Paluu ihmisyyteen

Peeling of the layers, peeling them all. Kerrosten kuoriminen, kaiken niiden kuoriminen. Paljas, riistuttu, maskiton, enemmän totta, enemmän rehellinen, enemmän sitä mitä on. Takaisin ihmisyyteen. Paluu pitkältä matkalta tai ainakin pysähtyminen, kiireen loppu tykyttävissä suonissa, ansaittu lepo pakoon juoksemisen jälkeen. Voin huokaista, huohahtaa. Voin antaa periksi ja lopettaa aina askeleen edellä olemisen. Voin vaipua tainnoksiin ja itkeä helpotuksen kyyneleitä siitä ettei minun enää tarvitse.

Tarvitse kantaa sitä helvetin tuskaa kehossani ja sielussani. Sallin, osaan sallia sen kaiken tulla minusta ulos, kun karjun kidastani kidutetun eläimen huudon. Voi sitä vapauden kontrolloimattomuuden tunnetta, jossa tajuan että se olen minä ja minun huutoni. Huuto kuin lohikäärmeen kidasta, lieskat tulenpunaisina ja korkeina täyttävät koko salin työpajassa (dancing and crying the emotional body). Selkärangan tyvestä pitkin selkärankaa niskan kautta kurkkuun ja kita auki pää ylhäälle suunnattuna hampaat irvessä se tulee ulos.  Huuto vapauteen, irti tämä saatanan piina, joka kalvaa ja pelottaa ja epäselvyydellään kutoo epätietoisuuden epävarmuutta minusta, elämästä. Minussa, elämässä. Koko elämäni huudossa, kaikki elämäni tuskat, surut, luopumiset, määrittelemättömät kaikki.Meren pimeä pohjattomuus,sisimpäni suloinen hellivä pehmeys siihen yhdistettynä, vastasyntyneen sydäntäraastava rääkäisy irtirepäisty kohdun lämmöstä tähän maailmaan. Minun lapseni, minä lapsi, vauva, minä yksin. Uin syvässä vedessä ja katson rumuutta silmiin ja näen kaiken. Eihän täällä ole muuta kuin tyhjää. Tyhjää tilaa. Missä on kaikki pelko, miltä se näyttää, kun se ei näytä miltään?

Kolari 6.12.1987 Morris Mini

Raivon himmennettyä kehoni keskiöstä nousee korkeaääninen laulu, jossa yhdistyy suru ja kauneus elämästä, minusta. Kaksi polariteettia, jotka maustavat elämän niin suloisen makeaksi. Ne kaksi kietoutuvat toisiinsa niin koskettavasti ja kipu niiden yhtymäkohdassa on niin suloista ja makeaa, mikä tekee kokemuksen elämästä niin tyydyttäväksi ja ravituksi. Itkuvirteni sanat kumpuavat jostain ja lauluääneni on hellä ja pehmeä.

Tämän kokemuksen jälkeen mikään ei ole enää ennallaan. Ristiluuni alueelta räjähti ulos niin paljon kuonaa yhdistetyn itkuvirren sekä syvähengityksen tyylisen yhdistelmän jälkeen. Olin tuntenut, että itkua ja epätoivoa, kaikki shitti oli kerääntynyt sinne ja tarvitsi räjähdysmäisen jonkun, millä se tulisi ulos sieltä. Kun itkin kurkkusuorana syvimmistä syvyyksistä tulevaa rääyntää ja hillitöntä hirveiden sanojen huutoa ja kiroulua ja ennenkokemattoman vihan ja raivon ja syvän surun irtipäästämistä kehon kautta, äänen käytön kautta, minusta vapautui jotain niin suurta painolastia, että se näkyy ulospäin. Ja ennen kaikkea minä tunnen sen. Tunnen sen vaikutuksen uutena rauhana ja varmuutena ja turvana. Ja tunnen, että se tulee minusta, ei minun ulkopuolelta, ei jumalasta, enkeleistä, yksisarvisista, tai edes universumista, vaan minusta, minusta ihmisenä. Luottamuksena että näin on hyvä ja minussa on vahva ja vankka perusta, jota mikään ei voi enää heilauttaa. Mieletön voiman ja varmuuden tunne on sanoinkuvaamaton, jotain niin uutta, jotain, jossa voin levätä. Uskallus ja rohkeus ihmisyydestä käsin, itseluottamuksen ja itsevarmuuden kautta. Ja tämä vakaus, mikä tulee itsestä käsin tuntuu paljon vakaammalta ja todellisemmalta kuin turvautuminen magiaan. Vähän skeptisyys on iskenyt minua kuin halolla päähän nyt, ja luulenpa, että kaikki tarkoituksen hakeminen kaikkeen tapahtumiseen, on itsemme suojelua realiteeteiltä ja elämältä. Haluamme olla vaaleanpunaisessa kuplassa, jossa on enkeleitä ja keijuja. Elämän realiteetit voivat unohtua kun tavoittelee blissiä ja yliluonnollisia tiloja.  Tuntuu, että olen laskeutunut maan pinnalle ja olen tasavertainen ihminen muiden ihmisten joukossa ja minulla on yhtälailla kykyjä toimia ja toteuttaa elämässä mitä vain, mitä haluan. Rohkeus, kunnianhimo ja luottamus. Ja ihmeellistä kyllä, kaikki nekin ilman pakonomaista tarvetta edes onnistua. Mutta sellainen tekemisen terve meininki,jossa annan kaikelle mahdollisuuden tapahtua.

Mun uusi Mini Cooper S. Autokoulu kohta takana ja iso mörkö syösty sisuksista ulos. nyt on tilaa uudelle.

Uutta pehmeyttä lantion alueella, tulppa poksautettu auki, nyt elämän vedet voi vapaasti virrata minussa. Laajuutta ja yhteyttä jalkoihin ja koko selkä avara alue. Tilan tuntua, Ahdistava paino poissa. Kuuntelen tunteisiin vetoavaa musiikkia ja itkua tulee tulee vuolaasti ja vapaasti alaselän alueelta, ihan eri tavalla kuin ennen. Ei minun tarvitse tietää, mitä itken, mikä kipu sinkoaa ulos. Sen vain tiedän, että vapautuminen niistä on huikeaa.Todistettu empiirisesti taas kerran, mikä voima on kehollisella tunteiden työskentelyllä, miten se suoraan ja konkreettisesti vaikuttaa kehon jännityksiin ja niiden purkamiseen ja pehmenemiseen, Parantavaa, eheyttävää. Kokonaiseksi tulemista, näkyväksi tulemista. Uskaltamista olla näkyvä paljaana. Ihmisenä,

 Siellä on paljon vielä tulossa koko ajan. Suru ja viha minussa nyt ovat potenssiin sata, kun annan itseni mennä sinne ja nyt tunnen että tämä on sitä oikeaa kamaa ja nyt olen valmis kohtaamaan viimeistkin rippeet, sen kauheimman kaikista. Kaiken näiden ns. negatiivisten tunteidenkin (kaikki tunteet ovat samanarvoisia, ei ole hyvä tai huonoja,kaikki on hyväksyttyjä) aikana koen rakkautta ja iloa ja keveyttä samanaikaisesti. En ole missään masennuksen syövereissä, vaan elämäni huipulla ja nautin joka hetkestä. Tästä moninaisuudesta, tunteiden kirjosta, väreistä. Kestän kaiken, koska näen samalla, että ne on vain pintaa ja sisällä minussa on ilon ja valon keskus, voiman ja vakauden keskiö, joka pysyy, vaikka pinnalla kuohuisi.

En voi elää muuta kuin totuuteni. Paluuta entiseen ei ole.Totuus tekee minusta aidon virheineni ja täydellisyyksieni. Voisin mennä suoraan valoni ja voimani keskiöön, voisin kiertää kehän näkemättä, uskaltamatta nähdä, kohtaamatta ja katsomatta. Voisin teeskennellä eheää ja kokonaista. Mutta puhdistautuminen menneen painolastista, peloista, menetyksistä, traumoista yms. vaatii käsittelyä, vaatii ulostulemista. Jos hyppää suoraan jumaluuteen ja muuhun korkealentoiseen touhuun ja jättää käsittelemättä ihmisyyteen kuuluvat kuonat ja kertymät, ne jää kehoon ne jää sieluun ja silloin oleminen on aika yksipuolista, jos väylä yläkertaan toimii, mutta ihmisyys on hukassa. Oli tämä elämä satua tahi totta, kuka sen tietää, siitä huolimatta olemme hyvin todellista lihaa ja verta ja me elämme arjessa arjen haasteiden keskellä ja ihmisestä tulee hyvin ontto ja tekopyhä, jos sen tosiasian jättää väliin. Vaarana on myös hillitön ylimielisyys muita "alempia" kohtaan, koska "kyllähän minä tiedän mikä sinulle on parasta...."

Minä olen kyllästynyt teeskentelyyn. Minä olen kyllästynyt manipulaatioon. Minä olen kyllästynyt kiertelyyn ja kaarteluun. Minä olen kyllästynyt leikkiin. Minä olen kyllästynyt hyväksikäyttöön. Minä olen kyllästynyt epärehellisyyteen. Minä olen kyllästynyt satuihin. Minä olen kyllästynyt blissiin. Minä olen kyllästynyt kieltämiseen, ettei me saada ilmaista ns. negatiivisia tunteita.  Ja kun minä näen sen tapahtuvan minun vastsutusbarometrini nousee korkealla.

Siispä syntyi eMotion Dance, Tunteiden tanssi. Tämä putkahti ulos kuin kauan hautunut lapsi päivänä, kun se ei enää kestänyt olla hautumossa, vaan pomppasi ulos yhtäkkiä ja siinä se on voilá. Tämä on minun lapseni. Lapseni johon saan toteuttaa kaikki toiveeni ja haluni tanssin ilmaisusta. Tämän lapsen saan antaa olla kokonainen. Tämä lapsi saa ilmaista yhtälailla iloa kuin surua, tämä lapsi saa tuntea vihaa ja raivoa. Tämä lapsi saa itkeä syviä kuumia surun kyyneleitä, tämä lapsi saa huutaa tuskansa auki. Tämän lapsen häpeää ja pelkoa ymmärrän. Tämän lapsen inhon irvistys on ok ja epäonnistumisen pelko myös. Tämän lapsen hyväksyn juuri sellaisena kuin se on. Tämä lapsi saa tukea ja turvaa ryhmältä, hoivaa ja rakkautta toisilta. Tämä lapsi saa olla näkyvä ja ihailtu. Tämä lapsi tulee tietämään, että hänessä asuu vankka varmuus sisällään, joka kantaa, ilo, joka säteilee ja rakastaa. Tämän lapsen ei tarvitse esittää mitään, vaan ilmaista aitoa todellista itseään. Tämän lapsen ei tarvitse mennä jumalien ja jumalattarien tai voimaeläinten roolin taakse, vaan on itse omana itsenään pääroolissa aitoine tunteineen. Tämä lapsi tanssii suoruudessa, ihmisyydessä, rehellisyydessä, aitoudessa.

Yle Teeman kuvaukset Kalasataman metrolaiturilla. Täysin vapautunutta tanssia parin metrojunallisen ihmisiä aikana. Eipä mua häiritse yleisö.

Ja minulla on hyviä uutisia. Tunteiden kohtaamisesta kukaan ei mene rikki. Niiden voimakas ilmaiseminen ei ole rikkimenemistä, vaan vapautumista ja irtipäästämistä. Se tuo tilaa uudelle puhtaalle energialle. Kipu on vain kipua ja jos sattuu, niin sattuu, ja se on ok. Tunteiden kohtaamista ei kannata pelätä. Niiden kahlitsevasta otteesta on mahdollista päästä irti. Ensin pitää tietysti tunnistaa tunteet.  Tunteet haavoittavat ja koemme olevamme haavoittuvia. Varmaan totta, mutta ne ovat vain tunteita. Tunteiden kerroksen takana on haavoittumaton tila, jossa kukaan ei meitä voi satuttaa.