keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Love Story

"Mistä alkaisin nyt tämän kertomuksen vanhan totuuden, se syntyi aiemmin kuin meri sininen, se rakkauskertomus on, mutta mistä sen alkaisin .." Nyt sisälläni pulppuaa niin vinhaan tahtiin, etten tiedä todellakaan, mistä aloittaisin. Pulppuaa rakkaus valtavalla voimalla ja pulppuaa Vital Developement Rakkauden taide -työpajan tunnelmat minussa vahvana ja syvänä. Tahdon vain sanoa, että rakastan rakastan rakastan...



tanssia, Vitalia ja upeita kanssatanssijoitani siellä, ystäviäni, Ruusu-mäyräkoiraani, kahisevia vaahteranlehtiä jalkojeni alla, marraskuun silloin tällöin pilkahtavaa aurinkoa, naapureitani, jotka hoitavat koiraani, jotta pääsen tanssimaan aina vaan, sydämeni pohjasta kumpuavaa hillitöntä kikatusta, aamukahvin tuoksua, täysikuuta, tähtitaivasta, merta, hiekkarantaa, auringonlaskua, järven tyyntä pintaa, avartumista ja kasvamista, pelottomuutta ja rohkeutta, musiikkia....rakastan elämää...kosketusta... rakastan miestä.....



On se vaan totta, kaikki ne huuhaa -kliseet, varsinkin se, että "sitä vetää puoleensa, mitä säteilee".
Aikaisemmin olen jotenkin kuvitellut, ettei minulla ole lupaa näkyä eikä kuulua. Minkäänlainen hehkuminen tai positiivinen säteily ei vain ole ollut minulle sallittua. Elinkin elämääni sivusta katsojana, hiljaisena ja näkymättömänä, seinäruusuna, joka kantoi huolta siitä, ettei vain aiheuta huomiota missään. Ja ennen kaikkea pelkäsin huomion kohteeksi joutumista ja jopa omaa ääntäni. Lokakuun Hellyyden Taide -työpajassa muodostimme kujan, josta kukin vuorollamme kuljimme silmät kiinni toisten kuiskiessa korviimme ihania asioita itsestämme. Ystäväni liikkuivat eteenpäin silmät kyyneleitä valuen ja kun tuli oma vuoroni, niin sama reaktio tapahtui minulle. Heti ensimmäisen adjektiivin sujahtaessa korvaani, sulin sen kauneuden kaiulle ja sama jatkui koko ajan aina kujan loppuun saakka noin 40 ihmisen kuiskiessa hellyyttä ja rakkautta korviini. " Kaunis, urhea, aito, sensuelli, enkeli, valo, herkkä, säteilevä.." Nyt olen kasvanut siihen pisteeseen, että uskon noihin sanoihin. Uskon olevani juuri kaikkea tuota, mitä minulle supisten kerrottiin. Olen antanut itselleni luvan säteillä valoa ja onnea, joka on vähitellen vallannut minut. Omanarvontuntoni on tasaantunut terveisiin mittoihin, etten enää tunne huonommuutta. En tuntenut alemmuutta, kun sunnuntai päivän teoria osuudella opettajamme kyseli, kuka on parantaja, kuka opettaja, kuka on terapeutti, kuka taiteilija, kuka on sitä tai tätä. Minä en ollut mitään niistä määritelmistä. Mutta tärkeintä oli, ettei se tuntunut missään negatiivisesti minussa. Ymmärsin vain, että olen ponnistanut todella alhaalta aika korkealle. Ymmärsin vain, että olen rohkean rohkea, kun olen lähtenyt mukaan tanssinohjaan koulutukseen melkein suoraan sairasvuoteelta kahdenkymmenen vuoden useiden leikkausten ja kuntoutusten jälkeen. Olen mukana ihanien ammattilaisten ja ennen kaikkea aitojen ihmisten kanssa tasavertaisena seisomassa samalla rivillä omana itsenäni, myös aitona ihmisenä. Annoin itselleni tunnustusta siitä, että olen uskaltanut ja olen kasvanut isosti ja paljon näiden tanssiystävieni kanssa, heidän tuellaan ja yhdessä, hyväksynnän ja rakkauden ilmapiirissä. Annoin tunnustusta itselleni siitä, että vaikka oikean jalkani hermot, lihakset ja luut ovat pahoin vaurioituneet ja välillä mieleni sopukoissa käy huoli varaosien paikoilleen pysymisestä vauhtini noustessa huipppuunsa, uskallan ja jaksan ja osaan tanssia ja liikkeisiinkin on tullut laajuutta ja rentoutta. Fyysinen parantuminen on mahdotonta ( vai onko mikään enää mahdotonta!), mutta emotionaaliseen parantumiseeni Vitalilla ja näillä rakkailla on suuri osuus. Paljon jännitystä ja pelkoa on poissa, tilalla on ilo ja arvostus ja rakkaus ja suuri vapaus ja helpotus. Selittämätön vie minua eteenpäin, jonnekin uuteen. Nautin joka askeleesta matkallani. Selkeää suunnitelmaa ei ole, mutta on vahva intuitio jostain suuresta minulle. Elämäntehtävästä. Niin, vetää siis puoleensa sitä mitä sisältään säteilee, pitää paikkansa. Tuo henkinen kasvuni on selkeästi muuttanut sisintäni, tunnen itsessäni valon, joka ei  sammu huonoimpinakaan hetkinä.



Kesän vauhtini ei yhtään hiljentynyt syksyllä, vaan uudistumisen tarpeeni jatkui ja otin itselleni uusia haasteita ja oma projektini pelkojen voittamisen saralla rullasi ja rullaa eteenpäin. Kaikki valitsemani tehtävät ja uutuudet tukevat toinen toistaan. Zodiakin Minun nimeni on-projekti kasvattaa rohkeuttani ottaa paikkaani maailmassa ja antaa uusia sykäyksiä liikkeilleni. Itämainen tanssi ja ensi vuoden esiintyminen ryhmämme "starana" haastaa esiintymisjännitystäni ja siitä selviytymistä. Elämäni virtasi ja elin hetkessä ja tunsin onnea ja tasapainoa, elämäni tuntui täydeltä ja runsaalta. Harmonia ja rauha ja vitaalisuus, elinvoima jylläsi minussa. Tähän hyvään omaan olooni kaipasin kutenkin jotain, toista ihmistä jakamaan tätä hyvää. Ihmistä, miestä, jolla olisi itsellään mukanaan oma hyvä.  Tunsin nyt ( vasta ) olevani kypsä tasavertaiselle parisuhteelle. Oma voimani ja vahvuuteni olivat kasvaneet vakaiksi olotiloiksi ja niitä ei enää kukaan pystynyt heilauttamaan pois sijoiltaan. Kyky ja uskallus olla aito oma itseni ja rakastaa itseäni kaikkineni päivineni tällaisena pakettina olivat aivainsanat omalle rakkaussuhteelleni itseni kanssa. Rakkaustarinani oman minäni kanssa ensin oli oltava kunnossa ja hehkuva ennen kuin se voisi koskaan olla kunnossa ja hehkuva miehen kanssa. Kun minulla on turvallinen ja vakaa suora olo omasta takaa, pois jää mahdollisuus, että säteilyttäisin itselleni jotain huonoa, kuten manipulatiivisuutta, raameihin laittamista, omistavuutta, pakkoa, yrittämistä, toisen muuttamista jne. Ja niinhän siinä kävi, elämä piti minusta huolen tässäkin asiassa ja ihmeellistä, että niin pienissä kuin suurissakin asioissa, kaikki tuntuu nykyään tapahtuvan jonkun johdattamana tarkoitettuna juuri niin kuin tapahtuu. Asiat vain loksahtavat paikoilleen, kun aika on niille kypsä.



Samaan aikaan kun kaipasin elämääni rakkautta myös miehen muodossa, en ollut valmis luopumaan tästä suunnattomasta vapauden tunteesta. Vapaus on minulle kaikki kaikessa ollut aina ja olen kärsinyt, en aina tietoisesti, mutta kehossani se on tuntunut ja näkynyt, jos ja kun olen joutunut siitä luopumaan toisen henkilön toimesta, tässä tapauksessa yleensä siis miehen. Uskon vilpittömästi,että nuokin tarinat olen tarvinnut ja itse tilannut tavalla tai toisella ( säteillyt pelkoa ) elämääni. Nyt tiedän ja tunnen itseni, nyt tunnen eron välillä hyvän ja pahan. Olen kypsä valitsemaan hyvän elämääni, aidon rakkauden. Rakkauden taide työpajassa viime viikonloppuna tanssimme juuri tuon vapauden tanssin parettain. Toinen seisoi paikoillaan ja toinen liiteli vapaana pitkin salia aina välillä palaten toisen luokse, turvalliseen ja rakkaudelliseen kotoon, ja toinen luotti siihen, että toinen palasi takaisin, missä ikinä olikin. Juuri näin. Sellainen tunne minulla on elämääni saapuneen uuden miehen kanssa. Vahva luottamus ja turvallisuus, iloa ja valoa ja naurua. Ja voimakas vapauden tunne, vaikka olen syvästi ja ehdottomasti sitoutunut tähän rakkauteen hänen kanssaan. Minulla on lupa olla oma itseni, minua ei yritetä muuttaa eikä manipuloida, ei alistaa ja määrätä ja sama pätee toisin päin. Tämä pehmeä pumpulinen keveys miehen kanssa on niin uutta minulle. Tämä tunne, ettei minulla ole kaltereita ympärilläni tuntuu ihmeellisen ihmeelliseltä, melkein en osaa olla sen tunteen kanssa, no joo, osaan kyllä ; ) Sellainen vapauden avaruus ja voimakas rakkaus, turvallinen ja luottava olo saa minut hengittämään syvään ja huokaisemaan helpottuneesti sieluni syvyyksistä ja olemaan nöyrästi kiitollinen tästä hyvästä. Kun suhde perustuu rakkauteen, eikä pelkoon, lähtökohdat ovat niin erit kokonaisvaltaiselle toimivuudelle. Ensimmäistä kertaa suhteessa en pelkää mitään, mikä on mahtava tunne ja välillä vain nauran onnesta ja ihmetyksestä, että näin voi todella olla. Tämä rakkaus ei perustu menettämisen pelolle, ei hylätyksi tulemisen odotukselle, vaan puhtaaseen rakkauteen ja täydelliseen luottamukseen. Tämä tunne lähtee aivan eri kohtaa sisältäni kuin ikinä ennen. Päästän irti epäilyksistä ja pelosta, että toinen on puettu valepukuun, että toisella on sisällään jotain minua uhkaavaa. Uskallan avata sieluni rakkaudelle ja ottaa vastaan sen ilman suojamuureja. Uskallan mennä miestä niin lähelle koko ruumiini ja sydämeni avoimuudella ja ottaa toisen samanlaisen avoimuuden ja läheisyyden vastaan. Uskallan olla haavoittuvainen, uskallan ottaa riskin, että mitä ikinä tapahtuukin, minä olen tässä täydesti läsnä ja annan itseni tälle rakkaudelle ilman vastustusta ja pelkoa. Elän ja tunnen täydesti. 

Rakkauden taide -työpajassa katsoin varmaan ensimmäistä kertaa kunnolla toisten tansseja, kun oli oma vuoro istuskella. Seurasin intensiivisesti heitä ja eläydyin ja näin heidät kaikki sielustani ja liikutuin kyyneleihin. Koin heidän tanssinsa ja liikkeensä koskettavan minua ja koin yhteisöllisyyttä voimakkaaasti, tunsin vahvasti kuuluvani tähän perheeseen ja näin heidän läsnäolon itsessään ja tunsin läsnäolon minussa. Olimme yhtä. Halatessani heitä sukelsin violettiin valoon ja tunsin sydämmemme lyönnit. Energiavirtaukset olivat valtavat. Silmiin katsoessamme tunsin, miten katsoin sielustani rohkeasti ilman varauksellisuutta, kasvot avoimina. Koin turvallisuutta ja hyväksyntää.

Uusi rakkauteni, tämä valoisa mies, näkee Minut ja minä näen hänet. Hän ei näe pelkkää ulkokuorta, vaan katse läpäisee syvemmälle. Kosketus ei ole pinnallista, vaan se tulee syvemmältä, sydämestä, siksi se on niin polttavaa ja herkkää. Ja tunnen, miten minun rakkauteni kumpuaa laajasta sydänalastani ja on syvää ja herkkää ja läsnäolevaa. Se on suloista, kirpaisevaa, koskettavaa, se jopa sattuu välillä, tunne on vaan niin aito ja minä sille niin vastaanottavainen ja valmis. Mitä enemmän olen läsnä joka hetki, sen voimakkaampi on kokemus, oli se kokemus mikä tahansa. Täydellinen läsnäolo rakkaussuhteessa tekee siitä herkullisen makeaa ja nautittavan kuplivaa ja niiiin herkkää.



VD on ollut loistava harjoituskenttä kerätä rohkeutta kohdata toinen ihminen, varsinkin minulle, naiselle, mies, joka on ollut niin pelottava jollain tasolla aina. Tansseissa, halauksissa ja silmiin katsomisissa olen voinut vähitellen rohkaistua ja päästää omasta kontrollista irti ja vain olla siinä hetkessä ja huomata, ettei ole mitään pelättävää. Kiitos rakkaat VD- veljet ja -siskot ! VD on ollut oma maailmansa viikonloppuineen ja sen jälkeinen paluu arkeen on voinut tuntua rankalta tai kevyeltä vaihdellen, mutta pysyvä rakkaudellinen VD- tunnelma on vielä antanut odottaa. Vaikka itse on ollut avoin ja valoisa, aina se ei ole riittänyt valaisemaan lähellä olevia ihmisiä, jos ihmiset eivät ole kantaneet vastuutaan omasta valostaan. Nyt minusta tuntuu, että elämässäni on pysyvä VD-tila. VD on siirtynyt arkielämääni, koska oma ihmiseni väreilee samalla taajuudella kuin minä, samalla rakkauden taajuudella, mitä koen työpajoissa. Vd:ssä mukana oleminen on oikeastaan mainio testi rakkaudelle parisuhteessa. Olen empiirisesti kokenut, että valheellisen rakkauden, rakkauden illuusion, se etäännyttää, mutta todellisen rakkauden se lähentää entisestään. Tuo jälkimmäinen pätee minun elämääni nyt.

Enkeleitä, onko heitä?! Olin ystäväni kanssa Finlandia talolla kuuntelemassa enkeleistä kirjoittavaa Lorna Byrneä. Lorna kehotti meitä rukoilemaan romantiikan enkeleiltä onnea ja johdatusta rakkausasioissa kuultuaan, että Suomessa yli 40% talouksista on sinkkutalouksia. Minä ja kaimani, enkeli-ystäväni, heitimme eetteriin toiveemme ja kuinka ollakaan, saman päivän iltana kohtasin rakkauteni, miehen............



2 kommenttia:

  1. Kirsi, riemulla sukellan marraskuun kirkkauteesi; miten olenkaan odottanut kuulumisiasi! Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Paula!!! Ja kiitos että luet mun tarinat ja annat palautetta <3 rauhaisaa joulukuuta sinulle!!

    VastaaPoista