Tanssin viikon kaksi kertaa päivässä, aamupäivällä kaksi tuntia ja illalla kaksi tuntia, noin, suomalaisten, englantilaisten, saksalaisten, japanilaisten, kreikkalaisen ja hollantilaisen, venäläisen ja argentiinalaisten VD-sielun sisarien ja veljien kanssa. Intensiivinen työpaja vailla vertaa, joka nosti minut uuteen ulottuvuuteen, uuteen energiaan.
Mistä aloittaisin tuliaisten ja avautumisen purkamisen sanojen muotoon? Tuliaisia on niin paljon ja avautumiseni puskee ulos niin syvältä. Hyrrämäinen liikkuvien energioiden pyöriminen tuntuu nyt loppuneen ja pystyn istumaan ja keskittymään kirjoittamiseen. Jouduin suoraan loman jälkeen uusiin tapahtumiin kotona ja tutustuin uusiin ihmisiin. Laskeutuminen ja palautuminen omassa hiljaisuudessa jäi väliin. Elämän virtaa, säteilyä, joka vetää puoleensa ja heittäytymistä heti tuntui kyllä hyvältä. Uudet energiat saivat aikaan konkreettisia tilanteita ihmisten kanssa saman tien, mikä todistaa work-shopin toimivuuden ja tehokkuuden käytännön elämässäkin. Sitä mitä sisällä, sitä myös ulkona. Omat ilon, rakkauden, voimistuneen syvällisyyden värähtelyt vetivät puoleensa samanlaista saman tien.
Kirjoitan kahvikupposeni kera hymy huulillani ja liikutuksen kyyneleet polttavina silmieni takana, kun lähden sukeltamaan sisälleni. Vieressäni pöydällä istuu Kreikassa saamani lahja, mollamaija-tyyppinen nukke, joka symboloi sisäistä lastani, Pikku-Kirsiä. Rakas ystäväni antoi sen minulle saatuaan kuulla minun saaneen yhteyden ja löytäneen pienen lapsen sisältäni. Olen tietysti kuullut sisäisestä lapsesta ja ihmetellyt, että miltä se tuntuu ja mitä se oikein on, kun joka puolella siitä vouhkataan, mutta minulla on ollut vain kylmä muuri siinä kohtaa, jähmettyminen ja kankeus. Sama tarina senkin kanssa kuin muiden traumojeni, kieltänyt sen itseltäni, lukkojen takana, ja kuvitelmana päässäni ( huom.päässäni!), että olen just fine lapsuuteni kanssa. Yhtä puppua!
Aamupäivän hehkuttaessa kuumuuttaan katetun vanhan tenniskentän suojassa hiki valui pelkästä olemisesta ja lämpöhalvaus ei ollut kaukana kuunnellessani taskukokoisen Venuksen pehmeää puhetta tanssien ja elämän sisällöstä. Ensin otettiin yhteys toisiin tutun piirin muodossa katseiden porautuessa katseisiin, käveltiin itsevarmuutta uhkuen David Bowin rytmien tahdissa ja vedettiin muutamat lambadat kukin lantiota omaan tyyliinsä keikuttaen. Minä innostun niin täysillä aina ja nytkin ja tunsin nousevani ihme-energioihin jo ensi tahdeista. Vähitellen tahdit muuttuivat ja hidastuivat ja syvenivät. Sama tapahtui minussa. Ave maria. Kouristuin, niskani putosi eteen ja aloin nyyhkyttää kuuluvaa itkua. Otin mahastani halausotteen ja keinutin itseäni pyhien sävelten soidessa. En voinut liikkua. Keinuin vain ja halasin itseäni koko kappaleen ajan ja itkin. Oikea jalkani polven kohdalta oli taitettuna sisäänpäin kuvastaen pahaa oloani. Tuon tanssin, minulle epätyypilliseen tapaan, paikoilleen olon, aikana sain ensi kosketuksen pieneen hyljättyyn lapseen. Lapseen, jolta oli riistetty rakkaus, lapseen, joka oli kasvanut kylmässä ja välinpitämättömässä ilmapiirissä, lapseen, joka ei ollut saanut perusturvallisuutta elämää varten, lapseen, joka niin kaipasi kaikkea tuota, rakkautta, turvaa, lämpöä, läsnäoloa, isää ja äitiä, todellisia vanhempia. Sen pienen tytön, joka oli joutunut kasvamaan henkisessä ja tunteellisessa puutteessa, kohtasin, törmäsin siihen täysin yllättäen. Olin jo kuorinut itsestäni kai niin monia kerroksia, että tämä kaikkein syvimmällä sielussani oleva möykky tuli eteeni odottaen löytymistään. Halasin ja hoivasin, annoin ymmärrykseni, myönsin kaiken, mitä vaille olin jäänyt, annoin rakkauteni sille pellavapäisellä hapsutukkaiselle vihreäsilmillään hämmästyneesti katsovalle pienelle tytölle, otin syliini ja jota ikinä en päästä pois. Jumalalle kiitos tästä löydöstä. Tyhjyys täyttyi. Oma todellinen rakkauteni annettiin minulle. Lupaan hoitaa pikku-Kirsin kuntoon antamalla itselleni rakkautta, kuuntelemalla omia tarpeitani ja toimimalla minulle hyväksi, ottamalla rakastavia ihmisiä ympärilleni ja ottamalla avun ja rakkauden vastaan ilman syyllisyyttä ja opettemalla tottumaan iloisen rakkauden energioihin, jotka ovat niin erilaiset kuin lapsuudestani tutut kehon jäykistävät energiat, jotka saavat minut toimimaan itseäni ja omaa rakkauttani vasten ja jotka sallivat minun kärsiä kaltoinkohtelua. Minä otan vastuun itsestäni, aikuisesta ja lapsesta sisälläni. Pidän meistä huolta. Loppu huipennus oli vielä seuraava kappale, jonka ajan sain olla miehen turvallisessa sylissä ja itkeä loput itkut sillä kertaa. Myös muut pitävät minusta huolta ja annan kaiken tapahtua.
Sisäinen lapseni löytyi maanantaina, olimme tulleet torstaina. Olin kärsinyt krapula tyyppisestä niskasärystä pari päivää, ja alkoholilla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Tuo syvä todellinen tuskainen nyyhkytys poisti kivun ja minussa vapautui tilaa ja olemiseni ja läsnäoloni syvenivät. Tunnen nyt olevani ihmisten ja elämän kanssa enemmän yhtä ja katson ihmisiä ja elämää syvältä sielustani suoraan.
Koen universaalia kärsimystä ja rakkautta eläinten kautta ja resonoin eläimiin kaikkialla todella syvästi. Ne ovat aina saaneet minut kyyneliin missä vain, milloin vain. Toissa vuonna Kanarialla otin elätiksi eksyneen ja lähes hukkuneen siilin poikasen ja löysin sille kodin. Nyt Molyvoksen satamassa ravintolassa sain toteuttaa tätä rakkautta ruokkimalla laiheliini kissoja. Olimme viisi Vd-sisarta lounaalla suunnitelmissa jatkaa siitä kuumille lähteille. Sisaret katsoivat minua ymmärtäväisesti ja antoivat kalan jämät minun eteeni, joita jakelin kissoille. Kaikki hoiva ja rakkaus, mitä jaan, hoitaa samalla myös minua. Pikku-Kirsi sai siis osansa kalan raadoista. Meidän suunnitelmat kuumista lähteistä samana päivänä siirtyivät, kun nousimme ja keinuimme Ihme-energioissa nauttiessamme makoisista annoksistamme. Keskustelimme ja kerroimme tarinoita ja avauduimme, nauroimme ja itkimme vuorotellen. Näin sivusilmällä, kuinka tarjoilija ja miehet laivassa seurasivat meitä ihmeissään. He näyttivät helpottuneilta aina kun itkun jälkeen räjähdimme raikuvaan nauruun. Hoidimme toisiamme, lounas oli tosi terapeuttinen ja koin kevyen kevyitä energioita meissä kaikissa tässä sielujen kohtaamisessa. Ihme-energiat vaikuttivat ympäristöön myös. Saimme ihanaa palvelua, mikä tämän päivän Kreikassa ei ollut itsestään selvyys enää, ja nämä pikku kylän laivamiehet saivat todistaa jotain ainutlaatuista. Lieneekö nähneet enkeleitä yläpuolellamme!?
Kahtena iltana tanssimme rannalla ilta-auringon laskiessa punaisen ja keltaisen eri kullanvärisen vivahteina horisonttiin henkeäsalpaavan kauniina. Myös kuun sirppi oranssina loisti salaperäisesti. Ohjaajamme kertoi, ettei kuu ollut ollut taivaalla samaan aikaan kuin he ikinä ennen kuin nyt. Näky oli satumainen taivaan sulautuessa sumuisena sinertävänä meren sineen näiden kahden valokappaleen luodessa mystiikkaa. Yksinäinen kalastajalaiva lähestyi rantaa ja kellui paikallaan. Olin siunattu saadessani kokea tämän ja olla täällä näiden ihmisten kanssa. Paransimme toisemme meren suolavedellä kärsimykistä, heitimme toiveita mereen ja jätimme vanhaa taakse, annoimme itsellemme syntimme anteeksi ja loimme uutta elämää, tanssimme sensuaalisuutta ja erotiikkaa, rakkautta. Valelimme savea toisen kasvoille pyhän musiikin soidessa ja katsoimme syvältä sielusta toisen sieluun ja annoimme synninpäästön itsellemme. Puhdistavat kyyneleet valuivat silmistäni koko ajan sielun veljeni sivellessä kasvoilleni savea ja kun itse valelin savea hänen kasvoilleen. Tunsin olevani niin läsnä ja avautunut, tunsin olevani sulaa vahaa, joka luovuttaa itsensä anteeksiannon ja armon valeltavaksi. Oloni oli pyhä. Lopuksi hieroimme savea toistemme vartaloihin ja uudistimme itseämme ja toista. Uskalsin mennä lähellä ja päästää lähelle. Oi, mikä lämpö ja sielukkuus. Kiitos.
Jonain iltana makasimme tähtitaivaan alla tähtiä ihaillen ja tehden tähtikävelyä kohti tähtiä käsiä ja jalokoja ilmassa liikuttaen. Otin oman tähden katseeseeni ja otin sen sydämeeni mukaan, tähtiloisteen, yhden tuliaisen myös. Myös viimeisenä iltana nautimme tähtimerestä lipuessamme laivalla satamaan yhteisen illan vieton jälkeen toisesta pikku kylästä. Näimme tähden lentoja illan sysi pimeydessä. Olimme viettäneet ihanan illan syöden, tanssien ja nauraen. Tulitaiteilija VD-ystävä ilostutti meitä improvisaatio showlla. Mikä ilta! Laivalla oli niin lämmin tunnelma, rakas kansainvälinen VD-perhe ja rakkaat suomalaiset VD-siskot ja veljet! Rakkaat opettajat! Rakas elämä! Kiitollisuus ja nöyryys kaiken tämän hyvyyden ja rakkauden edessä oli suuri. Kiitos, että sain olla mukana kanssanne jakamassa jotain ainutlaatuista ja kaunista, antamassa ja saamassa rakkautta, kasvamassa monta askelta eteen päin omalla elämän polullani. Rakastan teitä.
Ateenan kentällä odottaessani konetta Kööpenhaminaan tyhjensin kännykkäni vanhoista valokuvista. Vanha saisi jäädä Kreikkaan, en enää halunnut kantaa sitä mukanani kotiin. Vanhan jättäminen, yksi tuliainen. Tyhjensin niin hyvin, että taustakuvakin katosi vahingossa. Tausta oli nyt täysin blanco ja ankean näköinen. Siihen oli hyvä alkaa maalata uutta taulua. Nyt siinä on keltainen ruusu.
Lentokoneessa kolme penkkiriviä meni uuteen järjestelyyn, koska minä uskalsin avata suuni ja kertoa sen hetkisen ongelmani, enkä vain kärsinyt hiljaa. Loppu hyvin, ja kaikki olivat tyytyväisiä. Lisää rohkeutta, yksi tuliaisista.
Kehoterapiassa perjantaina minua ei itkettänyt, toisen selkäni "fileen" kohdalla tunsin vienon surun häivähdyksen jostakin, mutta hymähdin vain ja jättäydyin ja antauduin rauhaan ja keveyteen. Olin päässyt tunteiden ja tuskan ja kaiken, mikä on muuttuvaa ja häilyvää, taakse. Syvään rauhaan, mikä on sieluni ydin ja sydän. Rauha, tuliainen. Hoitajani kertoikin tunteneensa uuden keveyden kehossani ja että siellä oli nyt uutta tilaa. Keveys, tuliainen niin ikään.
Kaadettujen kirsikkapuiden tilalle tultiin heti kotiinpaluustani seuraavana aamuna istuttamaan uudet omenapuut.
