Halun energia ja haluamatta haluaminen

Minä en tiedä mitään. Luovutan pois luulon, että tiedän. Että muka tiedän elämän, että muka tiedän, mitä kaikki on ja mitä tarvitsen elämältä. Kuinka voisin siten tietää mitä sinä tarvitset, ja mikä on sinulle parasta? Annan pois illuusion hallinnasta, elämäni hallinnasta. En hallitse mitään enkä ketään, en edes itseäni. Tässä elämässä kontrolli ei ole mahdollista. Illuusio siitä on.

Haluan niin paljon. Vaikka samalla tunnen että minulla on jo kaikki, mitä tarvitsen. Näen ne kaksi minää, jotka veivaavat sisälläni edestakaisin. Väärä mieli tai ego tai kutsun sitä vaikka peikoksi, kuvitellun hallinnan mestari, kuvitellun tiedon lähde, jäykkyyden ilmentymä, joka kuluttaa minut loppuun, joka aiheuttaa kärsimystä, joka palaa aina lähtöruutuun, joka kuvittelee saavuttaneensa jotain, joka tuomitsee ja arvostelee ja kuvittelee olevansa parempi tai huonompi, joka on kateellinen, mustasukkainen ja omistushaluinen, joka kokee ylemmyyttä tai alemmuuta, joka kuvittelee olevansa henkinen tai ei-henkinen, joka tavoittelee kuuta taivaalta, joka luulee, että pitää saavuttaa sitä tätä ja tuota ollakakseen valaistunut, joka putoaa korkealta ja kovaa takaisin maan pinnalle, kun ei saavuttanutkaan sitä, mitä joku kurssi lupasi ja guru julisti, kuin ehkä hienoiseksi hetken kuvitelmaksi jostain paremmasta, jota kohdin kiitää huimalla vauhdilla ja tarttuu kiinni mistä vaan, kuin hukkuva, mikä estää kuolemasta.

Varsinkin toisesta ihmisestä. Miehestä.

 Halu kiinnittyä, halu tarrautua, halu pelastautua, halu yhteyteen, halu kotiin, halu lepoon, halu turvaan, halu rauhaan, halu täyttymykseen, halu valoon, halu rakkauteen, halu ikuisuuteen. Kuvitelma siitä, että toinen antaa kaiken tämän. Mies, Mies, joka itse etsii samaa. Kaksi hukkuvaa etsii pelastusta toisistaan. Kuinka se voi onnistua? Minä tarvitsen parantua ja mies tarvitsee parantua. Voiko kaksi hukkuvaa pelastaa toisensa? Voiko kaksi traumatisoitunutta parantaa toisensa? Voiko kaksi turvatonta antaa toisilleen turvaa? Tässä peikkojen maailmassa pelaamme loputonta ihmissuhdepeliä. Käymme kauppaa toisillamme. Minä annan sinulle tuota, anna sinä minulle tätä. Fair play. Tai paremminkin kauhun tasapainoa. Tämä jatkuva kaupankäynti toimii niin pitkään kuin molempien tarpeet tulevat kohtuullisesti tyydytetyksi, mutta heti, kun jompikumpi katsoo antavansa selvästi enemmän, suhde alkaa vinoutua, Tässä väärän mielen maailmassa painelemme toistemme kipupisteitä, toistemme traumanappuloita. Ja terapeuttien mukaan jokainen on ainakin syntymässään traumatisoitunut ellei elämä ole muuten pudotellut pommeja. Auuts, nyt osui hylkäämiskipuun, oih nyt sattui äidin ylikontrollointipisteeseen, uuuh, nyt puhkesi diktaattori-isän mätäpaise!! Help help!!! Just sinä rakkaani, auta minut pois tästä helvetistä ja paranna menneisyyden kipuni ja kaikki menetykseni ja luopumiseni. Sinä siinä rakkaani, korjaa juureni ja koko sukupuuni! Juuri sinä rakkaani, tuo minulle turva ja varmista tämä hetkeni ja tulevaisuuteni tästä eteenpäin ettei minulle käy enää kuinkaan, ettei elämä enää satuta. Just sinä rakkaani, kiedo turvalliset kätesi ympärilleni ja kerro että kaikki on hyvin ja pysy siinä kunnes kuolema meidät erottaa. Pidä minua hyvänä ja rakenna turvallinen koto. Pysythän rakkaani? Lupaathan? Vannothan? Kyllähän KYLLÄHÄN??  Tässä egon maailmassa siirrämme vastuun toiselle omasta parantumisesta, omasta menneisyydestä. Sinun syysi, tai ainakin sinun sukupuolen edustajan syy, Olethan kuitenkin samanlainen kuin edellinen, koska katson sinua sumentuneiden linssieni läpi ja teen sinusta olennon menneisyyden kokemukseeni pohjautuen. En näe sinua Sinuna, vaan vanhana menneisyyden haamuna, jota et todellisuudessa ole. En näe sinua uutena, tutustumisen arvoisena, vaan oletan ja luulen niin paljon tietäväni jo sinusta kaiken.  Projisoin sinuun kaikki pelkoni, kaiken suruni, kaikki vertavuotavat haavani. Voisitko muka olla jotain muuta kuin mitä minä olen?  Joten tässä olen, puhdista haavani, nuole vereni ja juo ja humalluta itsesi punaisesta elämännesteestäni ja sitouta itsesi minuun ja tee minut eheäksi, kokonaiseksi, täytä minun kaipuuni ja vie minut kotiin ja valaise se rakkaudellasi. Anna minulle ikuinen elämä paratiisissa.

Halun (aktiivisen) energia on pakottavaa, yrittämistä ja paikoilleen jumittamista, sitovaa, tahmeaa, liikkumatonta, virtaamatonta, pakkomielteistä. Kun haluan jotain niin paljon, että kuvittelen, että elämäni onni on siitä kiinni. Kun luon itselleini illuusion tarpeesta, jota minulla ei ollut hetki sitten. Tarve, joka syntyy kokemuksesta, joka kietoo minut huumaavaan vaippaansa, tekee minusta kiehtovan kudelmansa vangin, joka janoaa lisää ja lisää tätä nektaria, huumetta, joka addiktoi minut nanosekunnissa. Tätä haluan lisää ja tässä haluan lillua nyt ja aina. Rakkaudessa ( ihmis) ja miehessä. Tämän hetken haluan pysäyttää tähän, freeze. Tämä on se, mitä haluan kokea nyt ja aina, tätä olen aina etsinyt. Nyt se on tässä, haluan vangita sen pulloon, ja impata sitä aina aina aina.Sniff!! AAaah!! Tästä eteenpäin. Mikään ei saa muuttua. Elämä pysähdy. Tunne pysähdy, jää tähän minun luo. Älä ikinä mene pois. Tarve kiinnittyä, kietoa limaiset naisen lonkeroni miehen ympärille, takiaisen piikit syvälle ihoon. Siinähän pysyt.

Halun energiassa mitään ei tapahdu. Muuta kuin hulluksi tuleminen halusta. Tunkkaista, täällä pitää tuulettaa, ei voi hengittää. Halun takertuva energia säteilee kilometrien päähän ja vaikuttaa halun toisessa päässä.  Kiertää kehää, palaa lähtöruutuun, läähättää, puuskuttaa, on ihan loppu halusta. Haluan eroon halusta!!! Jos en saa sitä mitä haluan pakolla, en taatusti pääse halustakaan eroon pakolla. Pitäisi päästää irti!!?? PÄÄSTÄÄ IRTI! Kaikki jauhaa irtipäästämisestä! Voiko joku kertoa, mitä v****a se on??

Tässä egon, väärän mielen ja peikon maailmassa tämä on tätä. Elämä on jatkuvaa vuoristorataa, aallon harjalta aallon pohjalle, suon syöverihin ja sieltä kuivalle maalle. Ei ainoastaan ihmissuhteissa, vaan kaikessa. Toki hetkellistä apua voi tuoda tämän maailman terapeutit, menetelmät, metodit, psykoanalyysit, ystävät, viina, suklaa, baarit, seksi, tanssi, transsi, you name it. Kaikki nekin on samalla viivalla, toinen ei ole toista parempi tai huonompi ja toinen sopii toiselle ja toinen toiselle. Me ei voida tietää!!!! Minä en voi tietää, enkä minä tiedä! Te ette voi tietää, vaikka te julistatte tietävänne kaiken!!! ViTTu!! Minä olen kyllästynyt teidän tietämiseen, minä olen kyllästynyt omaan "viisauteeni" ja muka tietoon. Minä en tiedä mitään. Etkä sinä. Älä tule minulle edes väittämään että tiedät.

Tässä peikkojen valtakunnassa, jota kuvittelemme elävämme, unessa, harhassa, jossa kärsimys kukkii, jossa vellomme kivusta toiseen ja ehkä parannummekin niistä, kunnes tulee joku uusi "käsittelyä vaativa issue", meistä ei tule koskaan valmiita, matkamme ei koskaan pysähdy ja rakkauden käsityksestämme ja rauhasta ei koskaan tule pysyviä. Etsintämme, jos edes etsimme jotain, ei koskaan lopu. Pettymykset tulevat aina nurkan takaa, ihmissuhteet loppuvat aina, viimeistään kuolemaan. Miksemme voi olla tyytyväisiä ja ymmärtää että kaikille kohtaamisilla on tarkoituksensa ja olla asettamatta aikavaatimukisa niiden kestolle? Miksemme ole kiitollisia jokaisesta yhteisestä hetkestä ja ota sitä vastaan lahjana? Miksi hankaloitamme elämäämme etsimällä toisesta varmuutta omaan elämäämme? Miksemme voi nauttia hetkestä? Miksemme voi olla vapaita?

Haluan kulkea sillan yli. Niin, Haluan taas. Kuljen sillan yli, sillä osaan reitin. Luojan kiitos, osaan reitin. Sillan yli toiselle puolelle, missä kaikki on toisin.

Surun eli pelon ja kauneuden eli rakkauden kokemus minussa yhtäaikaa on syventynyt niistä ensimmäisistä hienoisista aavistuksista tästä ihmeellisestä yhdistelmästä tunnetta, jos se on tunne. Koen sen nyt siltana minussa toiselle puolelle, missä on valo ja rakkaus, missä on iäisyys ja ikuisuus, missä on Jumala, Tao tai alkulähde tai miksi sitä haluaa nimittää. Kun joku väärän mielen maailmassa sohaisee vaikkapa tulehtunutta vertavuotavaa ammollaan olevaa hylkäämistraumanappulaani, otan sen miekan iskun vastaan ja annan antajan työntää sen niin syvälle kuin mahdollista ja kiertää miekkaa haavassa niin, että tunnen sydänlihakseni repeilevän ja kivun syvyys on sanoinkuvaamaton. Tuntuu, että sydän räjähtää sisälläni ja vajoaa ammottovaan mustaan aukkoon. Annan kaiken tapahtua, sillä minulla ei ole vaihtoehtoa. En voi juosta kipuani karkuun, ei ole piilopaikkaa minne mennä, ei ole syliä joka lohduttaa ja silittää kivun pois. Minun on kestettävä tuskani ja minun on vaikka kuoltava jos niikseen tulee, mutta karkuun en mene. Kohtaan sen, mitä kohdata pitää.  Olen soturi ja myös minun miekkani on terävä ja kiiltävä. Soturi minussa kohtaa taistelun taistelematta vastaan ja tekee yksipuolisen aseistariisuuntumisen ja kestää kivun ja tämän helvetin kivun vastaanottamisella siirtyy toiseen maailmaan. Sulaa, näkee, katsoo, antaa kaiken tapahtua, ottaa vastaan, antautuu tunteelle, tuntemukselle kehossa ja mielessä. Oksettaa, itkettää, vihaan sinua, vihaan elämää, en halua tätä. Antautuu, soturi antautuu kivulle ja luovuttaa itsensä sille, on kiitollinen kivulle ja kivun alkulähteelle. Tuskani on teleporttini pelastukseen, parantumiseen, turvaan, helpotukseen, kotiin, rakkauteen. Tunnen miten suunnaton suru, pelko muuttuu näkemällä se ja katsomalla sitä yrittämättä muuttaa mitään, vaan sallimalla kaiken ja antautumisella vastaanottaa kipu, tunne, syväksi kauneudeksi, rakkaudeksi, timanttiseksi loisteeksi ja häikäiseväksi säteilyksi. Tunnen, miten sydämeni vapautuu kuumilla polttavilla kyyneleilllä poskillani ja vapauttaa itsensä tarrautumisesta ja halusta hallita. Voi, miten rakastankaan sinua. Voi miten täyteläistä on tämä syvyys sisälläni ja miten suuri on rakkauteni. Ymmärrys, että tämän rakkauden ei tarvitse kohdentua vain yhteen erityiseen ihmiseen, vaan saan jatkaa rakastamista. Minun ei tarvitse tukahduttaa rakkauden virtaa vain sen takia, että joku ei halua vastaanottaa rakkauttani. Voin jatkaa hänen rakastamistaan ja voin rakastaa kaikkea ja kaikkia. Rakkauden ehtymätön virta minussa. Annan sen tulla läpi, otan sen vastaan ja lähetän sitä minusta eteenpäin. Sallin sen, enkä yritä peitellä mitään. En häpeä kertoa että rakastan. Kertomalla koko maailmalle että rakastan, vapautan itsestäni jotain niin kaunista, joka vain lisääntyy ja lisääntyy kun sen annan virrata. En menetä mitään kun tunnustan rakkauteni. Saan, vain saan. Saan helpotuksen,kun ymmärrän, mikä rakkaus on minussa, mikä turva ja voima on minussa. Nauran nauran ja iloitsen itkien tästä yhä syvemmästä oivalluksesta. Ihan kuin Joku  heittäisi tämän Ymmärryksen suoraan naamaani "herätys, etkö sä jo tajua???!!" Ymmärrys, etten voi hallita, en mitään enkä ketään. Ymmärrys kaikesta. Täällä on tieto, mitä egon maailma ei tiedä. Täällä on ainoa tieto, mitä tarvitaan kaiken ratkaisemiseen. Täällä on vapaus, rajattomuus johon ei voi tarttua. Täällä voi katsoa asioiden, ihmisten lipuvan ohi. Täällä voi antaa tunteiden tulla ja mennä, myös vihan ja raivon ja kaiken ns. negatiivisen virran. "Anna kaiken tulla mikä tulee, anna kaiken mennä mikä menee. Ja se mikä jää jäljelle, tutki sitä." Täällä voi hyväksyä kaiken mikä on, sallia kaiken mitä on ja mikä on. Täällä rakkaus kukkii ja ilo on. Tämä on koti ja kaipuun satama. Tämä paikka on meissä kaikissa. Täällä ei ole aktiivista haluamista. Täällä ei ole pakkoa eikä yrittämistä. Kukaan ei ole vanki eikä vangin vartija.Täällä on Elämän virta. Soljuvuus ja vääjämätön jatkuvuus, pysähtymätön tila.

Täällä halu on haluamatta haluamista. Annan elämän ohjata elämääni ja  luonnollisten tarpeiden nousta omassa tahdissaan, omalla painollaan. Täällä ymmärrän etten minä tiedä, vaan on Joku, joka tietää paremmin. Täällä on Luottamus ja Irtipäästäminen. Ilman toista ei ole toista. Ne ovat kaksosia. Kun luotan Elämään, voin päästää irti ja luottaa, että minulle tapahtuu juuri oikeat asiat juuri oikeaan aikaan. Täällä ei tarvita anteeksiantamista, sillä kukaan ei ole tehnyt mitään väärin. Täällä on tieto, että meidän peikot pelaa peläjä ja kerää valtavia kuonamääriä ympärilleen ja heittelee niitä toistensa silmille. Täällä voin olla ottamatta itseäni niin vakavasti ja nauraa peikolle minussa ja huokaista hohhoijaa, noin se toimii, minkäs teet, valmista ei tule koskaan. Täällä voin tarkkailla peikon toimintaa aitiopaikalta puuttumatta siihen mitenkään ja olla menemättä siihen mukaan. Täällä voin opetella yhä enemmän olemaan Täällä kuin peikkona ja antaa siten yhä laajenevaa tilaa todelliselle itselleni ja tuoda se aitous ja hyvyys ja rakkaus ja ilo arkeeni, myös haastaviin tilanteisiin. Voin opetella, aina opetella lisää, toistaa ja toistaa. En torjumalla enkä kieltämällä, vaan katsomalla ja näkemällä peikon toiminta.

Mies. Minä nainen. Irtipäästäminen yhdistää, kiinnipitäminen erottaa. Loppujen lopuksi ei ole muuta mahdollisuutta kuin päästää irti, koska vastavirtaan uiminen läkähdyttää minut niin että voimani loppuvat. Ja voi käydä niin kun toinen päästää irti, toinen uskaltaa tehdä saman. Jutun kauheus ja kauneus. Jutun vapaus. Elämän vapaus.

On ihan ok tehdä niitä asioita tässä elämässä, tässä maailmassa, mitä me teemme, varsinkin niitä, jotka tuntuvat vievän meitä lähemmäksi kotia, lähemmäksi todellista rakkautta. Kaikki on ok ja on monta keinoa löytää tie, silta toiseen maailmaan, mikä ei ole pakoa "todellisesta maailmasta", vaan on todellinen maailma.

Kyllä, sille, mikä on, kyllä. Siinä on rauha.