Ässä hihassa

Tunnuslauseekseni on vuosien mittaan muodostunut ”on pelattava niillä korteilla, mitä on jäljellä”, elämän jakaessa eteeni vähän väliä huonosti sekoitettuja korttipakkoja. Ilmeisesti elämä on vakuuttuneempi pelitaidoistani kuin minä, koska elämän pöytä on valinnut minulle kovien kundien sarjan, ainakin peleistä päätellen.

 

Nyt oli niin sanotusti kovat piipussa ja minun oli päästettävä sisäinen pelihaini valloilleen ja antaa palaa, syteen tai saveen. Kukaan muu ei tätä voittoa tai häviötä minulle korjaisi, vain minä. Tärinästä ja tutinasta huolimatta istuin rohkeasti viimeiseen erään vastustajani kanssa.

Vastapelaajani pelityyli oli totuttuun tapaan häikäilemätön ja häpeämätön, hyökkäävä ja aggressiivinen, raju ja raivokas. Hän heitti kortit suoraan silmieni eteen röyhkeästi varmana voitostaan rintaansa pöyhistellen luullessaan lyövänsä minut, mitätöidyn mollamaijansa. Pelurin paljastamat kortit olivat härskejä, kuten avoin kyttääminen, seuraaminen, herjaavat sähköpostit, kirjeiden pudottaminen postiluukusta, moottoripyörällä eteen kurvaaminen ja uhkaava pelotteleva puhe. Tässä vaiheessa oma pelini oli vielä tarkkailua, ja vastustajani tietämättä säästin kaikki hänen minulle ojentamat kirjalliset todisteet. Muut hyökkäykset ja kyttäyskeikat kirjasin ylös intuitiivisesti vaistoten, että minulle olisi niille vielä tosi käyttöä.

 

Pelurin iskiessä nyt pahimman suoransa eli hyökkäykset Z:n (miesystäväni) suuntaan oli minunkin kaivettava mollamaijan sisuksista ulos se täydellinen nainen, joka pystyy mihin vaan. Exäni seuraamme väkisin tunkeutuminen koira lenkillä rannalla ja hänen minun yliampuva morkkaaminen ja haukkuminen ja Z:n tökkiminen rintaan sekä Z:lle alkava tekstiviesti tulitus, jossa minua sairaalloisen perverssisti hän herjasi tarkoituksena eliminoida Z elämästäni, eivät jättäneet minulle kuin yhden vaihtoehdon.

Vastustajani oli hölmön tietämätön käsissäni olevista ässistä. Hän jatkoi korttiensa latomista, mutta minä olin aloittanut oman hiljaisen ja varman pelini siellä taustalla. Minulla oli kirjallisia todisteita ja minulla oli henkilötodistajia. Minulla oli kyky kirjoittaa tapahtumat selkeään rehelliseen muotoon. Minä voisin puolustautua ja minä voisin saada tämän pirun pelin loppumaan.

Yön hämärässä surffailin netissä ja täytin tarvittavan sähköisen paperin. Asianajajat, joille olin soitellut, olivat epäileväisiä maallikon kyvyistä täyttää kyseinen lomake ja lähes vakuuttuneita, että ilman heidän ammattitaitoaan, mahdollisuuteni saada tahtoni täytäntöön oikeussalissa, oli olematon. Heidän tuntipalkkansa oli huikea, joten päätin kokeilla onneani omin avuin.

Aamulla vesisateessa, taksilla kurvasin Itäkeskuksen poliisiasemalle ja aikomukseni oli jättää hakemus sinne. Pääsin jonon ohi takahuoneeseen esittämään asiani. Poliisi sai minut vakuuttuneeksi, että nopein tapa saada asia etenemään, oli viedä se henkilökohtaisesti Salmisaareen Käräjäoikeuteen. Plan B siis, ja sinne. Kallis taksikeikka, mutta sen väärtti. Olin punaisessa urheilupusakassani ja farkuissani ja valkoisissa tennareissani väriläiskä tummiin jakkupukuihin ja pukuihin sonnustautuneiden juristien joukossa, kun vilahdin vauhdilla turvatarkastuksen läpi. Jätin lähestymiskieltohakemuksen kansliaan. Jäin odottelemaan ässäni muhimista ja sen lopullista vaikutusta jännittynein mielin.

Juhannus lähestyi ja halusin käsittelyn olevan ohi ennen keskikesän juhlaa. Muutama puhelu tuomarille ja tuomari taikoi kalenteristaan minulle sopivan ajankohdan. 

Vastapelurini pelasi koko ajan näkyvästi häiriköiden. Kunnes iskin valttini pöytään. Päivää ennen istuntoa hän sai haasteen. Hänellä ei olisi paljon aikaa valmistella puolustustaan, tosin yli-ihmisenä hänellä oli McGyverin kyvyt, joten en vielä nuolaissut.

 

Nukuin edeltävän yön horroksessa ja vastoin tapojani singahdin ylös kuin vieteri. Käräjäoikeudessa olin aivan liian aikaisin, ja pitkä odotusaika lisäsi jo käsin kosketeltavaa jännitystäni. Oikeuden minulle lähettämässä haasteessa oli ollut ohjeet, mitä kaikkea joutuisin esittämään oikeuden edessä. Olin siis kirjoittanut itselleni alkupuheenvuoron, asian perustelut ja todisteet sekä loppupuheenvuoron. Jännitin esiintymiskammoisena puheitani, jännitin exääni ja jännitin lopputulosta. Olin kauhusta kankea kävellessäni salin ulkopuolella vuoroa odotellessani. Juttua kanssani heitti helvetin enkelin näköinen tyyppi. Hänellä tuntui olevan kokemusta käräjistä ja ajattelin hänen olevan rikollinen, joka joutuu harva se kerta käräjöimään. Yllätyksekseni hän kertoi olevansa juristiopiskelija ja lopullisesti hän yllätti minut tullessaan kuuntelemaan minun asian käsittelyä.

Oli aika. Peluria ei näkynyt. Jättäisikö tuo mielestään syytön ja viaton ja väärinkohdeltu ja toimintaansa täysin oikeutettu herra Peluri saapumatta? Tietäisikö tuo jossain sielunsa syöverissä menneensä tällä kertaa liian pitkälle ja ettei hän voisi perustella hyökkäystään minun yksityisyyttäni ja elämäni tuhoamista kohtaan? Huokaisin syvään ja hieman vapautuneemmin astelin oikeussaliin ja istuuduin alas asettaen kansioni pöydälle eteeni kuin asianajaja ikään. Ylhäällä edessäni patsastelivat tuomari ja käräjäoikeuden sihteeri ja joku kolmas. Sivulla, harvinaista näissä istunnoissa, oli syyttäjä kuuntelemassa. Taakseni jäi parrakas ystäväni.

Puhuessani jännitys katosi. Esiinnyin varmasti ja puhuin johdonmukaisesti täysin vapaasti ilman papereitani asiani sisäistäneenä. Kertomukseni oli sopusoinnussa hakemuksessani kirjoitetun tekstin kanssa eikä asiassani ollut mitään epäselvää. Tuomarin kai kuului edes vähän tökätä minua. Hän naurahti ja kysyi, miksi olen säilyttänyt nuo kammottavat sähköpostit. Vastasin, että tiesin jonain päivänä istuvani tässä.

Peluri oli hätäpäissään lähetellyt monia pitkiä sähköposteja tuomarille vuorokauden aikana. Ei kuulemma olisi kestänyt nähdä minua.

Käsittelyn loputtua olin huojentunut ja tyytyväinen omaan suoritukseeni. Ja aloin itsekin olla vakuuttunut pelitaidoistani. Lähestymiskielto astui voimaan heti.