sinä hetkenä,kun näen kohdan, jossa muutos kutsuu ja muutun vai juutunko paikoilleni? Kun vastaani tulee tienhaara, jossa voin siirtyä uuteen muutoksen kiertoon, valitsenko uuden ja tuoreen ja jonka tiedän syvällä itsessäni olevan minua varten? Valitsenko sen, mitä elämä haluaa tarjota minulle?



Otanhan vastaan elämän ojentamat mahdollisuudet uusiin ideoihin, mitä fyysinen kehoni, sieluni ja henkeni tarvitsevat tuntemaan olevansa elossa, otanhan? Että ymmärrän, että menestyminen tarkoittaa uskallusta elää oma totuuteni, ymmärränhän? Uskallanhan irrottautua uskomuksista ja ihmissuhteista, jotka eivät enää tue kehitystäni, uskallanhan? Ymmärränhän, että elämäni haasteelliset kriisit ovat olleet mahdollisuus kasvuun ja että niiden kautta olen se, mitä tänä päivänä olen, ymmärränhän?

Enhän odota jotakuta tulemaan pelastamaan minua? Enhän odota jonkun tai jonkin tulevan täyttämään tyhjyyttä tai antamaan minulle "jotain enemmän"? Luotanhan omaan sisäiseen ääneeni? Uskonhan kaiken jo olevan minussa? Etsin kunnes löydän sun = itseni?

Noudatanhan sisäistä kompassiani, joka ohjaa minua uusille maille uusien ihmisten pariin? Näenhän kartan minulle tarkoitettuna ja täynnä elämää? Arvostanhan johdatustani tulla tietoiseksi muutoksen tiellä ja näenhän sisäisen muutoksen muuttavan myös ulkoista elämääni? Tiedänhän, että elämässä ei ole status quota, vaan että muutos on jatkuvaa? Että muutos on elämän virtaa, johon kannattaa heittäytyä?



Olenhan iloinen kun näen sen rajan, jossa voisin kehittää draaman emootioiden viemänä tai antaa sen vain sulaa? Ja olenhan viisas ja valitsen sulamisen? Olenhan onnellinen, kun huomaan valinnan mahdollisuuden? Tajuanhan, että olen kiitollinen että huomaan sen ja sen tuoman keveyden ja vapauden? Kuulenhan sisäisen helpotuksen nauruni? Olenhan tietoinen, että matka on tarkoitus, ei päämäärä?

Tiedostanhan, että kaikki muuttuu, kun lähden? Aavistanhan, ettei mikään ole enää ennallaan, kun astun linnan nostosiltaa pitkin? Ymmärränhän luita ja ytimiä myöten, että vanha on haihtunut, kun palaan?

Tiedänhän, että se on elämän tahto?












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti