maanantai 12. elokuuta 2013

Juurien parantaminen

"Oletko koskaan ajatellut, että perheesi tarvitsi kolariasi ? " , perhekonstellaation vetäjä, terapeutti Dwari kysyi minulta tyynen rauhalliseen sävyyn ja katsoi lautasen kokoisilla sinisilmillään lempeästi. Järjetön kysymys. "Hymyilet kuin pikku lapsi kertoessasi noin karmeasta tapahtumasta", Dwarin suoruus havahdutti enkä kiusaantunut lauseesta, vaan totesin, että olin kuullut tuon aikaisemminkin. Dwari tiesi jo jotain minusta, mitä minä en. Istuimme saapumisiltanamme ringissä puulattialla patjojen päällä, vajaa kaksikymmentä osallistujaa, jotka janosivat elämäänsä selkeyttä. Olin tullut heinäkuun helteillä viikoksi syväsukellukseen perheeni salaisuuksiin, teho-hoitoon, mankeliin, myllytykseen, katsomaan totuutta, näkemään sen pelon alkujuuren, mikä vaikutti jokaisella elämäni alueella. Vapaaehtoisesti tiukkaan aikatauluun, kuriin ja työhön.


Ensimmäisen kokonaisen päivän iltana minua katsoi peilistä nääntyneen ja kidutetun näköinen kuvajainen. Mustat silmäaluset, kasvoilla tuima totisuus 'kuinka kestän tätä vielä viikon ?'. Tekstailin rakkaalleni ja hyville ystävilleni ja paruin leirin rankkuutta. Kotijoukot olivat valmiina tulemaan hakemaan minut pois tai lähettämään kakun sisällä sahan, jotta voin sahata ikkunani kalterit ja paeta. Aamu oli alkanut kellon kilinään vartin yli seitsemän. Suoraan sängystä hampaiden pesulle ja alakerran saliin tunnin kestävään dynaamiseen meditaatioon. Dynsky, kuten konkarit kutsuivat tuota fyysisesti äärimmäisen raskasta meditaatiota. Dynskyn jälkeen työmeditaatiopalaveri, jossa jakauduttiin työryhmiin. Joka päiväisinä töinä oli aamu ja iltapäiväkeittiö -vuorot, saunaosaston siivoaminen, yläkerran vessat ja käytävät tai salin puhtaanapito. Töihin piti käyttää puoli tuntia päivässä, mutta harvoin siinä ajassa sai pitkää työlistaa tehtyä, joten se venyi ja tauot olivat usein työtä siis. Viisi halausta ryhmän jäsenien kesken ja viisi pysähdystä. Yksi toimi vuorollaan pomona.



"I am so terrified that I need to do my constellation now", ryömin vetäjien keskelle ryhmän eteen. Katson ryhmää pelottavasta paikasta käsin. Katseet ovat ystävällisiä, enkä pelkää heitä. Kauhu kumpuaa jostain muusta, selvittämättömästä ja selittämättömästä kohdasta sisältäni. Kyyneleet virtaavat poskillani ja olen ihmeellisen energian vaikutuksen alaisena. Dwari haluaa kuulla faktat. Mitä tapahtui ? Faktat ovat, että isä ja äiti erosivat, kun olin yhdeksän vuotias. Isä ei ollut ennen eroakaan koskaan kotona. Isä petti äitiä koko avioliiton ajan, jo ensimmäisen lapsen syntymän aikoihin. Eron jälkeen ei ollut mitään tapaamisia isän kanssa. Äiti teki abortin minun syntymän jälkeen. Minulla olisi vuotta nuorempi veli. Isovanhemmista. Mitä tapahtui ? En tiedä. No, mummo kuori isälleni perunat vielä aikuisiässä. Ukki ja mummo olivat aina yhdessä. Muistikuvana heidät hetekalla istumassa vierekkäin mummo pitkässä tummassa letissään, vähän espanjalaisen näköinen, ja ukki veijarimaisesti hymyillen. Ukilla neljä sormea ja tynkä peukalon paikalla. Työtapaturma. Niin kiltti. Äidinisä hakkasi äidinäitiä ja tämä lapsiaan. Eno meni 17 vuotiaana sotaan. Kovapäinen mies, Hakkaraiset ovat. Äidin puolen suvussa onnettomuusaltista porukkaa. Samainen eno pudonnut kuudennesta kerroksesta. Voisi kuvailla, että hän vähän ravisteli sulkiaan ja jatkoi matkaa. Serkku pudonnut traktorista traktorin alle. Vammautunut pahasti. Sisaruksista ? Minulla on kaksi vanhempaa siskoa ja yksi veli. Seuraava siskoni on yrittänyt tappaa itsensä nuoresta asti ja on nykyään viinan ja lääkkeiden sekakäyttäjä. Vanhin siskoni on Jehovan todistaja. Kympin tyttö jätti opiskelut kesken ja koko suku käänsi selkänsä. Veli on syrjäänvetäytyvä. Minulle tuntematon. Mitä haluat katsoa elämässäsi ? Mikä on aihe, teema ?  Minun teemani omalle konstellaatiolleni ovat hylkääminen, syyllisyys ja Dwarin vinkistä kiinnostuneena kolarin ja lähes kuolemani merkitys perheelleni. Pelkään hylkäämistä sairaalloisesti, varsinkin läheisissä ihmissuhteissani ( mies ), mutta myös ystävien taholta. Syyllisyyttä, mitä tunnen perheeni sisällä. Tunnun olevan syypää kaikkeen. Myös kolariin. Kyllä vain ! Niin, näitä haluan katsoa, nämä ovat minun aiheeni.



Aamutoimien ja herkullisen aamiaisen ja suihkun jälkeen tanssimme elävöittävän musiikin tahdissa puhtaana ja raikkaana kunnes hikinorot valuivat valtoimenaan vartaloa pitkin auringon paahtamassa salissa. Ei häirinnyt, niin vapauttavaa oli liikkua rytmikkäästi ja irtonaisesti. Energian virtaa !! Elämää minussa !! Istuuduimme patjojen päälle. Dwarin hellä ja hidas ohjaus suloiseen meditaatioon, johon putosin kevyesti ja helposti. Otin pikku-Kirsin useimmissa syliini ja yhdessä katsoimme edessä avautuvaa näkyä milloin isästä, milloin äidistä ja milloin koko sukupuusta. Jokainen omalla paikallaan. Olin niin auki jo tässä vaiheessa. Jaoimme kokemuksia ringissä meditaation jälkeen. Valmiina konstellaatioihin.

Valitsen jonkun edustamaan isää, toisen äitiäni ja yhden itseäni. Asettelen heidät "näyttämölle" intuitiivisesti johonkin asentoon. Energia alkaa toimia. Minun perheeni energia. "Näyttelijät" muuttuvat energeettisesti omaisiksini ja minuksi .Heidän ainoana ohjeena on  seurata sitä liikettä tai tunnetta, mikä heissä nousee ja luottaa siihen ja toimia sen mukaisesti.  Isä seisoo selkä käännettynä keskustasta ja äiti katsoo selkä käännettynä toiseen suuntaan. Minä heidän keskellään. Kaikki huojuvat paikoillaan. Isä on omassa maailmassaan, äiti aivan poissa, minä täysin eksyksissä. Dwari käyskentelee konstellaation seassa; " Tämä on totaalinen hylkääminen sekä isän että äidin puolelta ." "Nämä ihmiset haluavat kuolla." Äiti menee makaamaan lattialle. Isä ja minä vain olemme. Dwari ottaa yleisöstä henkilöt esittämään sisaruksiani, myös abortoitua veljeäni. Äitini tarraa kiinni kuolleeseen pikku veljeeni ja on siinä koko ajan. Tunnelma on pysähtynyt, kuollut kuin kivi, painostava, raskas. Ei tapahdu liikettä, ei tapahdu mitään. On ei-mitään. Äiti on kokonaan poissa omasta elämästään. Isän eteen tuodaan lisää väkeä, joihin hän tuntee vetoa. Isä on kiinni äidissään. Äiti on kiinni abortoidussa lapsessaan.



Armoitetut lounastauot. Ruoka oli maistuvaa kasvisruokaa. Loistava ja "tunnelmaan sopiva kokki" myös. Nautimme ruoan pihalla kesäisessä maisemassa ja haistelimme kosteaa paikoilllaan seisovaa ilmaa. Lounaan jälkeen iltapäivällä teimme usein hengitysmatkan tai jonkun pari tai ryhmätehtävän koskien lapsuutta. Eräässä kerroimme parille kymmenen minuutin ajan eläytyen ja silmiin katsoen lapsuuden ajan leikeistä lapsen innolla. Kerroin leikeistä pientä iloa kokien, mutta kertomisessa oli koko ajan sivujuonne, toinen tunne, ulkopuolisuuden tunne ja että jotain puuttui. Ilo ei ollut aitoa. Ikään kuin lapsi tiesi, että jokin ei ollut niin kuin sen pitäisi olla.



Hengitysmatkat olivat yksi suosikeistani. Niihin tutustuin jo keväällä Helsingissä. Vaihtelevan musiikin mukaan tapahtuvaa syvähengittämistä, liioiteltua hengittämistä koko vartalolla, rentoa ja vapautunutta. Sen ei pidä olla tietynlaista, vaan se on, mitä se on. Siinä ei pidä tapahtua tiettyä, mutta siinä voi tapahtua mitä vaan. Jokainen trippi on erilainen. Kun päästää mielen hallinnasta irti, saa enemmän. Ja sekin vain tapahtuu, jos tapahtuu. Ei odotuksia, ei vertauksia edelliseen kokemukseen. Siinä voi esim. itkeä, nauraa, huutaa, raivota, liikkua, puhua, saada orgasmin ja varsinkin lopuksi voi kokea syvää parantavaa rauhaa ja tyyneyttä.



Äidin puolelle otetaan lisää edustajia. Äidinäiti, äidinäidinäiti ja elämän edustaja asetetaan seisomaan pötkössä jonoon. Dwari kysyy minulta, miksi vanhempani menivät naimisiin ylipäätään .Sekä äiti että isä sanovat toisilleen vuorotellen " sinulla ei ollut mitään mahdollisuutta kanssani". Äidinäidinäiti kumartaa elämälle ilmaisten kunnioituksen sille, että on saanut elämän. Äidinäidinäiti sanoo äidinäidille "en halunnut lasta, halusin mieluummin, että olisit kuollut". Äidinäiti kumartaa äidinäidinäidille osoittaen kunnioitusta saamalleen elämälle. Äidinäiti sanoo äidille "minä en olisi ikinä halunnut olla äiti niin kuin ei minunkaan äitini halunnut". Äitini ei halunnut minua, tuskin sisaruksianikaan. Kuvissa voi nähdä minun pikku lapsen harhailevat ja eksyneet silmät. Siskoni katseen täynnä ahdistusta.



Minut on vaihdettu edustajani tilalle näyttämölle. Isä astelee hitaasti minua kohti. Peräännyn. En tunne tätä miestä. Vieras. Tarraudun siskoni kädestä kiinni. Dwari pysäyttää isän. Dwari kehottaa äitiä lähestymään minua. Ahdistun. Tunnen kovuutta ja kylmyyttä. Teräshaarniska pudotetaan ympärilleni. Dwari pysäyttää äidin liikkeen. Dwari kehottaa minua seuraamaan kehoni "käskyä". Yleensä tässä vaiheessa tapahtuu sulaminen, halaaminen ja rakkaus, ei aina. Ei nyt. Sanon, etten voi halata. Liian kylmä viima sielussani. Ok. Kumarran äitiäni kohden syvään ja siten kiitän häntä, että hän on antanut minulle elämän. En voisi olla kenkään muun tytär. Sanon "olisin kuollut puolestasi, mutta elämä oli vahvempi". Tunnen tämän totuuden minussa. Syvistä onkaloista rintani sopukoista räjähtää tuskainen pitkä itkun parahdus, rääkyminen, repivä ahdistus sinkoutuu voimalla ulos. Katson elämää ja tunnen hillitöntä vetoa sinne ja hymy ja ilo valtaavat vähitellen olemustani. Juoksen elämän syliin. Elämä syleilee vahvoilla turvallisilla käsivarsillaan. Voima, helpotus, rakkaus ja onni tulvivat minuun ja elämän sylistä käsin katselen perhettäni. Isäni on kaukana minusta ja se tuntuu hyvältä. Tunnen ymmärrystä ja voimakasta myötätuntoa häntä kohtaan. Annan hänen mennä. Äitini edustaja kertoi, ettei hän tuntenut mitään. Ainoat tunteet olivat hänen kuollutta lastaan kohtaan.



Kuuden aikaan kundaliini meditaatio. Tunnin kestävä rakkaudellinen meditaatio, jossa ravistellaan kehoa ja tanssitaan. Päivällinen. Sauna tai suihku ja iltaohjelmaan valmistautuminen. Muutamana iltana White Robe -meditaatio, jossa maailmaa värisyttävää energiaa soljahtaa kehoon ja hurmos elämää kohtaan on ilo ja kiitollisuus. Iltapalaa vielä ja se on sitten hyvää yötä keskiyön aikaan !

Mistä tietää, että tuo on totuus?  "Näytelmässä" olevat edustajat tuntevat tunteet aitoina ja puheenvuorot oikeina ja totuudellisena itsessään. Jos joku edustaja ei ole "oikea" eikä tarpeellinen konstellaatiossa, mitään ei tapahdu.

Mitä nyt ?

Palaset loksahtavat paikoilleen. Ei-mitään tunne on ollut ilmaisu, millä olen kuvaillut perheeni tunnelmaa. En ollut kuvitellut sitä. Se on totta. Olen saanut katon pääni päälle, ruoan pöytään ja vaatteet ylle, ei muuta. Yhtään halausta en muista, yhtään rakkauden osoitusta ei¨tule mieleeni. Totaalista välinpitämättömyyttä. Ei mitään on juuri oikeat sanat. Dwari sanoi, ettei hän ihmettele, vaikka joku äidin ketjussa olisi tappanut lapsensa.

Minulle tulee mieleen kuva, että jalkojeni välissä on laatikko, jonka pohja on auennut apposen sellälleen ja minä näen selkeästi totuuden ja minä ymmärrän nyt. Kauhea totuus, mutta helpottava totuus. On parempi tietää kuin olla tietämätön. Äitini on "rakastanut" minua kylmällä, kovalla tunteella. Inholla. Minua inhottaa, jos äitini yrittää osoittaa minulle hellyyttä, leperrellä tai halata. Muutun, kun astun äitini kotiin. Kovaksi ja kylmäksi. Tiedän, mistä tuo tunne on kotoisin. Äidistäni. Äitini tunne minua kohtaan. Äitini on siirtänyt ne minuun. Nämä vastenmieliset tunteet ovat äitini ja minun välinen "rakkaus". Vääristynyt rakkaus, meidän yhteys. Se ei ole minä-rakastan-sinua-rakkautta. Siksi se ei koskaan muutu. Hyväksyn sen ja päästän irti. Hyväksyn, että olemme toisistamme etäällä. Annan anteeksi ja ymmärrän. Muunlaista tämä ei voi pakolla olla. Anteeksi anto ei muuta totuutta. Anteeksi anto ei herätä minussa I love u mum -tunnetta.  Ja en tunne enää syyllisyyttä siitä, ettei minulla ole hellyys -rakkautta äidilleni. Näen kaiken. Miten usein lapsena jouduinkaan läheltä-piti-tilanteisiin. Näen yhteyden kolariin ja kuolemaan. Näen siskoni itsemurhahakuisuuden. Näen sen itsestäänselvyyden, ettei kellään meistä sisaruksista ole lapsia. Jatkumo, jonka on aika loppua.

Ei kenenkään syytä. Ei minunkaan.

Konstellaatio jatkaa alitajuntaista työtään minussa vielä pitkään. Ei ihan valmis vielä.

Kokonainen olo. Tarvitsin nähdä totuuden, jotta voin eheytyä. Tarvitsin mustuuden, jotta voin loistaa aidosti ja täydesti, totuudellisesti ja rehellisesti. Sisällän kaikki elämän pimeät puolet ja kaikki elämän valoisat puolet. Ei ole toista ilman toista. Vapautuminen.  Uusi ääretön syvyys minussa, jota on melkein mahdoton kestää. Uudenlainen luottamus elämään. Turva minussa ja elämässä. Juuret jaloistani porautuvat syvälle maan sisään ja ovat paksut ja vahvat. Täältä käsin on hyvä toimia. Nyt voin alkaa elää oikeasti. Olen tuntenut, että minussa on valtava pelon möykky ja olen ollut vakuuttunut, että kun se poistuu, poistuu samalla liuta muita pelkoja. Ja touchè tuokin ! Juuri näin. Tuo kaikkien pelkojen äiti, totuus juuristani, on poissa, muut pelot tuntuvat haihtuvan ilmaan kuin puhhh.....vaan. Näkeminen poisti pelon. Totuus tuli nähdyksi. Tulppa poissa ja elämä voi kulkea lävitseni vapaasti. Yltäkylläinen rauha, yhtäkkiä aikaa ja tilaa, poissa kiire. Uskallus mennä niin lähelle miestä, nukkua levollisesti miehen vieressä, kokea uudestisyntymisen orgastista nautintoa aivan uudella tasolla. Hyvästi hylkäämisen pelko !

Minä olen nyt tässä. Life is stronger !
















6 kommenttia:

  1. Nyt olet vapaa menneisyyden haamuista. <3

    Mielenkiintoinen kokemus. Uskaltaisinkohan itse tuollaiseen koskaan...

    VastaaPoista
  2. Ihmeellinen tyhjiö jäi, peruspelko tuntuu saaneen kyytiä..Miten pelko voi täyttääkin ihmisen olemisen ja kun se poistuu (= vähenee huomattavasti ), uusi tasaisuus sisimmässä avautuu...kiitos kun luit <3

    VastaaPoista
  3. Huikeaa Kirsi,
    sinut itsesi kanssa!
    ...kiitos että jaat kokemustasi...

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kun olet jakanut tämän! Itku pääsi kun luin.. Itse etsin keinoja avata tunnelukkoja, joita sekava lapsuus on aiheuttanut.

    VastaaPoista
  5. Kiitos että luit. Keinoja avata lukkoja todella on...<3 toivon että löydät sinulle parhaimmat menetelmät Sanna

    VastaaPoista