tag:blogger.com,1999:blog-24869672664226747482024-03-13T14:02:55.028-07:00Sieluni tanssiNäkymättömästä näkyväksi. Sanattomasta kuulluksi. Pelokkaasta pelottomaksi. Kirjoitan tanssin taianomaisesta vaikutuksesta itseeni ja henkisestä kasvustani ja pelkojeni kohtaamisesta. Avaan pikku hiljaa elämäntilanteitani lukijoille. Ehkä ihmeiden aika ei ole vielä ohi. kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.comBlogger45125tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-25496914132703193962020-04-05T11:29:00.000-07:002020-04-05T11:29:33.123-07:00Korona arki ja yksinäisyysTänään satoi sakeita lumi, -räntä ja raekuuroja. Ei ehkä paras keli kesärenkaiden vaihtoon. Hetkellinen toimeliaisuuden puuska, jota minun oli kuitenkin "pakko" käyttää hyväkseni ja näppäilin Rengas-Centerin numeron kännykkään. "Hei, voisin tulla tänään vaihdattamaan renkaat!" Naurua langan toisessa päässä "Ai, oletko ollut karenteenissa?" "En, ihan omassa vaan. Vähän mökkihöperö. Siis voisinko?" jatkan raukean matalalla äänellä. Sananvaihto menee lievästi raiteilta hetkeksi ja kikattelemme yhdessä. Puhelun loputtua minulla on piristynyt olo ja saan farkkujen napit napitettua ja olen valmiina lähtöön kotiovestani maailmalle. Viikon kohokohta.<br />
<br />
Check. Pikkuinen sininen tuoksullinen käsidesi pakattu olkalaukkuun, muutama pari kertakäyttöhanskoja. Rengascenterissä desinfioin kertakäyttöliinoilla avaimen ja ratin ja kaikki mahdolliset pinnat, mihin henkilökunta on joutunut koskemaan Minissäni. Pelkääjän paikalla lojuu Apilan siivousliinapaketti.<br />
<br />
Ihmisten ilmoilla tuttuja tulee vastaan ja tuntuu helpottavalta jakaa hetken livenä tämän hetken kokemusta yhdessä. Turvaväleistä on tullut normi. No, ei aina ja ei kaikkialla. Huonoina päivinä se saa ärsytyksen pintaan. Lenkkipolulla jos joku hönkii ohi liian läheltä tai kassajonossa toinen unohtaa etäisyyden tavarahihnan lähellä. Joillakin onnekkailla on maskit naamoilla ja kateellisena ajattelen että mistä he ovat niitä saaneet. Todennäköisesti hamstranneet niitä etuajassa, tuhahdan mielessäni. Onneksi vessapaperihyllyt ovat taas täyttyneet ja sain kuin sainkin Mutin tomaattimurskaa. Ahneuksissani otin niitä kolme purkillista. Vähän nolotti ostaa kyllä vessapaperia. No, en ole selitysvelvollinen kenellekään, rohkaisen itseäni.<br />
<br />
En oikein enää muista kauanko tämä eristys on kestänyt. Ajantaju on mennyt ja joudun kalenterista katsomaan viikonpäivän. Normaali elämästä tuntuu olevan todella kauan aikaa. Kun pystyi huoletta lähtemään ovesta ulos muuallekin kuin maastoon ja merenrantaan. Kun sai halata naapuria aamulenkillä vastaan tullessa. Kun oli kalenterissa sovittuja tapaamisia ja koulutus viikonloppuja ja omia työpajoja. Kun sai kaupungilla istahtaa toviksi kuuman latten ääreen ja katsella ihmisiä tai tavata ystävää.<br />
<br />
Alussa ( niin siis milloin se oli?) olin helpottunut ja koin saavani aikalisän kaikelle mielessä pyörivälle innolleni ja ideoilleni ja väyliä niiden toteutukseen. Saisin kaikki rästihommat tehtyä, veroilmoitukset ja kaappien siivoukset. Nyt minulla olisi aikaa paneutua vain ja ainostaan myös fyysiselle parantumiselle vammautuneen jalkani osalta ja saada pari makkaraa pois lantiolta. Teinkin aamuin ja illoin ja siinä välissä jumppaa, täsmäliikkeitä, pilatesta, basic body awareness terapia liikkeitä, TRE:tä ja omia jumppia. Mitä milloinkin. Ruusu mäykkyni kanssa ulkona hänen nuuskiessa maastoja, minä tein tasapainoharjoituksia sekä kyykkyjä. Lasten leikkipaikan kiipeilytelineellä kiskottelua eli syvää rentouttavaa venyttelyä jne. Tanssin koirapuistossa ja rannalla ja pihalla ja kotona. Liikkeessä koko ajan. Tämä oli lienee se kuherruskuukausivaihe, mistä Hesari kirjoitti.<br />
<br />
Luulin olevani haka yksin olossa. Onhan minulla vuosikymmenien kokemus vain kotona olosta ja merenrantakävelyistä ja hyvin rajoittuneesta sosiaalisesta kanssakäymisestä. Noina aikoina olin kyllä pitkissä parisuhteissa. Tosin yksin olen asunut vuodesta 1997. Yhdessä vaiheessa leikkausrumban alettua uudestaan olin eräässä kohtaa kotona putkeen neljä kuukautta. Silloin en poistunut kotoa edes pihalle. Nyt sentään saan mennä ulos ja ruokaostoksille. Ja saan ajella Uudenmaan maakunnan sisäpuolella niin paljon kuin sielu sietää laidasta laitaan. Käydä katsomassa liikenteen vilinää, jos sitä enää siksi voi sanoa. Mikä sitten tökkii?<br />
<br />
Varsinaista yksinäisyyttä en tunne. Sen pohjan olen katsonut kivuliaasti silmiin jo aiemmin ja yksinäisyys ei tunteena ole minulle epätoivoa tai kipeää kaipuuta toisen luo tai kestämätöntä sietämätöntä tyhjyyttä enää, mitä se hylkäämisen kokemuksen aikoina oli. Selvittyäni silloin siitä, tiesin, että tulen selviämään mistä vaan. Yksinäisyys astui eteeni eri tasoisesti eri kertoina, spiraalimaisena, aina syvemmin ja suoremmin. Viimeisin kerta oli sellainen, että ajattelin kuoleman olevan helpotus sen rinnalla. Minun ei tarvinnut kuolla silloinkaan. Annoin pohjan pudota pois ja jättäydyin elämän haltuun. Ainoa tie sieltä oli ylöspäin. Selviytyminen muuttui elämäksi, jopa antoisaksi sellaiseksi.<br />
<br />
Silti nyt kun media toitottaa läheisistä ja yhteyden pitämisestä heihin ikään kuin itsestään selvyytenä, että kaikilla on joku, huomaan, että se kolahtaa minuun edelleen. Ei kaikilla ole jotain tiettyä tai tiettyjä ryhmiä, mihin he kuuluvat. Tämä korona aika on väliaikainen ja kaikki, jotka joutuu olemaan yksin nyt, mutta joilla on elämässään läheisiä, pääsevät heidän kanssaan kontaktiin kun tämä eristysaika on ohi. Mutta ne, jotka ovat oikeasti yksin, heillä tämä eristys jatkuu. Omassa elämässäni ei tällä hetkellä ole Omaa Ihmistä, ei ole parisuhdetta eikä tiettyä bestistä. Kaikki on vaiheessa taas kerran ja minä olen muutoksen kourissa ja "vanhat" tärkeät Omat ihmiset ovat poistuneet ja uusia ei ole vielä tullut. On kaukaisia muttei läheisiä. Isä, äiti, sisko ovat kuolleet. Toinen sisko ja veli ovat ulkomailla ja emme ole läheisiä. Toki on syvällä tasolla käyviä ihmissuhteita silloin kun tapaamme, mutta tapaamiset ovat satunnaisia. Pahimmassa vaiheessa kun olin yksinäisyyden kourissa ennen koronaa käydessäni sairaalassa pienessä operaatiossa, suutuin sairaanhoitajalle, joka tivasi lähintä omaista, "kuule, ei kaikilla ole!".<br />
<br />
Sairastumista ja kuolemaa en tietoisella tasolla osaa pelätä. Kuvittelen kai jo osani saaneeni tämän elämän aikana noistakin. Ja elossa edelleen!<br />
<br />
Jotain kuitenkin jää pinnan alle koko ajan, vaikka teen fyysisiä harjoituksia, jotka auttavat rauhoittamaan hermostoa. Vaikka sykkeeni on rauhallinen ja sisin on tyyni. Kroppa on finaalissa liian suuresta treenin määrästä ja selittämättömästä kaihertavasta odotuksen tunteesta. Ikään kuin joutuisi panttaamaan sisäänsä jotain, minkä tarviisi tulla ulos. Jouduin siis lopettamaan treenit hetkeksi. Harmitus on suuri kun en pääse akupunktioon ja muihin kehollisiin hoitoihin. Kehoni on riippuvainen niistä, jotta jaksan toimia arjessa. Ja uimahalli!!!! Sinne ryntään heti ensimmäisenä kun se on taas mahdollista.<br />
<br />
Pysähtyminen, odotus, passivoituminen, epämääräinen aika (milloin loppuu), suuren innostuksen pakollinen loppuminen kuin seinään aiheuttaa turhautumista, vapauden rajoittaminen, ihmiskohtalot. Koen surua koko ihmiskunnan puolesta, en niinkään itseni. Minulla on kaikki hyvin. Jos turhautuminen ja fyysiset kivut ovat ainut huoli, niin silloin kaikki on hyvin. Itku on herkässä. Ambulanssi ajaa ohi valot välkkyen ja minulta alkaa kyyneleet valua. Uutisissa näen tyhjiä aukioita maailmalta, ihmisiä suojapuvuissa, kuolleiden lukumäärien päivittäistä hurjaa lisäystä. En tiedä itkeä vai nauraako, kun mies kaupassa pomppaa hirvityksestä ilmaan kun lähes törmäämme nurkan takaa toisiimme.<br />
<br />
Kuuntelen musaa Ilo -työpajastani ja saan taas hetkellisen innostuksen puuskan ja suunnittelen miten voisin yhdistää ihmisiä ja näen silmissäni koskettavia jälleennäkemisiä live työpajoissani. Ja aina yhä uudestaan tulen siihen tulokseen, ettei tämä minun laji ole mitään netin välityksellä. Välillä koen syyllisyyttä kun olen niin vastustus päällä uuden tekniikan opetteluun, mutta annan nyt itselleni luvan vain olla ja ajoittain innostua. Suunnittelen mieluummin koronan ajan jälkeisiä ideoita. Nyt. Mutta sekin voi muuttua.<br />
<br />
Tarkoituksella olen myös rajoittanut somen käyttöä ja otan kaiken irti tästä retriitistä. Annan itseni olla väsynyt ja uupunut silloin kun on sellainen olo ja nukun monta tuntia päivällä. Tai teen erilaisia hiljsisuus/meditaatio harjoituksia flowssa, ei mitään kaavamaista vaan vapaana virtana vuosien aikana oppimaani. Tai jos haluan katson netflixiä aamu neljään asti, niin katson. Tänään perjantain kunniaksi annoin itselleni luvan ostaa paketin toffifeetä, tuoretta kauraleipää ja ranskalaista siideriä yhden pullon.<br />
<br />
Työpajoissani silloin tällöin olen sanonut että ole Sinä olet sinun oma ihminen. Aina paikalla, aina saatavilla. Ja Sinun sydämessä on sydänten sydän, hiljaisuuden sydän, tietoisuus kaikkien mylvivien tunteiden taustalla, jos sellaisia on. Se on siellä, aina ottamassa sinut vastaan, hellään huomaan, turvasatamaan. Sitä kohti on oiva tilaisuus mennä näinä aikoina ja luoda syvempää yhteyttä itseen. Ja olla valmiina ottamaan vastaan uusi maailma kun koronan aika on ohi.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-Oo2poXkMajc/Xooh2wmw6_I/AAAAAAAABYk/SxsC5z01oSIFoWQh6B9u2eQtwjULH8uZgCLcBGAsYHQ/s1600/2020-03-30%2B%252812%2529.png" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="734" data-original-width="1246" height="188" src="https://1.bp.blogspot.com/-Oo2poXkMajc/Xooh2wmw6_I/AAAAAAAABYk/SxsC5z01oSIFoWQh6B9u2eQtwjULH8uZgCLcBGAsYHQ/s320/2020-03-30%2B%252812%2529.png" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Suvilahdessa yksin hillumassa viime maanantaina.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-8945184201995523002018-12-31T03:48:00.002-08:002020-04-05T11:31:07.765-07:00Uusi blogi emotion danceHei Kaikki,<br />
<br />
Olen siirtynyt kirjoittamaan uuteen blogiini.<br />
<br />
<a href="https://emotion-dance.com/blogi/">https://emotion-dance.com/blogi/</a><br />
<br />
Tänne kirjoitan ehkä taas silloin tällöin, jos traumoista tarve kirjoittaa. Tai sitten julkaisen teksitin myös tänne.<br />
<br />
Ihanaa Uutta vuotta <3<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-28WNwKFTeYc/XCoB90ZdsOI/AAAAAAAABTE/YvFCBgslFkgvVmAfi-19bqOhxtAp7TE9gCLcBGAs/s1600/netti%2B%25285%2Bof%2B1%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1532" data-original-width="1021" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-28WNwKFTeYc/XCoB90ZdsOI/AAAAAAAABTE/YvFCBgslFkgvVmAfi-19bqOhxtAp7TE9gCLcBGAs/s320/netti%2B%25285%2Bof%2B1%2529.jpg" width="213" /></a></div>
kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-68211645543749408082018-02-17T06:16:00.000-08:002018-02-19T13:22:59.613-08:00Kuolema traumalleKuolema unet ovat vaivanneet minua pitkään. Itse asiassa ne ovat lucid dreams, selkounia, joissa jossain määrin voin vaikuttaa unien sisältöön ja tiedän sen olevan unta, mutta silti ne tuntuvat todemmilta kuin unet joissa en tiedosta unen laatua. Selkounissa voin esim. lentää. Olenkin lentänyt kotkana aavikon yllä kuullen ja nähden siipieni majesteettisen havinan, olen lentänyt kolmipyöräiselläni ja tehnyt taitolentoa sillä. Ennen kuin minulla oli ajokorttia, ajoin autoa. Siis kontrolloidusti ja ohjaten itse unta ja tekemisiä siinä. Aina kun herään niistä, hieman on vapiseva olo, kun jotain outoa niissä on myös, kuten voimakas tuuli joka pyörittää minua tai näen olioita. Yleensä ne päättyvät kirkkaaseen valoon, mutta silti olen jähmettyneenä sängyssäni hetken aikaa. Mutta nämä joissa on kuolema läsnä voimakkaasti ovat olleet liian pelottavia. Yksi niistä seurasi minua unesta herättyäni valveille.....<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-vgli1Dk52fk/WohCTjMKzMI/AAAAAAAABQE/odqX5zArOJwJqrAvXgdNMQtgeT3vDBCrgCLcBGAs/s1600/woman-2714174_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="213" src="https://1.bp.blogspot.com/-vgli1Dk52fk/WohCTjMKzMI/AAAAAAAABQE/odqX5zArOJwJqrAvXgdNMQtgeT3vDBCrgCLcBGAs/s320/woman-2714174_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Viime kuussa ollessani matkalla Fuerteventurassa pilkkopimeässä isossa hotellihuoneessani olin kuolemaleirillä. Kolkossa rakennuksessa oli ruumita pinossa ja minä yhden pinon päällimmäisenä. Elossa. Kuulin äänekkeitä lähestyviä marssiaskeleita tulevan kohti pinoa ja teeskentelin kuollutta, jotta henkeni säästyisi. Kun askeleet olivat kohdallani, heräsin hotellihuoneeni sängyllä, mutta askeleet jatkuivat huoneessani sänkyni yläpuolella ja käännyin äänien suuntaan ja näin hahmon, joka yrittti iskeä minua jollain pitkävartisella ja tappaa minut. Kauhun hetket kestivät onneksi lyhyen aikaa, mutta tuntuivat ikuisuudelta. Muistin joitain ohjeita tällaisten olioiden karkoittamiseksi erään kurssikaverin taholta ja noudatin niitä ja hahmo katosi.<br />
<br />
Oli syy mikä tahansa, mistä nämä unet tulevat, ne tuntuvat virittäytyvän silloin, kun minun elämässäni on muutoksen tuulet tai olen erityisen valoisassa olossa. Kesällä ja syksyllä olinkin siunattu tältä osin, koska oloni oli kaikkea muuta kuin valoisa ja kirkas. Ihmettelin ja vähän ikävöinkin näitä öisiä jännitysmomentteja.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-SJsy3uT5gZE/WohCn65jpBI/AAAAAAAABQI/3h3cIkyeAGsPy5dWbBVXjMn2UeZGrMTSQCLcBGAs/s1600/death-2433005_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="895" data-original-width="1600" height="179" src="https://2.bp.blogspot.com/-SJsy3uT5gZE/WohCn65jpBI/AAAAAAAABQI/3h3cIkyeAGsPy5dWbBVXjMn2UeZGrMTSQCLcBGAs/s320/death-2433005_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Keväällä olin uupunut ja olin sisäisesti pakotettu tekemään lopettamispäätöksen työpajojeni osalta. Olin väsynyt ja pettynyt. Olin pettynyt varsinkin niin sanottuun henkisyyteen( ks. edellinen blogiteksti) ja siihen, ettei minua oltukaan parannettu. Joku ulkopuolinen taho siis ei ollutkaan parantanut syvintä haavaani, joka on hylkäämistrauma, joka on ohjannut elämääni kaikilla tasoilla koko elämäni, vaikken sitä aina olekaan tiedostanut. Automaatio-ohjauksella käynyt minä. Oliko luvattu parantumista, joku kysyi. Ei ehkä, mutta kaikesta positiivisesta hehkutuksesta sen käsityksen voi tavallinen tallaaja kyllä saada, että on luvattu. En mene tähän sen enempää, mutta ehkä joitain asioita voisi tehdä toisin ja vastuuntuntoisemmin ja kertoa myös mahdollisista haittavaikutuksista toisin sanoen, mitä kaikkea kuuluu paranemisprosessiin. Että vaaditaan valtavaa vuosien kasvua ja voimaa ennen kuin todelliset muutokset tapahtuvat arjessa, ainakin jos pohjalla on trauma, joka ohjaa elämää. Tosin alunperin en lähtenyt parantumaan mistään, kun aloitin käymään näissä erilaisissa työpajoissa. En tiennyt, että minun pitäisi parantua jostain. Parisuhdekuvioni toisti tosin samaa kaavaa, mutten tiennyt sen merkitsevän jotain syvempää ongelmaa. En tiennyt, että minulla oli hylkäämistrauma ennen kuin olin pari vuotta näissä käynyt. Kuka sen minulle olisi kertonut? Äitikö? En ollut menossa terapiaan, vaan ensin tanssimaan ja sitten hengittämään ja sitten sitä ja sitten tätä. Ja sitten olinkin koukussa kaikkeen siihen kokemuksellisuuteen, johon verrattuna arkielämä tuntui tylsältä. Toki monia positiivisia elämän muutoksia rohkenin lähteä toteuttamaan elämässäni jo varhaisessa vaiheessa henkistä matkaani, vaikka tärisinkin pelon sekaisin tuntein. Uskalsin uhmata pelkojani, vaikka ei se jännityksen tunne ikinä poistunut. En tiedä, miten tarkoituksenmukaista on vuosikausia mennä kohti pelkoja ja pitää stressitasoa korkealla. Vai olisiko terveydelle ja itselle suotavampaa kuunnella itseään ja rajojaan ja myöntää että jonkin mukavuusalueen ylittäminen on yksinkertaisesti liikaa? Ehkä se miten kursseilla opittu "joku" integroidaan elämään olisi hyvä keskustelun aihe ja ehkä joillakin kursseilla vähemmän olisi enemmän eli mentäisiin vähitellen traumaan, ns. titraatio. Kuitenkin kaikki ollaan aloittelijoita, untuvikkoja jossain vaiheessa, jos tälle tielle lähtee, ennen kuin itsetutkiskelun myötä oppii itsestä ja toisista ja elämästä ja viisastuu. Toki vastuu on aikuisella ihmisellä itsellä, mutta siihen asti kun ymmärtää trauman koko kuvan ja sen miten se toimii meissä, olisi hyvä jos olisi tiedossa ennakkoon, että elämässä trauma voi aktivoitua pahoin, kun sitä lähtee sorkkimaan ja miten selviydyn siitä, jos minulla ei ole ketään läheistä tai verkostoa ja vaikka olisikin. Vai selviänkö? Ja olenko silti valmis lähtemään matkalle?<br />
<br />
Tarkoitan siis koko ajan traumatunnetta, johon pudotaan kuin suohon ja joka vie mennessään eikä sieltä tahdo päästä ainakaan omin voimin ylös. Se on eri tason tunne kuin normaali tunne, voimakas tila, lapsen hätä, paniikki, suuri epätoivo. Se ei ole pieni tai suuri raivo, mikä tapahtuu esim. liikenteessä törppöjä kohtaan, se ei ole pieni tai suuri suru, joka kirpaisee hetkittäin milloin mistäkin. Se on kuolema.<br />
<br />
Hylkäämistraumani aktivoitui kesällä( eräs mies triggeröi kuinkas muuten) ja sai minut toimimaan paniikinomaisella tavalla ja riippuvuuskäyttäytyminen hetken rauhoittumisen vuoksi syöksi minut rahallisesti ahtaalle välillä. Olin kuin narkomaani, joka ei kestänyt todellisuuden kohtaamista. Koin, että olin pohjattoman yksin ja yksinäinen, masentunut, aamut alkoivat raskaina ja vastahakoisesti nousin kahvin keittoon. Olin varma, ettei elämällä ollut minulle enää tarjottavana mitään hyvää millään tasolla eikä varsinkaan minulla elämälle. Ihan sama vaikka kuolisin. Olisin ollut valmis lähtemään tästä maailmasta, mutta tiesin samalla etten tappaisi itseäni. Alakulo oli jatkuvaa ja syvää ja odotin koko ajan pelastajaani paikalle, joka tulisi ja veisi minut pois tästä kurimuksesta ja sanoisi että kaikki on hyvin. Prinssi ei tullut (äiti ei tullut). Syytin kaikkia terapeutteja ja ohjaajia, jotka olivat tielleni sattuneet. Koin, että traumani oli avattu kaikilla näillä metodeilla levälleen ja nyt se rehotti verisenä eikä kukaan auttanut. Olin varma, että olin näin revitty auki koska olin kehollisesti tehnyt niin paljon kaikkea tunnetyöskentelyä, että nyt kun ero on off suhteesta iski, putosin syvälle pohjalle emotionaalisesti, suhteettoman syvälle tapahtuneeseen nähden. Itkin koko ajan, ikävöin ja mietin keinoja ja loitsuja (edelleen vaan) kuinka saisin asiat ennalleen. Kammo pimeän syksyn alkamisesta ja kaiken junnaamisesta paikoillaan vei minua yhä murtuneemmaksi. Oli tahmeaa ja turhauttavaa. Mikään ei virannut, jämähtänyt elämä vain. Silloin kun on tässä tilassa, kaikki puheet uhriutumisesta ja valinnoista on turhaa. Koska tässä kohtaa ei voi tehdä valintoja, koska siihen ei ole kapasiteettia eikä edes halua valita muuta kuin se vanha. Halua valintaan ei ole, koska trauma vetää puoleensa niin voimakkaasti, se on täysin sisäsyntyinen syvällä kehossa, ettei siihen tietoinen mieli, ainakaan minun tapauksessa auta vähääkään. Haluaa välttää kuoleman eli pakollisen muutoksen. Ainut keino kuitenkin pelastautua eli jatkaa elämää, on kuolla.<br />
<br />
Missään henkisissä riennoissa en tietenkään käynyt, en edes tanssinut. Eristin itseni, vaikka minusta tuntui että minut eristettiin. Kaikki hylkäsivät minut. Tai niin minusta tuntui. Sen verran kuitenkin henkinen elämäntapa oli minuun iskostunut, että meditoin eli hiljennyin aina kun kykenin. Olin itseni kanssa juuri siinä hetkessä juuri sellaisena kuin olin ja annoin itseni kokea mitä kullakin hetkellä koin. Uppouduin yhä syvemmälle. Usein tuli pinnalle tunteita, joiden annoin vapaasti kummuta ulos itkun, äänen minkä tahansa muodossa. Yhä syvemmälle taas. Vajosin ja vajosin ja tein itsetutkiskelua yksin päivittäin ja koko ajan vähitellen. Koin suunnattoman ja tuskallisen yksinäisyyden, jollaista en ollut ennen kokenut ja kohdannut. Mörkö. Se voi olla pelottava kokemus, mutta kun antautuu pelolle, antautuu yksinäisyyden pohjattomuudelle, se voi olla myös helpottavaa. Huomasin että elämän edessä en voi muuta kuin antautua ja luovuttaa ja luopua. En jaksanut enää taistella, halusin rauhaa enemmän kuin mitään muuta. Rauha ei tule haluamalla. Rauha ei tule taistelemalla. Se tulee vain luovuttamalla itsensä elämän haltuun. Surrender. Kuolla kiinni pitämiselle, tarrautumiselle, pakolle ja pakonomaiselle yrittämiselle, että asiat olisivat toisin kuin minä haluan. Kuolla hallinnan tarpeelle, luulolle, että elämää voi hallita, mikä on täysin inhimillinen tunne, koska hallinnan tunne tuo turvaa. Varsinkaan etten voi hallita muita ja muiden tahtoa ja halua johonkin muuhun kuin minun haluni. Tajuta että yksinäisyyden ja hylkäämisen kokemuksen takana on lopulta kuoleman pelko. Jos jään yksin, minä kuolen. Henkiinjäämisvietti. Eläimellisyys minussa. Lauma pitää huolen, jos jään yksin, kuolen. Tarvitsen muita. Luonnolliset eläimelliset vietit minussa ja niiden aiheuttamat vahvat emootiot. Olen syvällä ytimessä jo. Työnnyn yhä pohjempaan. Katson kuolemaa silmästä silmään ja minun on selviydyttävä yksin. Ei ole ketään, joka minut pelastaa. Ainostaan minä voin pelastaa itseni kuolemalla sille, mikä pitää minua halvaannuttavassa otteessaan, sille, mikä kierouttaa elämäni. Valmiina kuolemaan yksin yksinäisyydessä. Yksinäisyydelle ja hylkäämiselle.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-NOC7lbZ5UOc/WohC3NopajI/AAAAAAAABQQ/6JHqqtQfqZs_PGFiRAk5c_b-aRuZbrWsQCLcBGAs/s1600/bubble-1893368_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1094" data-original-width="1600" height="218" src="https://1.bp.blogspot.com/-NOC7lbZ5UOc/WohC3NopajI/AAAAAAAABQQ/6JHqqtQfqZs_PGFiRAk5c_b-aRuZbrWsQCLcBGAs/s320/bubble-1893368_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Tätä teen koko ajan. Kuolen päivittäin asioille, joita en voi saada. Mitä enemmän kuolen, sitä enemmän koen rauhaa. Kohtaan päivittäin luopumisen, luovuttamisen, antautumisen elämälle. On minulla Apuri, Jumala tai tietoisuus tai miksi sitä haluan nimittää, joka tapauksessa korkempi voima kuin minä. Hyväksyminen on sana siis. Hyväksyn elämän niin kuin se on. Minulla ei ole muuta keinoa enää elää. Muu keino on liian kuluttavaa, saa minut voimaan huonosti. Pään iskeminen seinään sattuu. Ja tiedättekö mitä, elämä kaikilla tasoilla on helpottunut ja rentoutunut. Rauha! Todellinen vapaus! Voisin sanoa, että koen olevani kotona. Suunnaton kaipaus jonnekin on loppunut. Elämä testasi minua. Tämä tuntuu nyt niin kuin se olisi ollut loppututkinto, jossa joudun käyttämään kykyäni olla itseni kanssa rehellisesti yhä enemmän ja enemmän tässä hetkessä ylitsepääsemättömän vaikeasta kokemuksesta huolimatta. Pääsemättä karkuun itseäni. Ymmärrys kurssien ja työpajojen tuomasta arvosta elämääni on selkeytynyt ja ymmärrys, että elämä toi eteeni pakolta tuntuvan tilanteen, koska olin valmis, vaikkei siltä tuntunut, käsittelemään vaikean traumaattisen tunteen ypöyksin. Ja yksin sen olisin joka tapauksessa joutunut kohtaamaan vaikka kädestäni olisi pitänyt kymmenen terapeuttia tai ystävää. Tämä kohtaaminen hylkäämisen kanssa, poisti sen. Olen vakuuttunut, ettei se enää koskaan samalla voimakkuudella iske minuun. Luottamus, että elämä kantaa, on käsinkosketeltavaa. Vastuun ottaminen omasta elämästä täysin. Valintojen tarjottimen eteen tuominen. Tuntuu, ettei ole enää kysymys minusta, vaan jostain suuremmasta. Ihan kuin henkilökohtainen tarinan kerronta tai kärsimys olisi väistynyt, tai ainakin liekki pienentynyt. Kollektiivisuus ja yhteisen rakentaminen tuntuu tärkeämmältä kuin minä itse. Yksin olo on erilaista taas. Hyvää ja lämmintä. Rakkaus tuntuu ja on. Ilo on kuplivaa ja keveys on tullut raskauden tilalle. Ja nyt tunnen olevani täysi ja täyteläinen ja tyydytetty kaikilla tasoilla, että välillä ajattelen, että mihin minä sitä toista tarvitsen (lue parisuhde).Vapaa toisesta, mutta avoin todelliselle rakkaudelle myös toisen kanssa.<br />
<br />
Itsensä ja elämänsä oivaltamiseen, sen tarkoituksellisuuden löytymiseen, ei ole mitään kaavaa tai metodia. Loppu peleissä jokainen meistä joutuu kohtaamaan elämänsä ja itsensä yksin, ja kuoleman. Minun kohdalla prosessi tapahtui näin, ehkä se oli tarkoitettu niin. Kehoni viisaus koki muodonmuutoksen "armosta" ja yht'äkkiä elämä alkoi voittaa ja valoa virrata ja sietokykyni yksinäisyyden tunteelle vahvistui. Hylkäämishaava alkoi saada ohutta parantumisen verhoa pinnalleen ja tulee paksummaksi koko ajan. Huomautan, että tämä ei todellakaan tapahtunut yhdessä yössä eikä kahdessa. Syvää masennustilaa kesti monta kuukautta ja tajusin, että oikeastaan olin ollut masentunut koko aikuisikäni syvällä itseni pohjalla. Viime vuosina se oli peittynyt kaiken elämyksellisyyden alle ja valtavien muutosten neljän seinän sisältä ihmisten eteen, ja ennen sitä olin riippuvuusparisuhteissa ja muissa traumaattisissa elämäntilanteissa kuten kolari ja siitä seuranneet leikkaukset yms.<br />
Koitko ihmeparantumisen, vinoili eräs ja suuttui ja katkaisi välit, kun aloin voida hyvin. No, näinkin voi sanoa, että kyllä. En tuntunut tekevän mitään, ainoastaan luovutin.<br />
<br />
Kun olen sinut yksinäisyyteni kanssa, voin antaa myös toisille turvaa intensiivisellä läsnäololla. Lohtu, jonka olen löytänyt sisältäni, kasvaa sitä jakaessa toisille. Yksinäisyydessä ei ole mitään pelottavaa kun päästää irti ( kammottava sana, mutta olen rauhassa nyt senkin kanssa) ja sukeltaa sinne. Siellä odottaa rauha ja rakkaus ja tasapaino. Huomaan aidon myötätunnon itseäni ja toisia kohtaan kasvaneen, tosi tarpeen jakaa sitä hyvää mitä koen itse. Selkeys omista rajoista ja jalat maassa tunne on voimakas. Enemmän omassa itsessä ja omassa kehossa. Hyvä olo on kokonaisvaltaisesti laaajentunut kaikille elämäni alueille. Trauman aiheuttama negatiivisuus ei enää valuta myrkkyään. Ja jos jotain nousee, huomaan sen kyllä. Koen oman maskuliinisen energian kasvun huikeena itseluottamuksena ja rohkeutena samalla kun treenaan lisävoimaa oikeaan jalkaani (vammautunut jalkani). Oikea maskuliinen puoli. Mitä enemmän saan konkreettista lihasvoimaa ja kantavuutta siihen sitä enemmän tunnen kasvavani omassa voimassani. Liekehön tapahtuu vielä lisää ihmeitä, että kävelykeppi saa lopullisesti kyytiä jonain päivänä.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-k0MA1uIyR4k/WohDHmtuPqI/AAAAAAAABQY/ioKA6dTG86IebU0178pcChKqgfmsjd--QCLcBGAs/s1600/hands-2667461_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1068" data-original-width="1600" height="213" src="https://4.bp.blogspot.com/-k0MA1uIyR4k/WohDHmtuPqI/AAAAAAAABQY/ioKA6dTG86IebU0178pcChKqgfmsjd--QCLcBGAs/s320/hands-2667461_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
Selkounien maailma taisi kertoa minulle sanomansa myös. Loppukohtaus viimeisimmistä kuolemaunesta. On väkijoukko ja karnevaalitunnelma. Ihmiset liikkuvat eteenpäin iloisesti myllertäen ja tanssien. Sitten näen itseni punaisessa toppatakissa nauraen, kauniina, elämäniloisena. Ja se joka näkee, on Minä. Tämä valo Minä on minun edessä ja liikkuu taaksepäin samalla kuin minä liikun eteenpäin. Minä punatakkinen olen menossa kuolemaan. Valo Minä näkee selvästi kaikki yksityiskohdat kuten alaspäin suuntautuvan katseen ja ripset, minun vienon hymyn ja pelottoman valmiin asenteeni. Punatakkinen minä on valo Minän edessä, olemme lähekkäin, kasvotusten. Valo, tietoisuus sanoo punatakkiselle "tuo on pelkkä ruumis, ja se on vain mikä kuolee, mutta tämä pysyy". Tämä tarkoittaa sitä valtavaa rakkautta ja hyvyyttä, jonka tunnen unessa koko ajan laajentuneessaa sydämessäni. Valominä ottaa punatakkisen minän armolliseen halaukseen ja valominä ja punatakkinen sulautuvat yhdeksi. Herään ja itken valtoimenaan lähes aamuun asti puhdistavaa itkua. Sydämessäni tuntuu pohjattomalta ja kuumalta. Pakahduttava rakkaus.<br />
<br />
Suru ja rakkaus.<br />
Elämä ja kuolema.<br />
Yhtä.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/KthJo5-ioOI/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/KthJo5-ioOI?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-44165750619684378152017-06-01T08:19:00.000-07:002017-06-01T14:24:43.568-07:00Minuuden uskonto"Hei Kikka, ootsä tullut uskoon?", naapurin mies heitti minulle viisi-kuusi vuotta sitten. Samaan aikaan tuttavani oli vakuuttunut, että minulla oli meneillään vuosisadan rakkausromanssi törmätessämme kaupan maitotiskillä kun kuulemma säteilin niin ennennäkemättömällä tavalla. Tavallaan molemmat olivat oikeassa. Olin hurahtanut erääseen tanssilliseen metodiin ja vakuuttunut,että tämä pelastaa jokaisen ja maailman myös ja kaikki on rekryttävä mukaan. Ja kyllä olin aloittanut vuosisadan rakkaustarinan itseni kanssa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-4Z8rdP1kzYo/WTAr8ZBp0DI/AAAAAAAABO4/gyYJlk3RxvQWsqK-I43YJiYLx_bENyr-QCLcB/s1600/action-1807516_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1068" data-original-width="1600" height="213" src="https://2.bp.blogspot.com/-4Z8rdP1kzYo/WTAr8ZBp0DI/AAAAAAAABO4/gyYJlk3RxvQWsqK-I43YJiYLx_bENyr-QCLcB/s320/action-1807516_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Jotkut vanhat ystäväni julmasti ennustelivat "ettei tuo kauaa kestä" ja "kyllä sä sieltä vielä alas tulet". Jotkut ärsyyntyivät silmin nähden tuputtaessani metodia "ainoana oikeana juuri sullekin" ja kertoivat, "hei, mä en tykkää kuule tanssia epämääräisesti vaan haluan tanssia oikeaa koreografiaa!!!" Itsekseni myhäilin partaani ja ajattelin, että voi raukkaa, kun on niin estoinen ja tukossa itsensä kanssa. Ylimielisyys nosti päätään. Naapurit seuratessaan kiitoani yläilmoihin taas olivat haltioissaan, miten muutuin siitä tukkoisesta ja ahdistuneesta ja pieniä ympyröitä elävästä oliosta nousujohteiseen säteilyyn ja hurmokseen. Ja kyllä, sitä hurmosta kesti kauan, ihan heti en sieltä alas sinkoutunut. Siinä hurmoksen alkumetreillä tämä bloginikin sai alkunsa.<br />
<br />
Aloin tulla tutuksi ihmeellisten uusien sanontojen ja hokemien kanssa. Aluksi olin ymmyrkäisenä, kun uusissa viitekehyksissäni puhuttiin "kaikki vastaukset löytyvät sisältäsi", "elä omaa totuuttasi", "minulla nousee vastustus", "tämä on haasteellinen", "triggeröidä", "kuuntele itseäsi", "meidän välillä aktivoitui keskustelu"....Itsekin aloin käyttää sanastoa ja viljellä sitä kirjoituksissani ja työpajojeni spiikeissä. Ja matkatessani yhä syvemmälle itseeni ja traumoihin "tehdessäni työtä itseni kanssa" luulin loppujen lopuksi tietäväni mitä nämä epämääräiset pehmennetyt sanaparit ja sanat ja sanonnat oikeasti tarkoittavat. Jossain vaiheessa suhteeni itseni kanssa syveni niin paljon ja rakkauden tunne "kumpusi sydämestäni" sellaisella kyydillä, että olin vakuuttunut, että olin universumin valittu ja välitin toisille "valon energiaa" vain "olemalla yhteydessä sydänkeskukseeni". Ja kyllä, olin varmasti johdatuksessa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-DwXEm3tA70Y/WTAsGT00IFI/AAAAAAAABO8/yMbgFX_0ObU9zKOPW2UsDniLeLVRpamnQCLcB/s1600/shield-1729954_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="213" src="https://4.bp.blogspot.com/-DwXEm3tA70Y/WTAsGT00IFI/AAAAAAAABO8/yMbgFX_0ObU9zKOPW2UsDniLeLVRpamnQCLcB/s320/shield-1729954_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
Tanssin jälkeen tuli monenmoista kurssia ja työpajaa, kun yksi loppui, suunnittelin jo seuraavaan menoa. Pankkitilini saldo oli kovilla. No, "maailmankaikkeus järjesti" rahat aina jostain, kun "sisäinen kutsu" kävi lähteä uudelle tripille itseeni. Rakkaustarina itseeni lähenteli pienissä määrin alkavaa riippuvuutta näihin välillä melkein yliluonnollisiin tiloihin, mihin edelleen osaan helposti sukeltaa. Olin kiinnostunut vain suhteestani itseeni. Maailmanmeno ja päivän politiikka sai jäädä, Hesarin pinot kerääntyivät pöydälle ja peruin tilauksen. Oman itsen tarkkailu oli joka hetkistä. Tunsin, että minun oli koko ajan kehityttävä, trimmattava "henkisyyttäni", lisättävä yhteyttä sisimpääni ja jumalaan. Minun "oli pysyttävä auki", varsinkin nyt kun ohjasin työpajoja joissa olin vastuussa kolmenkymmenen ihmisen hyvinvoinnista, niin ainakin luulin. Joku pakottava voima sai minut uskomaan, että minun olisi kuljettava "elämän virrassa ja flowssa" ja mentävä koko ajan "mukavuusalueeni ulkopuolelle", jotten jämähtäisi paikoilleen tai juurtuisi siihen missä olen, vaan kohti pelkoja torvet toitottaen ja jännityksiltä päitä katkoen eteenpäin. Ei saa pysähtyä!! Go go!!!! Ei haittaa vakkei se tuntunut hyvältä, kun "uudet haasteet" saivat sisuskaluni melkein vessanpöntöstä alas. Piti jatkaa matkaa. Nyt olen "niin auki", etten tiedä, onko tämä normaalia vai ei. Tunnen ylivoimakkaasti, päivän aikana itken ja nauran, tunnen vihanvirtoja ja syviä surunhetkiä. Tunteet tulevat ja menevät voimakkaina. Minulla on outoja unenaikaisia kokemuksia, yliluonnollisiksi voisi sanoa. Jos puen ne kokemukset sanoiksi, saan kuulostamaan itseni sekopäältä. Ja täytyy rehellisesti sanoa, että sitä usein tunnen olevanikin tässä "aukinaisuudessani" verrattuna normijeppeen. En tiedä, onko tämä hyvä vai paha, vai onko tämä kuusivuotinen "terapiajakso" tehnyt minusta hullun?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-HNnGpi2mw7s/WTAsP6AIzBI/AAAAAAAABPA/8FlQ2kAQR_Qd2nVhF_csXwi5xZh591TmACLcB/s1600/woman-1969120_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1055" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-HNnGpi2mw7s/WTAsP6AIzBI/AAAAAAAABPA/8FlQ2kAQR_Qd2nVhF_csXwi5xZh591TmACLcB/s320/woman-1969120_1920.jpg" width="211" /></a></div>
<br />
<br />
Jostain tuli viestiä, että "mikä tahansa on mahdollista." Vammautumiseni autokolarissa on tietysti ollut "minulle lahja" ja kriisi, jota ilman "en olisi sitä mitä nyt olen" ja "se on opettanut minulle paljon," "olen kasvanut sen avulla täyteen potentiaaliini". Kaltaisillani kovia kokeneilla monilla lienee valtava paine tässä positiivisuuden tyranniassa kiltisti alistua hokemaan tuota "totuutta", vaikka syvällä alitajunnan syövereissä totuus on jotain muuta. Ei se, että elämä on kovaa ole varsinainen ongelma, vaan se että meidän pitää teeskennellä ettei se ole. Tosiasiassa tämä elämäni on ollut kivuliasta ja kurjaa ja yksinäistä. Paljon olen tuntenut syyllisyyttä, etten usko paranemiseeni tarpeeksi ja sama vamma on minulla edelleen. Oma vika siis kun kroppani on vieläkin hajalla. En ole vielä tarpeeksi "pitkällä", kun en ole kyennyt parantamaan fyysistä vammaani. Kyllä, "vedän puoleeni sitä energiaa, mitä minussa on", eli aika huonosti minun asiat on tällä saralla. Sama energiani tietysti pätee rakkauteen, siis tässä tarkoitan parisuhderakkautta. Unelmien prinssi ei manifestoinnilla ole tullut eteeni. Edelleen vedän puoleeni surkimuksia. Tämä siis tarkoittaa etten osaa tilata oikein tai minussa on niin paljon negatiivisuutta, että saan "sitä mitä tilaan" jollain tasolla, koska "värähtelytasoni" on niin tummanpuhuva.<br />
<br />
Kaikki gurut ja muut, jotka hokevat hokemastaan päästyäänkin "rakasta ensin itseäsi", "se tulee sitten, kun olet valmis", "vielä ei ole oikea aika", "kyllä riität itsellesi kun rakastat itseäsi tarpeeksi", ovat itse yleensä parisuhteessa, mutta väittävät silti että yksin on hyvä ja yksin riittää itselleen ja on jotenkin "väärin" edes kaivata parisuhdetta. Ikään kuin olisin vieläkin puutteellinen ja riittämätön, kun sitä prinssiä ei kuulu. Ja mielen sopukoissa ruoskin itseäni tästä luonnollisesta tarpeesta ja kaipuusta toiseen ihmiseen, juuri siihen oikeaan, ei kehenkään muuhun. Kyllä rakastan itseäni, ja edelleen kritiikistä huolimatta, tunnen valtavaa rakkautta, silti Se Toinen puuttuu. Itseni rakastaminen pelkästään ei minulle riitä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-rxKLLQMhPeo/WTAs0Fx7-cI/AAAAAAAABPI/a6XvNNDhFVsgQvmNz0q6zEFlRGxNbZ1UACLcB/s1600/twin-553243_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1143" data-original-width="1600" height="228" src="https://3.bp.blogspot.com/-rxKLLQMhPeo/WTAs0Fx7-cI/AAAAAAAABPI/a6XvNNDhFVsgQvmNz0q6zEFlRGxNbZ1UACLcB/s320/twin-553243_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Mistä sitten kumpuaa tämä voimakas asenteeni nyt? Olen kuutisen vuotta pyörinyt viitekehyksissä, jossa elämäntapana on minuuden uskonto eli itsensä kehittäminen, jota välittää terapeuttien, valmentajien ja elämäntapaopastajien armeija. Kuulen ja luen "joka puolelta", miten pitää muokata itseään ja toteuttaa itseään. Jokainen on hurahtanut omaan lajiinsa joko ihan oikeasti tai pakon sanelemana elantona ja tööttää totuuden torvea juuri siitä, mitä edustaa. Fanaattisuus "omastaan" saa ihokarvani koholle ja tuputtaminen, että "tämän kun käsittelet tai tätä metodia tms.kun teet, niin pelastut." Sama fanaattisuus, mikä minussa itsessäni on ollut. Kuulen jo korvissani vastustavat kommentit "pitää ymmärtää muita ja sitä, missä kohtaa polullaan he ovat". Otan oikeuden taas marmattamiseen ja menneisyyteeni matkaamisen. Otan oikeuden sanoa haastellisuuden sijasta vaikea ja "minulla nousee vastustus" etten halua!!! Otan oikeuden sanoa, että jokin asia on pelkästään huonoa. Otan oikeuden sanoa, miten stressi iski minuun eikä siitä seurannut mitään hyvää!<br />
<br />
Jotkut suuntaukset taas kieltävät kokonaan menneisyyteen uppoamisen, edes terapeuttisessa mielessä. Vaan että, jos on jotain traumaattistakin tapahtunut, eikun lakaistaan maton alle ja ollaan, että ooom vaan. Nytnytnyt ja nyt vaan ja läsnäoloa putkeen. Ihan sama vaikka isäsi heitti kolmikuisen veljesi seinään ja se kuoli, oooom ja simsalabim. Ei kuulkaa, minulle riitti. Ai niin, mutta minähän olen "niin hyvin minun keskuksessa" ja eikös tämä olekin tämä elämä harhaa vaan, unta, josta herään kun olen tarpeeksi valaistunut? Vai miten se meni? Minun pään ovat sekoittaneet niin monet suuntaukset, etten tiedä mihin uskoa ja vähiten voin opastaa ketään tai opettaa ketään hokemalla näitä aforismeja tai terapeuttisia ja henkisiä "oppeja", koska itseltäni on mennyt usko kaikkeen näihin.<br />
<br />
Ruumiini arvet muistuttavat, että menneisyyteni on totta. Ystävyksillä ja rakastavaisilla on ollut tapana tutkia ja vertailla toistensa arpia. Ne ovat selviä fyysisiä todisteita menneistä tapahtumista ja kannattelevat lankaa, joka johtaa niiden ajoista nykyhetkeen. Jotta tiedän kuka olen, on minun tiedettävä ja muistettava, mistä tulen.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-nrsisOTKt78/WTAtZui6zRI/AAAAAAAABPQ/pqqZe1JKc84rEpwNQ_L329l6sQPFSQxxwCLcB/s1600/lion-1198598_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="213" src="https://1.bp.blogspot.com/-nrsisOTKt78/WTAtZui6zRI/AAAAAAAABPQ/pqqZe1JKc84rEpwNQ_L329l6sQPFSQxxwCLcB/s320/lion-1198598_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Toisista ihmisistä minuuden uskonnossa on tullut henkilökohtaisen kehityksen välineitä ja ihmissuhteista väliaikaisia ja vaihtuvia. Parisuhteessa jos "olen paras versio itsestäni", sillä on oikeutus, muussa tapauksessa ei. Samoin ystävyyssuhteet päättyvät "kun ne ei enää palvele minua." Myös tuo "paras versio itsestäsi" on vallalla "joka puolella". Miksi minun pitää "elää täyttä potentiaalia"?<br />
<br />
Entäpä jos olisin vaan minun tämä versio itsestäni nyt ja aina? Entä jos en halua kehittyä? Entä jos haluan juurtua tähän? Ei psykokulttuurin edustajan tarvitse antaa minulle lupaa että "saan nyt tuntea juuri näin kuin juuri nyt tunnen". Totta helvetissä saan!!!<br />
<br />
Mitäpä jos eläisin elämäni yksinkertaisesti? En tavoittelesi kuuta taivaalta, tyytyisin kävelemään rantoja pitkin koirani kanssa ja lukemaan normiromaanin silloin tällöin? Katsoisin kielteisiä asioita suoraan silmiin ja hyväksyen ne sellaisina kuin ne ovat? Lopettaisin "itseni etsimisen" ja pysyisin lujana tässä missä olen?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-3NHctAl0qS8/WTAuAY4-HUI/AAAAAAAABPY/LoqRzMRSdU0K4wPrOVg0CU1BMqk1XDNeACLcB/s1600/log-1029966_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="213" src="https://2.bp.blogspot.com/-3NHctAl0qS8/WTAuAY4-HUI/AAAAAAAABPY/LoqRzMRSdU0K4wPrOVg0CU1BMqk1XDNeACLcB/s320/log-1029966_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/kd1BlzfhQws/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/kd1BlzfhQws?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-37694986161546590712016-12-12T05:00:00.002-08:002016-12-13T00:08:17.969-08:00Lupa loistaaOlen onnellinen. Tunnustan sen julkisesti ja avoimesti. Annan itselleni luvan loistaa, annan itselleni luvan voida hyvin. En aio piilottaa kynttilääni vakan alle enkä pienentää itseäni. Tunnustan,etten jaksa enää velloa traumoissa ja kriiseissä tai mennä yleismaailmalliseen valitusmoodiin. Kyllähän kivun kaivelu jossain vaiheessa pitää lopettaa? Viimeistään siinä kohtaa, kun huomaa, että ero arjen olon ja eri työpajoissa saavutetun hyvän olon, bliss what ever autuus tasapaino harmonia you call it, välillä on olematon. Olen siirtänyt elämääni sen mistä alussa näin väläyksiä vain kun aloitin tämän tietoisen matkan itseeni kulkemalla erilaisiin kehollisiin tapoihin tutkia omia tiluksiani ja omaa historiaani.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-fr28f431DSA/WE6bVoxE1MI/AAAAAAAABN4/FXZo2RBEDNAXuy7CxtCTsjFjW1lVX4IwwCLcB/s1600/skeletal-601213_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="202" src="https://3.bp.blogspot.com/-fr28f431DSA/WE6bVoxE1MI/AAAAAAAABN4/FXZo2RBEDNAXuy7CxtCTsjFjW1lVX4IwwCLcB/s320/skeletal-601213_1280.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Olen vapautunut niin paljon, etten oikein enää häpeä mitään. En aio ottaa häpeää siitäkään, että voin hyvin, vaikka välillä syyllisyys piikittää hetken kun kerron onneni toisille ja saan heiton sieltä takaisin. "Kuinka voit puhua rakkaudesta kun elämä on yhtä selviytymistä?" "Tarviiko sen olla pehmeää ja pyöreää? ( oma turvapaikka sisälläni) " Voiko tuo muka olla totta? (hyvä olo). Hetken käy mielessä, etten saa voida hyvin, kun toinen voi huonosti. Hetken mieleni toruu minua "Katso nyt toisen kärsimystä, olisit uskottavampi ihmisenä, jos vähän vielä kärsisit sinäkin." Onneksi minussa on viisas paikka, se pyöreä ja pehmeä, joka oikaisee tunteeni tuossa tuokiossa. Miten minun lisäkärsimys auttaa ketään, itseäni tai toista? Ja kun en keksi enää yhtään kärsimyksen aihetta eikä kehoni tai sieluni syövereistä nouse juuri nyt mitään draamaa tai traumaa, joka saisi minut vatvomaan ja vellomaan. Voin kokea myötätuntoa toista kohtaan ja antaa rakkauteni hänelle. Myönnän kyllä, että vastustus nousee jos heitot suuntaani on kateuden siivittämiä ja valon heijastaminen haastellisempaa silloin. Ehkäpä minun tulee katsoa sitten omaa "puhtauttani" tai sitten ei. Huomata sen ja nähdä ja antaa sitten mennä menojaan ja hengittää vapauteen olla sitä mitä olen, sallien itseni kokea tämä valo ja ihanuus, mikä sisälläni on. Niin, sallinko itseni vihdoin voida hyvin?<br />
<br />
Maailmanlaajuisesti on ollut rankka vuosi, monilla henkilökohtaisella tasolla erilaisia taistoja elämän kanssa. Myös minulla. Voisin luetella listan, eikä se lista ole kevyimmästä päästä, olen kirjoittanut niistä aiheista myös blogiini, siskoni traaginen kuolema viinaan ja lääkkeisiin ja sitä rataa. Mutta tiedättekö, olen niin täynnä, olen niin kyllästynyt, olen niin done traumojen suhteen, että siitä voisi vetää jonkun draaman tai terapiakäynnin. Olen hyvää matkaa traumatisoitumassa traumojen käsittelyyn.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-3Teaa5p6_bc/WE6bo-xiXhI/AAAAAAAABN8/ez4jdoFkKq8tuOCoFX4d4KZSaTHATA90ACLcB/s1600/woman-1887111_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://2.bp.blogspot.com/-3Teaa5p6_bc/WE6bo-xiXhI/AAAAAAAABN8/ez4jdoFkKq8tuOCoFX4d4KZSaTHATA90ACLcB/s320/woman-1887111_1280.jpg" width="214" /></a></div>
<br />
Anteeksi kyynisyyteni ( eihän minun pitänyt anteeksi pyydellä!) ja helppohan minun on puhua! Onko muka? Sen helpompaa kuin kenelläkään muullakaan. Myönnän kyllä, että ensin on sukellettava pimeyteen, ennen kuin valo voi täysin loistaa, sukellettava siihen the traumaan tai monikossa meillä monilla. On uskallettava syväsukeltaa, silmät auki koko laajuudeltaan, avattava ja katsottava kaikki kaapit ja nurkat, kolisteltava luurankoja, paukuteltava ovia, kaivaa maata ja multaa, yökittävä munasarjoja, katsoa zombeja ja kuolleita ja kuolemaa, pelättävä niin helvetisti ettei enää jaksa ja luovuttaa sen pelon sinne minne se kuuluu. Antaa sen pois, poisoppia väärät luulot itsestään ja paljastaa itsestään vähitellen sen, mikä on todellista.Se, mitä luulen, että on todellista, onkin valhetta ja se mitä luulen, että on kuvitelmaa rakkaudesta ja totuudesta sisälläni, onkin totta. Ihan toisin päin kuin meille opetetaan koko elämämme ajan. Kuka opettaa? Minä itse. Voin siis opettaa itseni pois tästä harhaisuudesta, että olisin pelkoni ja traumani ja että antaisin niiden hallita elämääni loppuun asti.Pelon seassa menee häpeä. Minulla ne on olleet samassa paketissa. Se, mitä olen pelännyt, sitä olen myös hävennyt.<br />
<br />
Saarnaanko nyt? Minäkö? Minähän näen punaista joka kerta, kun joku antaa neuvoja, gurut ja lifecoachit tietää ja opettaa ja ohjaa. En kai syyllisty samaan. Naurua. Minä kuulkaa en tiedä mitään eikä kannata minua kuunnella tai uskoa. Minua elämä lähti viemään tähän valon ja rakkauden suuntaan, niin kliseiseltä kuin tämä kuulostaakin, kuulin sisäisen kutsun ja kuuntelin ja otin kutsun vastaan suunnittelematta mitään, tavoittelematta mitään, yrittämättä mitään, piirtämättä karttoja ja kaavioita, edes uskomatta itseeni. Pelkäsin vain ja pelkäsin vain, mutta tiesin, että on jotain enemmän kuin se harmaus ja tylsyys ja jähmeys, mikä elämässäni tuolloin vallitsi. No, kai olin onnekas että uskalsin, vaikka pelko oli läsnä vahvasti jokaisessa tilanteessa, missä kohtasin syvimmän pelkoni ja ällöttävimmän häpeäni. Ja en kuollut niihin tilanteisiin, mikä siinä kohtaa olisi tuntunut helpotukselta. Mieluummin kuolen kuin kohtaan pelon, joka estää minua elämästä vapaasti sitä mitä olen, oli tilanteeni vielä hetki sitten. Sieltä olen kiivennyt, en määrätietoisesti, vaan elämän virran kuljettamana tähän ihanaan oloon ja tasapainoon, mikä jatkuu ja jatkuu huolimatta siitä, mitä ulkoisessa tapahtuu. Tunteet tulee ja menee ja puran ne kehollisesti usein saman tien, jos mahdollista, karjun auton ratissa, jos joku tuntuu törtteilevän liikenteessä, itken metsäpolulla tai jopa kahvilassa, jos joku minua liikuttaa tai surettaa, annan naurun ryöpsähtää vatsan pohjasta kauppakeskuksessa tai bussissa, huokailen ja huudahtelen kotona. Ja laulan. Ja ääneni kumpuaa nykyään munasarjoista. Ja tiedättekö, mikä minua liikuttaa eniten? Kun löydän kaiken tunteiden sekamelskan keskeltä jälleen rakkauden ja rauhan keskuksen sydämestäni ja vatsan uumenistani ja olen kotona sielussani ja jumala tai mikä tahansa se voima onkin valuu minuun ja sulattaa minut siinä hetkessä hellään suloisuuteen ja turvaan. Se onkin itkun paikka, ja naurun, ja sitten se onkin yhtä itkua ja naurua. Onnesta ja onnellisuudesta. Jonka jälkeen seesteinen rauha, neutraali tasapaino. Kyllähän onnen kukkuloilla oleminen käy sydämen päälle, kun on koko ajan into pinkeenä, niin että rauhan satamaan saapuessani, jossa kaikki vain on, on helpotus. Tasainen tyyneys, varma juurevuus, tieto omasta voimasta, kuin teräksinen miekan suoruus ja kotkan kaikenkattava katse, tyhjyys, jossa on kaikki.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-nfwAwgjiIYQ/WE6cdjwDcAI/AAAAAAAABOI/4pCaZVM-SuIMQlwLj7MqT-7vgl06q-ndwCLcB/s1600/woman-1811827_1280.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="256" src="https://2.bp.blogspot.com/-nfwAwgjiIYQ/WE6cdjwDcAI/AAAAAAAABOI/4pCaZVM-SuIMQlwLj7MqT-7vgl06q-ndwCLcB/s320/woman-1811827_1280.png" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Ihmiset rakastaa draamaa, paljastuksia kauheuksista, lehdet myy hirveyksillä. Olin nyt itsekin ajatellut ehkä kirjoittavani miten oksensin melkein munasarjani ulos yhdessä hengityssetissä ja miten äitini ja isäni ja minä yhdistyimme sydämessäni kundaliinimediksessä jne. raflaavaa. Jotenkin tuntuu, että voinko kirjoittaa pelkästä hyvästä? Voinko koskettaa lukijaa, jos minulla ei ole enää kauhutarinaa kerrottavana, ellen enää saa kicksejä tavallisista murheista, parisuhdeasioista, työpaikan draamoista, kuolemasta, yleisestä kärsimyksestä? Jos olen kyllästynyt ihmisyyteen, tai siihen yleiseen luuloon, mitä kuvitellaan sen olevan eli kärsimys, epäoleellinen shitti, mikä pyörii meidän todellisen itsen ympärillä eikä se koskaan lopu. Arjen haasteet, eri asteiset ongelmat itse kullakin toistuu tasaisin väliajoin. Maailman kärsimyksestä puhumattakaan, Tässä on se valinnan paikka, jossa voin valita, kummalle rannalle uin, rauhan satamaan vai kärsimyksen. Toki, jotta pystyn näkemään valinnan kohdan, pitää minun olla hereillä ja tietoinen.<br />
<br />
Valon loisteesta tulee aito ja rehellinen ja syvä, kun siihen ottaa mukaan menneen elämänsä ja käy tekemässä traumoistansa selvää minkä tavan siihen ikinä valitseekin. Sen jälkeen kaikkea ei ota enää niin vakavasti ja elämänsä pystyy näkemään jopa koomisesti ja sen, miten on suhtautunut asioihin ennen tilien selväksi saattamista. Itse koen, että jossain vaiheessa pitää lopettaa eikä tehdä siitä elämänsä missioo, että vain kaivaa ja kaivaa. Ei. Juuri kävin kaivelemassa tänä viikonloppuna. Halusin katsoa, että mitä minusta vielä nousee ylös tässä armollisessa olotilassa kun olen. Kehossa ne on vielä ne traumat, muistot, kai ne jää sinne, en tiedä. Pääsen niihin helposti käsiksi ja samat tilat paljastuu minulle sieltä, on inhon tunteet sitä ja tätä kohtaan ja yökkimiset ja tuskan karjaisut, pinteessä olemiset ynnä muuta ynnä muuta. So what?? Mutta ne ei tuntunut enää henkilökohtaisilta ja minua jopa kyllästytti katsella niitä, olin jo nähnyt ne monta kertaa. Ne kauhut ei kauhistuttanut yhtään eikä pelot pelottanut tippaakaan.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-uF7OdK0bnvw/WE6c2h_qaJI/AAAAAAAABOM/SctxmQfbFLc4EH1SEQi9o5TpmcRYsP4QwCLcB/s1600/woman-570883_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="https://1.bp.blogspot.com/-uF7OdK0bnvw/WE6c2h_qaJI/AAAAAAAABOM/SctxmQfbFLc4EH1SEQi9o5TpmcRYsP4QwCLcB/s320/woman-570883_1280.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Tämä tila on tuttu, että tuntuu, että nyt olen valmis elämään, aloittamaan elämän. No, nyt todella tuntuu siltä. Ja kyllä, sallin itseni voida hyvin ja sallin itseni loistaa. Ja otan kaiken hyvän vastaan, mitä elämä minulle tarjoaa.<br />
Häpeämättä.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/Xv-QH999PAQ/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/Xv-QH999PAQ?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
Ihana Yann Tiersen, suosikkisäveltäjäni. Tän tahtiin<br />
hienoa pyöriä elämän tanssi. Kokeile <3<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-22043624408997762342016-09-04T05:19:00.000-07:002016-09-25T08:20:12.018-07:00Palaset loksahtavat paikoilleenVoinko olla kaipuun kokija ja kaipuun täyttymyksen tuoja sanmanaikaisesti? Voinko kokea tuskallista syvää ääretöntä jatkuvaa kaipuun jatkumoa ja olla kotona itsessäni samanaikaisesti? Voinko itse tuoda itselleni täyttymyksen? Onko minussa jokin puhdas paikka, jonka voin löytää kaiken moskan takaa ja sen löytäminen tuntuu paluulta kotiin? Minussa on jo kaikki? Klisee.<br />
<br />
Kauneuden eli rakkauden ja samanaikainen sanoinkuvaamaton suru ovat tuoneet minulle väläyksiä jo ammoisina aikoina pitkään ennen "hippi" -matkani alkamista. Viimeisimmällä hengitysmatkallani tuo kokemus täytti jälleen olemukseni. Suru ja kauneus kietoutuivat yhteen koskettavimmalla ja enemmän lähellä minua -tavalla kuin ikinä ennen. Erottamattomat minussa, kaksoset. Mitä syvemmälle uskallan suruuni sukeltaa, sen kirkkaammin rakkauteni loistaa. Kirkkaampi valo ja syvempi samettinen suru. Toista ei ole ilman toista. Yhdessä ne tekevät minusta elävän, eläväisen, kokonaisen, täyden. Klisee tuokin, joka todeksi muuttuu, kun sen kokee.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-vH3MH5PWLt4/V8wLvQz_tMI/AAAAAAAABLc/MWxXc3cBzjMWa_22X5Fjd-AFjal-xusDACLcB/s1600/girl-1419218_1280%2B%25281%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://4.bp.blogspot.com/-vH3MH5PWLt4/V8wLvQz_tMI/AAAAAAAABLc/MWxXc3cBzjMWa_22X5Fjd-AFjal-xusDACLcB/s320/girl-1419218_1280%2B%25281%2529.jpg" width="213" /></a></div>
<br />
<br />
Hirveä mökä ja huuto salissa. Tästä ei tule mitään. Mitä vittua ne heti alkaa rääkyä? Eikö pitäisi ensin hengittää ja alkaa vajota omaan sisäiseen maailmaan? Ei helvetti, nuo noviisit tekee tämän ihan väärin. Turhaudun ja vääntelehdin ja huokailen, melkein luovutan ja pakkaan kamani. Siirryn lähemmäksi musiikkitoosaa ja annan itselleni vielä mahdollisuuden. Yhtäkkiä putoan sisälläni suoraan Haavaan. Haavaan, joka on rehottanut auki helmikuusta saakka, kun olin perhekonstellaatiossa ja viikon kestävässä primaalihengitystreineissä. Haava, joka aukesi ja olin raivoissani kaikille kurssien vetäjille, ohjaajille, terapeuteille, jotka eivät olleetkaan minua parantaneet tai auttaneet minua itse parantamaan haavaani, vaikka toisin olin kuvitellut. Helmikuun jälkeen kaikki on ollut helvettiä, ainakin melkein, tai ainakin tämän Haavan osalta. Ja Haavahan vaikuttaa koko elämään. Hylkäämishaavani siis.<br />
<br />
Tämä hengitysmatka jatkuu suoraan siitä mihin se jäi helmikuussa. Ihan kuin tekisin konstellaatiota taas itseni kanssa. Selässäni vasemmalla puolella pitkässä isossa lihaksessa jotain vapautuu samalla kun vastasyntynyt vauva minussa aloittaa karmean rääyntänsä. Raastava repivä tuska täyttää salin desipeliä omalta osaltani. Rakkauden saamattomuus, tarpeiden täyttämättömyys, äidin poissaolo, äidin suunnaton kaipuu, totaalinen hylkääminen, totaalinen heitteillejättö. Tämä kokemus paisuu paisumistaan sisälläni. Haava, sama jonka olen jo kokenut ja josta olen tietoinen. Siellä se siis on edelleen. Olen nyt sen kivun ja kaipuun lähteellä, joka on kolottanut minussa kuukausia. Tämä kivun ydin on muodostanut arkeni ja olemiseni masentuneeksi, surulliseksi, pohjattomaksi kaipuuksi Omaan Ihmiseen, jota ei tunnu olevan tällä planeetalla. Tämä kivun lähde on saanut minut epätoivoiseksi, turhautuneen raivon kaltaiseen odotuksen ja pettymyksen kierteeseen. Jonain hetkenä ystäväni sanat "Pääseehän täältä pois," lohduttavat.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-tbjuVgYtoKQ/V8wPNuTNUnI/AAAAAAAABME/tGvTnx4KalIDFGsuM5y7P3w1izlzB9E9ACLcB/s1600/sad-505857_1280%2B%25281%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="180" src="https://4.bp.blogspot.com/-tbjuVgYtoKQ/V8wPNuTNUnI/AAAAAAAABME/tGvTnx4KalIDFGsuM5y7P3w1izlzB9E9ACLcB/s320/sad-505857_1280%2B%25281%2529.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Sana "äiti" purkautuu huuliltani. Kaipaan äitiä. Lohduton itku jatkuu ja kaipaus sisälläni muuttaa muotoaan ja käteni nousevat kohti taivasta. Äidin kaipuu muuttuu Jumalkaipuuksi. "Tahdon pois täältä." Pääni on taittunut vahvasti taaksepäin ja leukani aivan lukossa suuni ollessa ammolleen auki. Mikä kipu!! Siinä samalla tajuan, että tähän ei ole mitään lääkettä. Kaipuu kotiin on ja kukaan ei voi siinä minua auttaa. Mikään terapian muoto ei pelasta, romanttinen rakkaus ei auta, mikään tekeminen ei poista. Voin hetkeksi huijata itseäni erilaisilla tekemisen muodoilla, erilaisilla ihmissuhteilla. Voin lohduttautua ja hetkeksi unohtaa. Mutte se ei poistu. Voin saada yhteyden ihmisiin, joilla samanlainen kaipuu ja jotka avaavat sydämensä ja kohdata heidät. Hengityksen päätteeksi valo kuitenkin valtaa sisimpäni ja jumala tuntuu olevan läsnä, ja itken ja nauran yhtäaikaa. Kunnes vain nauran. Mutta kuitenkin The Bliss jää puuttumaan ja olen vakuuttunut, että minun on vain hyväksyttävä totuus, että tämä on nyt tätä. Suru ja haava ja kipu tulee aina olemaan siellä.<br />
<br />
Hiljaisella liekillä tämän kesäni niityt kulkenut, matalalla profiililla varoen innostumista, vältellyt liian innostuneita ihmisiä, seurannut sivusta. Katsonut, mihin kehoni haluaa kulkea, mitä impulssia noudattaa ja ei ole kehoni paljoa halunnut. Ollut ikään kuin-muttei kuitenkaan tilassa, rajatilassa, missä yksinäisyys koleuttaa kodin ja rakkauden kaipuu tuskastuttaa ja pelko kuiskii korvaan "Entä jos kukaan ei koskaan tule? Entä jos olet yksin koko loppu elämäsi?" Sateisina kesäpäivinä kumpuaa tarve soittaa siskolleni. Ai niin, en voikaan, meitähän on enää kolme. Senkin ymmärtäminen, ettei Annea enää ole, on kesken. Miten kauan päivitys uuteen tilanteeseen kestää? Joku on pakottanut minut kohtaamaan yksinäisyyden, tuon mörön, jota kaikki pelkäävät ja jota kaikki häpeävät tunnustaa olevan elämässään. En juokse sitä karkuun. En soita ystävälle ja sovi treffejä, en buukkaa itseäni työpajaan, en lähde baariin, en mene naapureiden kanssa grillaamaan. Enkä tarkoituksella tätäkään, vaan kun joku pakottaa minut tähän. Ihan kun minun pitäisi eikä minulla ole valintaa. "Entä jos minun loppu elämäni on tällaista?"<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-8adGxbyAgfI/V8wMytkryiI/AAAAAAAABLo/oSxaaKbTTjsfuufILlreVMObpzcKms-UQCLcB/s1600/chains-433543_1920%2B%25281%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="226" src="https://1.bp.blogspot.com/-8adGxbyAgfI/V8wMytkryiI/AAAAAAAABLo/oSxaaKbTTjsfuufILlreVMObpzcKms-UQCLcB/s320/chains-433543_1920%2B%25281%2529.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Yksinäisyydessä tapahtuu kasvu. Oman itseni kohtaamisessa löytyy Itse. Hiljaisuuden ja näennäisen tapahtumattomuuden sisällä muhii aarre. Äänetön kuhina käy, lähes aavistamaton kehitys, Masennukseni pinnan alla löytö odottaa paljastumistaan. Vielä en tohdi avata kantta, eikä se ole edes minun avattavissa. Se avautuu, kun sen aika on. Kannen alla keitoksessa on koko elämäni, kokemukseni, matkani, tiedostettu ja tiedostamaton, onneni ja iloni, suruni ja menetykseni, pelkoni ja helvettini, rakkauteni ja kaipuuni. Sieltä nousee ainutlaatuinen uusi.<br />
<br />
Mutta näitä en voi käskeä tapahtumaan. Pakolla, yrittämisellä, mantrojen toistoilla, affirmaatioilla minä olen tukkeuttanut itseni. Oleellisen tärkeää on, että elämässä on virtaus. Kaikki mikä minussa on saa kulkea lävitseni, ohitseni, ylitseni, saa tulla ja mennä ja minä hengitän, elän ja tanssin elämäni tanssin. Niin niin sanottu paha kuin niin sanottu hyväkin. Tärkeää myös, että laitan hyvän kiertämään ja virtaamaan itsessäni, en tarraudu siihenkään enkä väkisin sitä omi itselleni. Ei se jää kuitenkaan. Kaikki kiertää, virtaa, tulee, menee. Puh ja antaa mennä ja taas tulla...Elämän virtaa...tunteita..tuulta...laineita...myrskyjä...tyyntä.....loputon lista....what ever Is....<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-RRIaV6U3Fz4/V8wN3HW6VMI/AAAAAAAABL0/lFWCKjuWavE8_kLDquay7nfkK9l5kXLdQCLcB/s1600/girl-1245773_1920%2B%25281%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="https://4.bp.blogspot.com/-RRIaV6U3Fz4/V8wN3HW6VMI/AAAAAAAABL0/lFWCKjuWavE8_kLDquay7nfkK9l5kXLdQCLcB/s320/girl-1245773_1920%2B%25281%2529.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Odottamaton "vierailu" hengitysmatkan jälkeen sitä seuraavana aamuna, aamukahvin aikaan. Kahvikuppi sylissäni sängyllä puolihuolimattomassa puoli-istuma-asennossa röhjöttäen silmäni alkavat vaipua kiinni ja annan hengitykseni kuulua ja syventyä ihan itsestään. Joskus yllättäen näitä hengitysmatkoja tapahtuu minulle ihan omia aikojaan, niin kuin nyt. Taas sama iso selkälihas siellä kutsuu hengittämään sinne ja teen niin. Tunnen, miten palaset alkavat loksahdella paikoilleen sisälläni kehossani..klik klik klik. Niin kuin yin ja yang löytävät toisensa, tuttu symboli. Asettuvat kohdilleen toistensa lomaan, vaivattomasti, itsestään selvästi, luonnollisesti, vapaasti, täydellisesti kuuluen toisilleen. Se/ne asettuu lantioni alueelle, kohtuuni. Korjaantuminen, parantuminen, eheytyminen. Samaan aikaan näen itseni aikuisena naisena niin kuin nyt olen, vanhan äitini sylissä, niin kuin hän nyt on ja annan rakkauden virrata ja ottaa vastaan ja antaa. Annan kaiken tapahtua, rakkauden kokemuksen, myös rakkauteni äitiini, minkä olen kieltänyt, mitä olen inhonnut. Annan itseni rakastaa äitiäni ja olla siinä hänen sylissään energeettisesti ja vain antautua rakkauden käsivarsille.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-vNsUaav0SS4/V8wKkpZ3drI/AAAAAAAABLQ/u8oeaSV9zKg6gNH93FwJ5SES2ZHfmeFSgCLcB/s1600/yin-yang-99824_1280%2B%25281%2529.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="232" src="https://1.bp.blogspot.com/-vNsUaav0SS4/V8wKkpZ3drI/AAAAAAAABLQ/u8oeaSV9zKg6gNH93FwJ5SES2ZHfmeFSgCLcB/s320/yin-yang-99824_1280%2B%25281%2529.png" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Ikään kuin helmikuussa alkanut primaalihengitysmatka olisi tullut nyt päätökseen yli puolen vuoden jälkeen. Ikään kuin Haava olisi umpeutunut. Se, mitä pinnan alla muhi, oli tämä parantuminen. Täydellinen yllätyspaketti. Elämän lahja minulle. Kiitollisuus, ilo, helpotus, uudenlainen varmuus, kiehtova juurevuus ja aikuisen naisen voima On nyt. Pikku tyttö on väistynyt ja aikuinen nainen on valmis aloittamaan elämän.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-PHlWL66GfX4/V8wOf_mcbCI/AAAAAAAABL4/GdgdOvI9mRkvCBozKbd695YKSZPO8gK6gCLcB/s1600/madonna-with-child-1051897_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="https://1.bp.blogspot.com/-PHlWL66GfX4/V8wOf_mcbCI/AAAAAAAABL4/GdgdOvI9mRkvCBozKbd695YKSZPO8gK6gCLcB/s320/madonna-with-child-1051897_1280.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Nyt elämä tuntuu suosivan. Sain vielä bonuksen päälle. Eilinen Häpeä kurssi vahvisti lisää parantumistani. Huomasin, etten ollut enää rikki ja omat häpeän aiheeni olivat joskus olleet totta vahvastikin minulle, mutteivat enää. Huomasin, että kun olen yhteydessä omaan valoon toisen kanssa, se on parannus, ja kaikki muu häipyy. On vain rakkaus. Tänä aamuna jatkoin taas eilistä settiä tuttuun tyyliin aamukahvin kera sängylläni. Ja ah, en ollut enää äitini sylissä, vaan omassa sydämessäni käpertyneenä turvalliseen sikiöasentoon rauhassa turvassa ja rakkaudessa itsessäni. Ja näin itseni muuttuvan sikiöstä vauvaksi ja pikku tyttöön ja sitä rataa aina tähän päivään asti.<br />
<br />
Lepään nyt omassa sydämessäni, kotona, turvassa itsessäni.<br />
<br />
Tästä on hyvä jatkaa. Tästä on hyvä jakaa. Tässä on hyvä olla.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/NTBwf5QJOP8/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/NTBwf5QJOP8?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-85195145254215778812016-05-22T14:24:00.001-07:002016-05-22T21:02:31.120-07:00Omalla vastuulla Oivallinen päivä siskoni tuhkien sirottelemiselle isän, mummon ja ukin viereen. Toukokuun kesäinen päivä aurinkoineen ja sinisine taivaineen, vihreine lehtineen ja satakielen lauluineen. Katson tarkkaan reitin haudalle kirkon miesten kanssa ja painan muistiini jättikoisen kuusen. Muistaisinko kuusesta haudan paikan? Monet kerrat jo kävellyt tuon reitin, mutta hautausmaalla en osaa suunnistaa lainkaan ja kaikki näyttää samalta joka suunnassa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-1NXUB_Kkgug/V0Ih66b-wgI/AAAAAAAABKM/ap6bJvE797s2Hj7Dr63HhbmUG8-ZfaGFACLcB/s1600/divine-light-1296353_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="https://4.bp.blogspot.com/-1NXUB_Kkgug/V0Ih66b-wgI/AAAAAAAABKM/ap6bJvE797s2Hj7Dr63HhbmUG8-ZfaGFACLcB/s320/divine-light-1296353_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Meitä on pieni kaarti, vielä pienempi kuin muistotilaisuudessa. Asettelen hautakiven viereen aniliinin punaisia ruusuja riviin, yksi jokaiselle maan alla olevalle, tai missä he nyt ovatkaan. Annen lempiväri, räiskyvän iloinen, ei ujostele eikä peittele kauneuttaan. Loput kimpusta vien äidille sairaalaan. Heti huokaistuani perukirjoitusten jälkeen, soitto sairaalasta, "Turuttanut itsensä lääkkeillä ja kaatunut rollaattorin kanssa ja murtunut se ja se." Nyt tila huonontunut. Siivoan lähtiessäni äitini kodin, lakanat kuivumaan, kuivahtaneet kukinnot pois, lehtipinot ojennukseen. Puhdas tuoksu. Tänne on hyvä kotiutua. Palaako äiti enää kotiin? Elämänsä vaikein kokemus, oman tyttären kuolema. Vai oliko Anne minun tytär vai sisko, ihmettelee äiti hämmentyneenä sairaalavuoteella sormi suussa.<br />
<br />
Kiitollisena otan vastaan suruvalitteluja ja jaksamistoivotuksia. Ja vähän ihmeissäni myös. Luulevatko he että itken vain ja suren ja suren enkä kykene mihinkään? Voi ei. Pitäisikö minun sitten? Mutta minähän nautin elämästä. Kuopiossa käydessäni savon mönkerryksestä, ihmisten avoimuudesta, lapsuusmaisemista ja äidin luona sairaalassa nauraa kailotan kahden höperön huonekaveruksen elämää suuremmille tokaisuille.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-2QerL9gIjUY/V0IiQky94dI/AAAAAAAABKY/CCSWjEQLVz0qDRi2Lv3UrEH2Lv0tK9oEQCLcB/s1600/face-636092_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://3.bp.blogspot.com/-2QerL9gIjUY/V0IiQky94dI/AAAAAAAABKY/CCSWjEQLVz0qDRi2Lv3UrEH2Lv0tK9oEQCLcB/s320/face-636092_1280.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Tämä suru ei ole pinnalla. Tämä suru ei häiritse arkea. Tämä suru ei niiskuta nenää eikä vieritä kirkasta kyyneltä silmäkulmasta. Tämä suru voisi antaa luulla ettei surua ole lainkaan. Tämä suru voisi antaa illuusion ettei välitä, että on kylmä eikä tunne mitään.<br />
<br />
Tämä suru on syvällä.<br />
<br />
Sen kuulee hiljaisuudessa. Se hivuttautuu syvyyksien uumenista kun sukellan sieluuni. Se kumpuaa kehosta kun matkaan alas lihani lähteelle. Se antaa maistiaisen maustaan kun antaudun hengitykselleni. Se tervehtii minua karjaisullaan kun rohkenen kohdata sen silmästä silmään. Se näyttää minulle kasvonsa kun uskallan katsoa sen palavia silmiä suoraan katsetta kaihtamatta. Se ottaa minut tuliseen ja tuskaiseen syleilyynsä kun annan periksi ja kietoudumme yhteen. Siitä tulee rakastettuni kun en vastustele. Yhdessä suruni kanssa koemme menetyksen, menneisyyden, muistot, tragedian, kaiken sen elämän alusta elämän loppuun, Annen, minun, meidän perheen, suvun, kansan, kansakuntien, koko maapallon, kaiken ja kaikkeuden. Kaikessa kaikkeudessa ei ole mitään pelättävää eikä menetettävää eikä menetystä ole. Kivusta tulee ystäväni ja tuska ja kauneus, suru ja rakkaus punoutuvat yhteen niin että samaan aikaan nauran ja itken ja koen suunnatonta surua ja makeaakin makeampaa rakkautta ja kauneutta, eikä sille ole sanoja, suloisen kipeää melkein, suolaista ja makeaa. Se vain on käsittämätöntä olemista, minkä tiedän olevan totta. Se on paikka minussa (kaikissa), jossa asuu rauha ja ilo, kiitollisuus ja armo, rakkaus, kaikki.<br />
<br />
Tälle surulle ei tarvitse surunvalitteluja. Tämä suru on ymmärrys. Tämä suru on näkökyky. Tämä suru on selkeys. Tämä suru on elämä ja rakkaus.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-d5xewyPgXVU/V0IiuiF1xLI/AAAAAAAABKg/kla33QsBgpEKNIafaH7k4wW79qhpaI7uACLcB/s1600/soul-746560_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="226" src="https://4.bp.blogspot.com/-d5xewyPgXVU/V0IiuiF1xLI/AAAAAAAABKg/kla33QsBgpEKNIafaH7k4wW79qhpaI7uACLcB/s320/soul-746560_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
Syvä surun paikka tulee aina olemaan sydämeni nurkassa, pääsen sinne loppu elämäni ajan milloin tahdon.<br />
<br />
Siskon kuolema sai aikaan parantumisen alkamisen ketjun, niin tahdon uskoa, niin valitsen uskoa, niin päätän uskoa. Haluan niin parantua, kaikesta mahdollisesta kuonasta ja kertymästä. "Paranna ensin suhteesi äitiisi, niin parisuhdeongelmasi katoavat," jostain kerran luin. Perhekonstellaatiossa ja hengitystreineissä helmikuussa tein voimakkaita kohtaamisia menneisyyteni kanssa, paljon liittyen äitiini. Nyt elämässäni onkin painettu voimakkaasti hylkäämistraumanappulaani. Tunnen miten haava on edelleen vereslihalla ja miten toimin tietyissä tilanteissa siitä käsin. Hälytyskello soi!!! Enkö olekaan parantunut? Onko kaikki työ tehty turhaan?<br />
<br />
Minulla on hetki aikaa. Antaa anteeksi, pyytää anteeksi, päästää irti. Olen luonut uutta suhdetta irtipäästämis -sanaan. Voisiko irtipäästäminen olla hyväksymistä, etäisyyden ottamista tunteeseen, tilanteeseen tai asiaan. Katsomista kauempaa, siirtämistä käsivarren mitan päähän itsestä, tarkkailijan ja havainnoitsijan paikasta käsin. Niin että avaruus pääsee itseni ja tunteen väliin, vapauttaa minut tunteen vankilasta olemaan sitä mitä olen. Antamalla tunteen tanssia läpi, ohi ja yli minun, huuhtoen ja puhdistaen minua. Olemaan rakkaus. Voisinko nähdä äitini elämän tahrimien linssejeni läpi puhtaana rakkauden täyteisenä olentona? Olentona jonka käytös on ollut vain rakkauden pyyntö? Minulla on vielä hetki aikaa.<br />
<br />
Ja minulla on koko elämä aikaa.<br />
<br />
Irtipäästämisen ja etäännyttämisen rinnalle otan sisäisen lapseni hoitooni, pysyvään hoitoon. Otan vastuulleni pikku-Kirsin hyvinvoinnin. Hellin ja rakastan valkohapsista pikkutyttöä, silitän päätä ja puristan rintaani vasten, hypytän polvella niin että nauru raikaa. Hädän hetkellä olen paikalla ja lohdutan. Minä aikuinen nainen, minä oman sisäisen lapseni äiti. Parantava rakkaus on minussa, jos ja kun valitsen käyttää sitä. Pakahduttava lämmin rakkaus sykkii sydämessäni pikkutyttöäni kohtaan ja on aina siellä. Turva ja tuki, rakkaus ja lohtu.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/--3aCoufb1Fs/V0IiD_dbefI/AAAAAAAABKQ/H3awDNmN8FEuRRVZtY5tpV93QIvsPqEMwCLcB/s1600/inner-child-1063296_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="257" src="https://4.bp.blogspot.com/--3aCoufb1Fs/V0IiD_dbefI/AAAAAAAABKQ/H3awDNmN8FEuRRVZtY5tpV93QIvsPqEMwCLcB/s320/inner-child-1063296_1280.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Oman elämäni luominen.<br />
<br />
Minun vastuulla.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/KEgozdNywNY/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/KEgozdNywNY?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-48740857926287706602016-03-06T07:39:00.001-08:002016-03-06T07:48:56.509-08:00Ei kukaan, ei mitäänYht'äkkiä olemisen helppous valtaa elämäni. Suihkussa kuuman veden valuessa iholleni ja iholtani pehmentäen lihaksiani oivallus siitä, etten ole kukaan enkä mitään. Ei vähättelevästi, ei marttyyrimaisesti, ei merkityksettömästi. Vaan kokonaisesti. I am whole. Vapauttava tunne saa hymyn kareilemaan huulillani. Ilman sidoksia minnekään, ilman kiinnikkeitä. Tunne, ettei minun tarvitse sitä tai tuota. Se, mistä ennen tuntui elämäni ja minäni olevan kiinni, sitä ei yhtäkkiä ole. Mikä sen hävitti? Minne se katosi? Elämäntaiturin vai taikurin taikatemppu? Tsimsalabim.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-SJPjB2OBmls/VtxPJw9cQsI/AAAAAAAABHU/TeZ7teob8VM/s1600/the%2Bmind.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://3.bp.blogspot.com/-SJPjB2OBmls/VtxPJw9cQsI/AAAAAAAABHU/TeZ7teob8VM/s320/the%2Bmind.jpg" width="288" /></a></div>
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<br />
Perhekonstellaation ja hengitystreinin (edellinen blogiteksti) jälkeinen maailmani on muuttunut. Onnekas olen siinä, että saan tuollaisen myllytyksen jälkeen rauhassa laskeutua arkeen ja antaa itselleni aikaa sopeutua uuteen tilaani ja katsoa, miten se asettuu minuun. Olen niin onnekas, kun saan ylellisesti keskittyä omaan matkaani ja elää niin itsekeskeisesti ja antautua oman minäni vapauttamiseen niin täydellisesti kuin tässä elämässä rahkeeni riittävät. Vapaus ja sen tuoma rauha ovat ainoa todellinen päämääräni.<br />
<br />
Huomaamattako? Tekemättäkö mitään? Ei. Mutta sitten kun vapaus koittaa, se tuntuu tulevan kuin tyhjästä. Sillä hetkellä tuntuu, ettei ole tehnyt mitään sen eteen. Koska se vain on. Yht'äkkiä oleminen on erilaista, vaikka samat arkielämän haasteet jyllää. Katsoo alaspäin ja ympäri, minne se putosi. On vähän kuin ei välittäisi, ei välittäisi mistään. Ei välinpitämättömästi, ei rakkaudettomasti, ei omahyväisesti. Vaan huojentuneesti. I am empty. Lohikäärmeen valtavan hännän kokoinen aukko ammottaa häntäluuni vastakkaisella puolella vatsan alapeitteissä. Tyhjää! Katson alaspäin kädet sivuilla ihmetellen ja nauran vapauden helinää.<br />
<br />
Millä täytän tämän avaruuden?<br />
<br />
Voiko avaruuden täyttää?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-HO7T4xCbwR0/VtxNrYwBJaI/AAAAAAAABHE/6dHT_ejgaUM/s1600/butterflies-843298_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-HO7T4xCbwR0/VtxNrYwBJaI/AAAAAAAABHE/6dHT_ejgaUM/s320/butterflies-843298_1920.jpg" width="213" /></a></div>
<br />
<br />
Ei ja en millään. Avaruus ja laajuus on hyvää. Jatkan elämäni konstellaatiota ja katson, mitä siirtoja energiani tekee keholleni. Ei paljoa. Tyytyy vähäiseen liikkeeseen, haluaa vain seurata ja katsoa rauhassa. Tuntee tasaisen sykkeen, tutumtutum. Olenko tämä minä? Väpättävä säikky jatkuva nopeatempoinen pulssi jossain kaiken alla on poissa. Kireys, pakkopakko, yritäyritä, kiirekiire, teenteen, joojoo, eiei, apuaapua, paniikkipaniikki, punainenpunainen, hälytyshälytys, pelkopelko. Eikö teitä todellakaan ole? Nyt. Ainakaan. Huolehdinko edes siitä, että voi kun tämä jatkuisi ikuisesti? Voi kun tämä ei loppuisi ikinä? Mitä sitten vaikka loppuisikin ja kaikki palaisi? Who cares?!<br />
<br />
En minä. Not me. Pas moi.<br />
<br />
Rauhan tilassa voi luopua mistä vaan, rauhan tilassa vain rauhalla on merkitystä. Rauhan tila on vankkaa, jykevää ei-mitään. Rauhan tilassa ei mikään hetkauta suuntaan tahi toiseen. Rauhan tilassa hyväksyy väistämättömän. Rauhan tilassa kukoistaa selkeys. Rauhan tilassa ei tarvitse perustella, väitellä, ottaa kantaa, olla jotain mieltä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-j-tKdVgs1uo/VtxOAFXBu7I/AAAAAAAABHI/JCMefgAbR4w/s1600/lotus-214619_1280%2B%25281%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://4.bp.blogspot.com/-j-tKdVgs1uo/VtxOAFXBu7I/AAAAAAAABHI/JCMefgAbR4w/s320/lotus-214619_1280%2B%25281%2529.jpg" width="213" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
Elämäni arki nyt juuri evakossa. Remontin alta pois kotoa. Sopiva hetki antaa tuulen viedä, energian siirtää kroppaani jonnekin tai sitten ei, ei ennen kuin pakko pakottaa liikkumaan. Sopiva hetki olla ei oikein missään ja ei oikein mitään ja ei kukaan. Naapurin kodissa nyt hetken, sitten suuntana ehkä Pohjoinen, ehkä Etelä, ehkä junalla, ehkä autolla, ehkä lentokoneella, ehkä lautalla. Ehkä jotain. Varmasti jotain. Vielä en tiedä mitä ja missä ja miten pitkään. Ihaninta tässä on kun en tiedä. En tiedä mitään. Naurattaa. Virran vietävänä. Vapaana niin monesta asiasta. Katsominen silmästä silmään kauhujeni kenttiä sisäelintasolla ja oksentaminen ne ulos ehdottomasti kannatti.<br />
<br />
Mikään ei ole enää samaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-4WXhAAp5yQc/VtxNYYB14MI/AAAAAAAABHM/86KfiOGCtoU/s1600/alive-934671_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="225" src="https://2.bp.blogspot.com/-4WXhAAp5yQc/VtxNYYB14MI/AAAAAAAABHM/86KfiOGCtoU/s320/alive-934671_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/b9bPi-XnC64/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/b9bPi-XnC64?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com0Helsinki, Suomi60.169855699999992 24.93837899999994159.917055699999992 24.29293199999994 60.422655699999993 25.583825999999942tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-42929977948493877272016-02-25T10:21:00.000-08:002016-02-25T10:56:45.769-08:00Kauhujen kentät kehomuistissa ja niistä vapautuminenSiskoni Annen kuolema noin kuukausi sitten sai alavatsaani laajalle alueelle voimakkaan paineen tunnun, ihan kuin jotain olisi halunnut tulla ulos, joku syntyä maailmaan tai poistua kehostani. Tunne oli selkeä. Siunaustilaisuudessa arkun äärellä kappelin alttarilla itkun vavisuttaessa kehoani hädin tuskin sain lyhyen hyvästijättölauseeni " lennä vapaudessa rakas sisko" sanottua, kun silmäni painautuivat kiinni ja käteni siirtyi alavatsalle ja lantioni työntyi eteenpäin ja alaselkä köyryyn, sisältäni nousi valtava huuto, joka kaukui kappelin avarassa tilassa. Huuto purkautui lantion pohjasta autenttisesti ja voimallaan syöksi tuskan tulta kuin lohikäärme kidastaan, hurja ja raivokas. Ympärilläni jonkun kädet ja veljeni ääni "antakaa sen nyt olla rauhassa". Rauhallisesti siirryin kappelin penkille ja kohta sisuksiani hytkytti nauru ja yhteys Suurempaan. Kirkkaus ja selkeys.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-RF_mNgoRbys/Vs81YKw5Z1I/AAAAAAAABF4/RICDsvFx5IE/s1600/flower-71608_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-RF_mNgoRbys/Vs81YKw5Z1I/AAAAAAAABF4/RICDsvFx5IE/s320/flower-71608_1280.jpg" width="229" /></a></div>
<br />
<br />
En tiennyt, että tämä olisi vasta alkusoittoa. Oma perhekonstellaationi oli alkanut jo. Alavatsan alueella sijaitsee lapsuusajan traumat. Kehoni oli alkanut toimia erikoisen energian kanssa ja minä seurasin sitä uskollisesti.<br />
<br />
Kuin taivaanlahjana olin menossa viikonlopun perhekonstellaatioon viikon päästä hautajaisista ja vielä samaan syssyyn hengitystreineihin viikoksi syvähengittämään, Aiheena sopivasti primaalihengitys eli vauva-aika ja syntymä. Suosikki hengitysterapeutti Dwari johtaisi molempia. Tekstini Juurien parantaminen vie perhekonstellaationi maisemiin parisen vuotta sitten.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-PGRhBKbG_qA/Vs81xmverII/AAAAAAAABF8/w3oUUm-jHms/s1600/baby-20339_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="https://1.bp.blogspot.com/-PGRhBKbG_qA/Vs81xmverII/AAAAAAAABF8/w3oUUm-jHms/s320/baby-20339_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Stressitasoni oli huipussaan siskoni kuoleman johdosta aiheutuneen emotionaalisen kireyden ja selvittämättömien epämääräisten tunteiden takia. Lisäksi omassa elämässäni virta oli voimakas monien eri asioiden tupsahtessa elämääni samaan aikaan ja energiani oli vaikea keskittyä mihinkään. Huokaisin tavallaan helpotuksesta pakatessani Miniäni ja suunnatesssani kohti Karjalohjaa, kun sain jättää arkihuoleni taakse hetkeksi ja lähteä matkaamaan sisäisesti kohti kehoni historiaa. Kaikkea sitä, mikä piileksi siellä. Selkeä tunne, että minun oli tehtävä tämä. Miten siskoni kuoleman herättämä viha toista siskoani kohtaa yltyi yltymistään, enkä saanut pidäteltyä järjellä raivoani sisällä ollessani häneen yhteydessä. Miten äitini muistotilaisuudessa vieläkin vanhana ja vaivaisena piikitteli minua ja oli elämälle katkera ja kaunainen. Miten veljeni sai minut jatkuvalla hermostuneella ja levottomalla puhetulvallaan tuntemaan oloni kiusaantuneeksi ja epämukavaksi ja haluamaan pakenemaan paikalta asap. Miksei poismennyt siskoni ollut kestänyt elämää vaan tuhonnut sen karmealla tavalla. Halu ja tarve vapautua edelleen minussa vahvana tuntien että kaikkea ei ollut ulos tullut vielä. Kasvanut voima ja kypsyys minussa olisi nyt valmis ottamaan keholta vastaan sen tiedon, mikä oli vielä tietoisuuteni ulottumattomissa.<br />
<br />
Perhekonstellaatiossa ei ollut aikaa käydä kaikkien konstellaatiota isosti läpi, mutta seuratessa toisten tai ollessa itse mukana niissä, niistä sai valtavasti itselleen oivalluksia ja heräämisiä ja jopa vastauksia omaan tilanteeseen. Selkeänä minulle tuli viesti siskoni elämän päättymisestä seuratessani erästä konstellaatiota. Hän oli täällä samoissa energioissa kanssani, vaikkei tekemisissä oltu juurikaan, niin kauan kuin hän jaksoi, ei kyennyt olemaan pitempään. Hänen voimansa eivät riittäneet vanhemmaksi. Annen defenssi eli puolustusmekanismi traumoilta oli dissosiaatio terästettynä alkoholilla ja lääkkeillä, totaalinen pakeneminen maailmasta ja sen tapahtumista. Anne, niin kuin me kaikki lapsena, oli absorboinut, imenyt itseensä perheen energian, sen mitä perheessä tapahtui. Se kammo oli jäänyt häneen niin traagisesti, että hänen täytyi koko elämänsä yrittää tappaa itsensä ja viimein onnistui. Äiti oli siirtänyt tunteensa häneen Annen ollessa kohdussa, ja minulle ja meille kaikille, inhon ja vihan ja halun tappaa sikiön ja vauvan. Anne totetutti äidin perimmäisen tahdon tietämättä sitä. Ei äiti tietoisella tasolla (kai) ollut tappohaluinen, hän siirsi eteen päin sen, minkä hänen äitinsä oli siirtänyt häneen. Kahden vuoden takaisessa konstellaatiossani selvisi, että äidin puolen naislinja oli kokonaisuudessaan halunneet tappaa lapsensa ja Dwarin mukaan ei olisi yllätys, jos joku siinä linjassa olisi tapannutkin lapsensa. Lapsi tekee mitä vaan äidin rakkauden eteen. Annen selviytymiskeinot olivat zero, hänellä ei ollut muuta kuin huumaavat aineet ja katoaminen pilveen. Ne olivat sekä puolustusstrategia että selviytymisstrategia.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-dLEWiPfdhI0/Vs82uRQE-II/AAAAAAAABGA/bQdBfqRixw8/s1600/doll-626790_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="https://3.bp.blogspot.com/-dLEWiPfdhI0/Vs82uRQE-II/AAAAAAAABGA/bQdBfqRixw8/s320/doll-626790_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Hengitysviikon jo alettua halatessani erään kanssa silmieni eteen alkoi muotoutua kuva kasvoista, oliko ne omani, muistuttivat kyllä, mutta ei. Kasvoja kehystämään kultaiset hiukset. Annen kuvajainen kuin valkokankaalta heijastettuna siinä edessäni ja tunsin hänen läsnäolonsa. Nauru kumpusi sisätäni ja ihoni kihelmöi korkeasta energiasta ja väreet soljuivat pitkin vartaloani. Tiesin että Anne oli siinä valona ja puhtaana elämänsä kauhuista. Myöhemmin viikon päätyttyä saatoin kokea, että Anne oli valmis siirtymään eteenpäin ja liikkui minusta poispäin ja katosi taivaan tuuliin. Ensin minun oli kuitenkin sukellettava kauhun kentille itseni puolesta ja samalla hänen. Ja ehkä meidän kaikkien, koko perheen katraan. Olin valmistautunut henkisesti tekemään likaisen työn.<br />
<br />
Dwari oli huikean älykkäästi ja taidokkaasti rakentanut viikon harjoitukset. Oli ällistyttävän kiehtovaa todeta, miten ne nivoutuivat toisiinsa ja juuri kun itse olin vakuuttunut, etten tämän syvemmälle enää voisi päästä, niin seuraavana päivänä olin taas totaalisesti itsessäni ja antauduin kehoni ja hengitykseni vietäväksi yhä syvemmälle kehoni sopukoissa piileksiviin muistoihin. Voi olla, että pohjalla oleva viikonlopun konstellaatio auttoi minua jatkamaan niin autenttisesti ja totaalisesti. Ihan kuin olisin tehnyt konstellaatiota itseni kanssa hengityksissäni. Samantyyppisesti vajosin energioiden aalloille enkä manipuloinut millään tavalla vartaloni liikkeiden suuntaa, vaan tein kaikki, mitä se "käski".<br />
<br />
Lohduttavat käteni kohtuni ja sydämeni päällä, lempeä pyhä musiikki ja hengitysystävä vieressä. Alkutaipaleen korkeataajuinen yhteys Kaikkeuteen ja rauhaan, joka tuttuun tyyliin tuo nauruni pallean uumenista saliin raikaamaan ja kyyneleet virtaamaan kirkkaina. Loppusilauksena turvalle ja yhteydelle tuo silmäkontakti ystävään vieressäni, jonka kautta saavutamme yhdessä ymmärryksen kaikkeen.<br />
<br />
Ensimmäiset pari hengitysmatkaa menee pintakerrosten purkamisessa ja omalla mittapuullani mitattuna ne ovat kevyttä keittoa, tosin parini ei ole samaa mieltä. Sitten menetän ajantajun, aika tuntuu ikuiselta ja ihan kuin olisin ollut Elontulessa aina. En tiedä, mitä tapahtuu minäkin päivänä. Olen tekemässä matkaa ja se matkanteko on voimassa tauoillakin, olen antautunut jonkun ihmeellisen voiman valtaan ja annan kaiken tulla ulos mikä on tullakseen, myös tauoilla. Tietyt ihmiset triggeröivät tiettyjä pisteitä ja aktivoivat traumoja tai voimistavat jo nousseita. En välitä, en välitä mistään, en välitä, mitä joku minusta ajattelee tai ei ajattele. Niin täysin yhdentekevää.<br />
<br />
Ja jossain kohtaa haluan tappaa teidät kaikki. Haluan singota raivoni sellaisella voimalla ulos minusta, ettei sille ole ilmaisukeinoja tarpeeksi. Kroppani ei riitä tuomaan sitä ilmoille. Huudan, hakkaan tyynyä, heitän osan vaatteistani vimmassani päältäni, pyöritän tyynyä pääni päällä haluten singota sen ympäri salia, heitän sen lopulta seinään, kiskon patjaa lattialta ja pyöritän sitä. Olen noussut seisomaan ja teen koko reissun seisten uhkaavassa asennossa muristen tappovimmalla. Vittu, mä tapan teidät!!! Turhaudun kehooni, ettei se riitä, vaikka otan siitä kaiken sen voiman irti, poljen jalkaa kiukustuneen lapsen tavoin ja temppuilen niin kuin lapsi kaupan kassalla kun ei saa haluamaansa tikkaria ja aloittaa ärsyttävän itkunsekaisen rääyntänsä. Välillä teen hyökkäyksiä ja huudan "irti" ja syljen kun parini yrittää laittaa käsiänsä iholleni. Hyi helvetti, irti minusta!! Mä pelkää yhtään!!! Tarvii mitään lohdutusta!! Vittu, anna mun olla rauhassa!!! Turhautumiseni on potenssiin tsiljoona ja raivoni on ennenkokematonta. Hahhah, minkä voiman tunteen sen kohtaaminen nostattaa minussa!! Olen vuoren huipulla, olen maailmanvalloittaja. En pelkää mitään ja olen voittamaton!! Gorilla joka takoo nyrkeillä rintaansa. Sitten suunnan muutos ja sisuskaluistani puskee voimakas tuskan itku ja romahdan polvilleni ja yritän irrottaa nahkaani vatsani alueelta, varsinkin isoja arpiani sorkin kolarissa repeytyneen maksani kohdalta ja huudan lohdutonta huutoa. Haluan irrottaa pääni ja heittää sen seinään, haluan räjäyttää kroppani säpäleiksi ja painua helvettiin täältä maan pinnalta. Näen valtavat pyörteet ilmassa niinkuin pyörremyrsky, jonka keskellä tyhjää tilaa, joka vie minut äärettömyyteen. Sinne on kaipuu. Rentoutus saapuu ja sallin parini kevyen kosketuksen. Ei kuitenkaan liikaa. Yök!!<br />
<br />
Makaan patjalla ja parini on pääni takana ja alkaa liikuttaa sormea, jossa on mustalla tussilla piirretty pallo. Silmieni on määrä seurata sormea kun se liikkuu ensin vaakatasoon, sitten vertikaalisesti, lineaarisesti, ympyrää ja ihan mitä vaan. Tehokas keino saada ihminen hulluksi. Tai ainakin tehokas keino saada tunteet sikiämään menneisyydestä, herättämään tunnemuistot kehosta. Siellä ne on kaikki. Voi taivas sentään. Eiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!!!! Silmistä valuu kyyneleitä ja silmät sahaa laidasta laitaan. Huuto purkautuu ja tuska valtaa tunteet ja kehon. Hengitän hengitän hengitän. Isken kultasuoneen suoraan. Tuskan pesäke. Epämukavaa. OOoh, liian laimea sana kuvamaan horroria. Tämä on helvettiä!!!! HELVETTIÄ!!! Täydellinen hylkääminen, total abandonment. Täydellinen yksinäisyys. Ei ketään. EI KETÄÄN. Itken hylätyn vauvan tuskan parkumista. Minut on jätetty yksin itkemään kehtoon eikä ole ketään maailmassa joka auttaa. Täysin avuton. TÄYSIN AVUTON EIKÄ KUKAAN AUTA!!! Miten äiti voi tehdä näin? Miten äiti voi hylätä lapsensa? MITEN ÄITI VOI??? Kipu on hirveä, tuska on karmea. Tunne on sanoinkuvaamattoman järkyttävä. Ennenkokematon. Mitkään hylkäämiskokemukset parisuhteissa tai muissa suhtiessa ei ole verrattavissa tähän. Tämä on maailmanloppu. Ja tämä voisi jatkua maailman ääriin ja ikuisesti. Tälle tuskalle ei ole loppua. Tähän tuskaan ei ole lohtua. Tätä kipua ei voi silittää pois tai halata hattaraksi. Harjoitus päättyy rentoutukseen. On kuitenkin mahdollista palata sieltä tähän hetkeen ja tässä hetkessä ei ole hätää. Toki tämä kokemus vavisuttaa vielä tauolla, mutta olen niin vahva, että melkein hämmästyn.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-tVtxjlmsID8/Vs84S3zTW1I/AAAAAAAABGI/lOX1P-Q6krc/s1600/baby-bassinet-554083_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="https://1.bp.blogspot.com/-tVtxjlmsID8/Vs84S3zTW1I/AAAAAAAABGI/lOX1P-Q6krc/s320/baby-bassinet-554083_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Neljästään tehdään pieni konstellaatio. Yksi on traumat, toinen defenssit, kolmas terve osa minusta ja neljäs Eheä pyhä kokonaisuus. Minun traumani kokee iljettättävää inhoa ja vihaa eikä siedä kosketusta, kertakaikkisen yököttävän kauhea olo. Terve minä saa jo ihan alussa vilahduksen tietoa, etten tarvitsisi keppiä. Defenssit on selkeän voimakas EI, ettei traumoihin ole mitään asiaa tunkeutua. Minä kokonaisuutena on yhteydessä terveeseen minään ja me katselemme defenssejä ja traumoja että hohoijaa, mitäs nyt noiden kanssa voi tehdä kun ne on noin itsepäisiä.<br />
<br />
Hengitysmatka alkaa taas tästä. Yökötys tulee heti kun alan hengittää syvään ja yhtenäiseen tahtiin ilman väliä. En halua oksentaa. Yökkiminen jatkuu. Pakko oksentaa aamiainen ja lounas ulos. Tunnen miten puolustus heikkenee ja tungen itseni traumaan. Uudestaan patjalle. Ei jumalauta. Taas oksettaa. Missä ämpäri? Voi helvetti, eikö se pysy nyt tässä ja kiskon sen assarilta ja pläjäytän voimalla lattiaan ja alan oksentaa lisää. Kaikki tulee ulos. Hyi yök!!! Kehoni vääntyy ja kouristelee. Väkisin pusken ohi puolustuksen. Jatkan hengitystä ja inhon tunne valtaa minut. Hyi helvetti!! YÖk yök ja YÖK. Kirjainyhdistelmä yök tulee suustani toistettuna ulos koko ajan eri temmoilla ja erilaisilla äänensävyillä. Välillä se on niin koomista, että tämä minä nauraa sille makeasti lähinnä nauraen itselleen, että teenkö tätä todella tässä, ei voi olla totta. Mutta kun on. Viha astuu mukaan tunneskaalaan. Hillitön viha. Tunnen selvästi äitini energian ja että nämä ovat hänen tunteensa minua kohtaan. Välillä itken hylätyn vauvan itkua ja tiedän, että se olen minä. Olen välillä äitini ja välillä minä. Pikku konstellaatio oman kroppani kanssa ja menneisyyden. Kylmä viha ja yököttävä inho ovat voimakkaana läsnä eikä poistu koko aikana. Alan hakata nyrkeillä vatsaani, yritän työntää nyrkkiäni alakautta kohtuuni tappaakseni vauvan. Vauva tuntee äidin tappohalun ja tunne on valtava epätoivo. Kuin Hiroshiman pommin jäljiltä raunioittamilla kentillä, jossa likaiset lapset rääkyvät pohjatonta lohduttomuutta ja painajaista. Ei ole olemassa parannuskeinoa tähän, siltä tuntuu. Tällaista tunnetta ei voi olla olemassa, kun sille ei ole nimeä, sitä ei ole kukaan keksinyt, koska sellaista tunnetta ei ainakaan minun päivätajuntani voi kestää. Sitä ei oikeassa elämässä ole olemassa. Mutta se on ollut minun elämässä sikiöaikaan ja vauva-aikaan. Pieni vauva on sen kokenut ja se on ollut totta sille silloin. Voi hyvä jumala. Kuinka se on voinut sen kestää? Avuton viaton pieni olento. Ja miten tuossa äidin inhon ja vihan tappotunteessa äiti on siirtänyt nämä tunteet minuun. Minun on vastenmielistä halata äitiäni ja melkein oksennan, jos hän yrittää jotain kehumisia tai hellyyttä osoittaa tänä päivänä. Meidän ei ole luonnollista tuntea ns. normaalia rakkautta. Se tuntuu teeskentelyltä ja väärältä ja todella inhottavalta. Parasta on neutraali välinpitämättömyys. Sen siedän juuri ja juuri. Kosketuksen vastenmielisyys on kehittynyt äidin kosketuksen kautta. Hyvin olenkin elämääni valinnut ihmisiä, varsinkin miehiä, jotka pysyvät etäällä minusta. Antavat minun olla kaukana ja ovat kaukana minusta. Ymmärrän myös vihani vanhinta siskoani kohtaan. Hän on kokenut saman äidin inhon ja vihan ja hän on ollut minulle pienenä varaäiti. Hän on hoitaessaan myös koskettanut minua vihalla ja inholla. Meidän rakkaus on samaa laatua kuin äidin ja minun.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-q3x0bZ85zcg/Vs85uouEW1I/AAAAAAAABGQ/4QP21kUikSY/s1600/atomic-bomb-966008_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="121" src="https://4.bp.blogspot.com/-q3x0bZ85zcg/Vs85uouEW1I/AAAAAAAABGQ/4QP21kUikSY/s320/atomic-bomb-966008_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Tässä hengityksessä oksenan niin paljon ja yököttelen niin paljon ja päästelen ulos inhoa ja vihaa ja tuskaa ja lohduttomuutta, ettei sitä tunnu jäävän jäljelle. Rentoutuksen päätyttyä heijaan itseäni ja Shania Nollin pyhä kappale hoitaa minua ja annan jälleen itkun sekaiselle helpotuksen naurulle tilaa kun muut ovat jo hiljenneet. Tosin oloni on niin auki ja olen järkyttynyt vauvani kokemuksesta ja äitini inhosta ja vihasta, että itkuni jatkuu tauolla tuskaisena. Ystävän syli tekee parhaansa auttaakseen, mutta minulle yksinolo on parasta hoitoa ja ryntään huoneeseeni. Pikku hiljaa saan voimani takaisin ja nousen vahvaan tunteeseen voimastani. Juurevuutta ja mahtavuutta. Nauru jatkuu illan ihanissa ja hoitavissa sessioissa. Ihan hullua kikatusta jostain tosi syvältä aina kumpuaa vaan. Aah!!!<br />
<br />
Viimeisenä aamuna herään pirteänä, mutten kuitenkaan osallistu dynaamiseen meditaatioon. Jään huoneeseeni, kun muut valuvat alakerran saliin. Makaan sängyllä ja taas alkaa naurattaa. Mitä ihmettä? Tämä vapauden tuntu alavatsalla. Se kohta, johon oli tullut hirveä paine siskoni kuoleman jälkeen. Paine on poissa. Tilalla avara tila, vapaus koko alavartalossa, tyhjä uusi tila. Olen tyhjentänyt itseni hengityksissä. Olen synnyttänyt mörön ulos. Olen päästänyt irti minusta, mikä ei minulle kuulu. Inhon ja vihan. Äidin tunteet. Ei minun. Ei kiitos. Hallelujah. Ja onneksi olkoon. Tunnen nousevani korkeuksiin. Ja samalla uudenlainen yhteys alavartaloon. Ei helvetti. Tunnen miten naamani on kuin Hangon keksi. WOW!!! Voiko tuntua tältä? Voiko tämä vapauden tunne olla totta? Ja minä kun luulin jo olevani vapaa. Ei se vapaus ole mitään tähän verrattuna. Erillisyys ja irtautuminen äidistäni on selkeä. Napanuora katki, poikki. Soitto eilen äidille. "Miltä sinusta tuntuu äiti?" "Tyhjältä."<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-zA-vbHao-qs/Vs86XkG2PLI/AAAAAAAABGY/U_r0RW-wznw/s1600/baby-923480_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="https://4.bp.blogspot.com/-zA-vbHao-qs/Vs86XkG2PLI/AAAAAAAABGY/U_r0RW-wznw/s320/baby-923480_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Pystyn nyt näkemään hänet vanhana naisena, vähän vieraana, toki hän on äitini, etäällä itsestäni. Emme ole enää sidoksissa toisiimme kuluttavalla tuskaisella tavalla. Hänen tunteensa kuuluvat hänelle. Minä en ole niistä vastuussa. Voinko antaa anteeksi? Voiko olla anteeksi annettavaa, jos toinen ei tiedä mitä ja miksi oikeasti tekee? Jos toinen on niin sidoksissa omaan äitiinsä jne.? Onko ketään, jonka kontolle tämä kaikki menee? Ei tietenkään. Ei ketään voi syyttää. Yhtä syyllisiä ja syyttömiä olemme kaikki. Vauvalla ja lapsella on kuitenkin oikeus olla vihainen äidille. Vauvan ja lapsen oikeus olisi ollut saada osakseen täydellistä hoivaa ja rakkautta. Se on meidän syntymäoikeutemme. Äiti ei kuitenkaan tappanut minua. Hän valitsi synnyttää minut ja kasvattaa minut. Hän antoi minulle elämän. Ilman äitiäni, en olisi minä. Minua ei olisi olemassa minuna. Voin olla kiitollinen että sain elämän. Vain äitini voi sen minulle antaa. Tämä ymmärrys on parannuskeino minulle. Parannuskeino sille pohjattomalle epätoivolle joutua kohtaamaan äidin tappohalu.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-J_VumaGU2DM/Vs86tQH8ljI/AAAAAAAABGc/qEtQgVJF-7Y/s1600/hands-1176673_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="215" src="https://1.bp.blogspot.com/-J_VumaGU2DM/Vs86tQH8ljI/AAAAAAAABGc/qEtQgVJF-7Y/s320/hands-1176673_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Viimeisenä aamuna oivallan myös, että nyt olisin valmis kohtaamaan kolarini tällä samalla tasolla, millä olen juuri kohdannut syntymäni. Dwarin kahden vuoden takaisen konstellaation mukaan kolarini on seurausta lapsen rakkaudesta toteuttaa äidin tahto eli tässä tapauksessa oma kuolemani. Ymmärrän nyt, että viime keväänä Devapath (toinen terapeutti, joka sanoi että minun pitäisi kohdata kolaritraumani kehon tasolla) oli oikeassa, että vapauttaisin itsestäni paljon tilaa, jos kohtaisin sen ja päästäisin sitä kautta irti. Mielen tasolla olen päästänyt, muttei se ole sama, ei sinne päinkään. Toki hyvää elämää voi elää näinkin, mutta vapauden kaipuuni on päästä täydelliseen vapauteen ja rauhaan. Mutta kun minulla tuntuu olevan täysi porttikielto tähän kohtaan kehomuistissani. Minulla ei ole väylää, ei keinoja, vaikka olen jo hengittänyt syvästi parisen vuotta, tanssinut jne. päästellyt irti. Ikään kuin minua ei päästettäisi sinne, vaikka haluaisin. Puolustusmekanismini suojelee minua ihailtavalla voimalla.<br />
<br />
Viimeisenä aamuna toivon viimeiseksi hengitysmatkakseni bliss -hengitystä. Mielestäni olen ansainnut sen kaiken jälkeen. Pliis, vähän yläilmoja jo. Pliis, vähän kirkkautta ja valoa. Fly High.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-fAtRfUMA11M/Vs88lYL1oqI/AAAAAAAABGk/u5-DQEQvg94/s1600/background-916923_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://4.bp.blogspot.com/-fAtRfUMA11M/Vs88lYL1oqI/AAAAAAAABGk/u5-DQEQvg94/s320/background-916923_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Nonni. Taas mennään. Parihengitys eli toinen hengittää ja toinen tukee. Voi helvetti. Ja minä kun niin tykkään hengittää ilman tukea ja turvaa. Et sitten koske minuun. Se pysäyttää matkani. Juuri kun pääsee itse asiaan, toinen asettaa kätensä pinnalleni ja alkaa vituttaa, että irti, pliis älä häiritse. Tuntuuko bliss -matka tältä? Jossain kohtaa käteni menee selkäni taakse ranteet toistensa ympärillä, ikään kuin sidottu, vankina, loukussa jossain. Kehoni siirtyy pelokkaaseen asentoon, ikään kuin "älä lyö" tai piiloutuu joltain ja pitelee käsiä edessä suojana ja suustani kuuluu "ai ai ai aijai aijai..." Hirveä fyysinen kipu iskee vatsaani ja pitelen sitä ja välillä hengitys pysähtyy ja tuntuu, että tukehdun. Koskettelen oikeaa lonkkaani ja jalkaani. Huuto, itku ja vaikerrus on On. Loputon sellainen, kauhu, pelko, kipu, ja tuska, kuolema. Tajuan kaiken taustalla, että nyt koen kolarini muiston kehossani. Olen elämän ja kuoleman rajamailla. Oikea käteni ja kasvoni nousevat kohti taivasta ja kokevat valoa ja iloa, vasen käteni on toiseen suuntaan alaspäin ja katson sinne ja voihkin äännekkäästi, etten halua mennä sinne. Haluan pois kirkkauteen. Jään välitilaan. En ole kuollut enkä ole elossa. Voihkin, huudan tuskaista huutoa syvältä ytimestäni, en kestä tätä. Hirmuinen raivo ja viha välillä karjuu minusta ulos. Mikä epäoikeudenmukaisuus!! Mikä vääryys!! EIEIEIEIEI!!!! Painelen jalkaani koko pituudeltaan ja vatsaani pitelen. Vatsassa polttava kipu, kidutusta, maksani tulessa, repeytynyt ja veri vuotaa sisuksiini. Lonkassa räjähtävä kipu, luut pirstaleina, päästä valuu veri, aijaiaijaiaijaiaijai.....Hengitys pysähtyy, suonet kaulassa pullistuvat. En kestä tätä en kestä tätä. Haluan lopettaa. Äärimmäinen pelkoreaktio eli oksennus taas tulossa. Oksennan. Se keskeyttää ja hillitsee matkan tekoa. Onneni varmaan ja samaan aikaan Dwari alkaa ohjata rentoutukseen. Kipu olisi kasvanut liian suureksi nyt kestää. Rentoutuksessa haluan parini sivelevän arpiani vatsassa ja lonkassa ja oikeaa jalkaa kokonaan. Se tuo kuumia hitaita kyyneleitä pintaan, ääretöntä surua, jolle ei ole loppua. Ei loppua.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-7NznGS15_LA/Vs8836tNujI/AAAAAAAABGo/8sJUak_V8Hc/s1600/splashes-296829_1280.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://2.bp.blogspot.com/-7NznGS15_LA/Vs8836tNujI/AAAAAAAABGo/8sJUak_V8Hc/s320/splashes-296829_1280.png" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Tähän se jäi tällä kertaa. Tunnen, että jotain jäi kesken, että on mahdollista päästä vielä lähemmäksi. Erikoista, että koko puolentoista viikon aikana sain viestiä ihmisiltä, etten tarvitsisi keppiä. Yhtenä yönä heräsin siihen, kun lantioni luut pompahtivat ylös ja alas, ihan kuin kiropraktikko olisi naksauttanut sitä. Todella rajusti. Maanantaina kurssin jälkeen kehoterapeuttini katsoi jalkaani ja sanoi, että ihan kuin jalkani olisivat nyt samanpituiset, että jotain on muuttunut. Itse tunnen jalkaani selkeämmän yhteyden, että se on osa minua nyt. Astun sille voimakkaammin ja luotan sen kantavuuteen enemmän. Viimeisen hengitysmatkan jälkeen kun makasimme parini kanssa patjalla tunsin vahvan nykäisyn iskiashermossani, vahvemman kuin ikinä ja koko jalka oli lämmin ja elossa. Muutenkin tuntuu, että olen palannut takaisin välitilasta, rajamailta, dissosisaatiosta. Ihan kuin olisin ottanut kehoni haltuuni kokonaan, eri tavalla kuin ennen. Ihan kuin asuisin kotonani, omassa kehossani. Minun kehossa. Läsnä vahvasti.<br />
<br />
Kun on näin lähellä itseä, kaikki tuntuu voimakkaammin. Myös kun toinen ihminen on lähellä ja koskettaa, tuntuu todella, että se ihminen on iholla enemmän kuin ikinä. Siinä onkin minulle haastetta kestää uusi läheisyyden aste. Onneksi on rakkaita ihmisiä, joiden kanssa nautin ihojen yhteisestä tanssista ja hellyydestä ja yhteydestä.<br />
<br />
Tuntuu, että olen antanut lonkalleni ja jalalleni mahdollisuuden parantua. Olen antanut itselleni luvan uskoa, että ihmeitä todella voi tapahtua.<br />
<br />
Kotiin palattuani rauha on minussa ja kiireetön olo ja yletön lähtiessä ollut stressi on poissa, vaikka ihan samat käytännön asiat on olemassa. Yhteys itseen uudella tasolla, mieletön varmuus itsestäni ja suunnastani, eheä kokonainen vapautunut ole. Nauru kumpuaa välillä hervottomana ja vapaus oi vapaus rakas vapaus. Minä olen vapaa inhosta ja vihasta, siitä, jonka äitini oli minuun istuttanut. Olen tämä valoisa olento, puhdas ja rohkea elämään aitona rehellisesti minänä ilman menneisyyden painavaa epämääräistä taakkaa. Olen ottanut oikean raajani osaksi minua ja antanut sille ja itselleni mahdollisuuden olla kokonainen myös fyysisesti.<br />
<br />
<br />
<br />
Elämä on vahvempi.<br />
<br />
Olen elossa.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-d1B5oTFNf9s/Vs89MVv0hvI/AAAAAAAABGs/2dJ6SViemYU/s1600/sprout-1136131_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="https://1.bp.blogspot.com/-d1B5oTFNf9s/Vs89MVv0hvI/AAAAAAAABGs/2dJ6SViemYU/s320/sprout-1136131_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/AG-YE8IiV5U/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/AG-YE8IiV5U?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-47677243669080678202015-12-18T11:13:00.000-08:002015-12-19T01:01:55.814-08:00Musta joulukuu, itkun parantava voimaMini Cooperilla ajelu on saanut alaselkäni kipeäksi. Istuminen ei ole hyväksi, ei, sehän me kaikki tiedetään. Minulle ehdotettiin pientä tyynyä selkäni tueksi. Löysin kaapista tarkoitukseen sopivan pienen tyynyn. Burgundin värisellä sileällä sametilla verhoiltu pikkuruinen tyyny tuo myötätuntoisen hymyn kareen huulilleni. Ainut ehjä osa Morris Ministä, kun rekka törmäsi siihen vuonna 1987 joulukuussa itsenäisyyspäivänä. Miten se on minun vaatekaapissani?<br />
<br />
Samaisena päivänä, kun löysin tyynyn, siis eilen, sain soiton äidiltäni. Äiti ei juurikaan soittele minulle. Silloin on hätä kyseessä. Siskoni Anne oli joutunut teho-osastolle. Samaiselle teho-osastolle, jossa minä vietin viikkoja melkein kolmekymmentä vuotta sitten. Joulukuu.<br />
<br />
Isä kuoli kaksi vuotta sitten joulukuussa ja joulu meni hautajaisten odotuksessa.<br />
<br />
Joulukuu. Juhlan aikaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-NGl3oahPQaM/VnRYw3DIV9I/AAAAAAAABDE/PjdG8NWUvV0/s1600/death-315291.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="http://4.bp.blogspot.com/-NGl3oahPQaM/VnRYw3DIV9I/AAAAAAAABDE/PjdG8NWUvV0/s320/death-315291.jpg" width="211" /></a></div>
<br />
<br />
Kun isä kuoli, minut valtasi melkein asiaankuulumaton rauha. Hoidin kaikki hautajaisjärjestelyt selkeyden ja tyyneyden tilasta. Ei, en ollut shokissa. Isä ja minä olimme melkein tuntemattomia toisillemme. Hänen kuolemansa jälkeen hän tuntui tulevan lähemmäksi minua. Muistan hänen viimeisen katseensa minulle, kun olin katsomassa häntä hoivakodissa. Kuin viaton lapsi, kirkkaat isot kosteat silmät ja hämmentynyt hymy, kun silitin hänen käden selkäänsä ja sanoin antavani kaiken anteeksi. Nyt ymmärrän, että myös minä olisin voinut pyytää anteeksi. Teen sen mielessäni ja annan itselleni anteeksi. Ei syyttämistä eikä syyllistämistä.<br />
<br />
Paitsi äiti. Tässä maailmassa eniten kärsinyt. "Te (Anne ja minä) ootte aiheuttaneet minulle niin paljon tuskaa."<br />
<br />
Mutta jos Dwari, perhekonstellaatioterapeutti on oikeassa ja ehkä sama pätee myös Anneen. Lapsi tekee mitä tahansa äidin rakkauden takia, vaikka kuolee. Dwarin mukaan minä olen sitä tehnyt lähes kuolemaan johtaneessa kolarissa, mutta Anne on ollut monta monta kertaa kuoleman porteilla. Olemmeko molemmat vain toteuttaneet sitä mitä äiti haluaa? (ks. Juurien parantaminen blogiteksti)<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-sRaoqWtWWrM/VnRZMsUHU0I/AAAAAAAABDM/ntuUuW7Heko/s1600/mushroom-1022262.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="180" src="http://1.bp.blogspot.com/-sRaoqWtWWrM/VnRZMsUHU0I/AAAAAAAABDM/ntuUuW7Heko/s320/mushroom-1022262.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Kuultuani uutisen Annesta, alan toimia. Yritän saada kiinni Annen ex-miesystävän, joka löysi hänet viime hetkellä. Muutaman hetken päästä Anne olisi vuotanut kuiviin asuntonsa lattialla verisen oksennuksen keskelle. Otan selvää Kuopion sairaalan puhelinnumeroista ja alan selvittämään, mitä oikein on tapahtunut. Toimiessani olen taas ihmeellisen rauhan ja lämmön tilassa. Ei, en ole shokissa. Tätä on osattu odottaa. Kyllä elimistö jossain vaiheessa sanoo sopimuksen irti kahdenkymmenen viiden vuoden lääkkeiden ja alkoholin väärinkäytön jälkeen. Kaikkea mahdollista helvettiä mahtuu noihin vuosiin. Onneksi olen ollut eri kaupungissa enkä ole joutunut läheltä seuraamaan. Tosin äidin kertomusten ja äidin tuskan kautta, olen ollut kaikesta tietoinen. Kun ei voi toista auttaa. Kun ei voi tehdä valintoja toisen puolesta. Kun ei voi elää toisen elämää. Sanomiset ei auta, oma esimerkki ei auta, pakkohoito ei auta. Pakkohoitoon nykyään tarvitsee olla todistettavasti itselle ja muille vaaraksi, eli itsemurha-alttius ja toisen tappaminen lähinnä. No, kyllä tuo ensimmäinen on täyttynyt useampaan otteeseen ihan jo lapsuusajoista asti. Olen ollut todistamassa vierellä pikku tyttönä, kun Anne nappaa äidin unilääkkeitä kurkkuun ja laittaa mankasta soimaan Jamppa Tuomista. Äiti on naisten päivätansseissa ja me ollaan kahdestaan. Annen kuoleman kaipuu on aina ollut läsnä. Koko elämänsä joko suoraan tai elämäntyylinsä kautta, kuolema on koko ajan ollut nurkan takana. Ihme on, että hän on elossa. Vaikkakin nyt kiikun kaakun. Joulurauha kultainen.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-8yAbIycuLg4/VnRaqjrJbSI/AAAAAAAABDw/XIXIFi7C6oo/s1600/flower-746289.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="http://4.bp.blogspot.com/-8yAbIycuLg4/VnRaqjrJbSI/AAAAAAAABDw/XIXIFi7C6oo/s320/flower-746289.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Vaikka minussa vallitsee selittämätön rauha, en usko Annella sitä olevan, paitsi mitä nyt lääkkeiden aiheuttama turta. Liian herkkä tyttö tähän maailmaan. Ei kestänyt elää selvinpäin, vaan valitsi oman tapansa selvitä elinkautisesta, Pikku tyttöinä istuimme vaatehuoneen lattialla ja lauloimme laulukirjasta lauluja suljetun oven takana. Kävelimme sunnuntaisin ukin ja mummon luo. Paluumatka linja-autolla numero viisi. Saimme mummon tekemää Karjalanpaistia, jossa oli oikeaoppisesti munuaisiakin ja tietysti pullaa, jota kasteltiin kahvissa. Vierailun päätteeksi saatiin parikymmentä markkaa tai joskus jopa viisikymmentä taskurahaksi. Yksinhuoltajan lapsille suuri ilo. Talvisin laskimme Lipeillä, muoviset minisukset, takapihan mäessä naapurin lasten kanssa. Kesäisin pystytimme teltan takapihalle ja heitimme tikkaa. Leikkien ja kasvun väliin siskollani mahtui käsivarsien viiltelyä ja vatsahuuhteluita. Kotiolojen aiheuttama pahaolo purettava jollain tavalla. Äidin mukaan Annella on isän geenit. Tosin isä ei käyttänyt koskaan alkoholia tai huumeita, eikä polttanut. Ainut pahe oli naiset.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-gobZRCHGoy8/VnRZockk4cI/AAAAAAAABDc/sh3jr1_vUxI/s1600/bullying-959433.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="205" src="http://2.bp.blogspot.com/-gobZRCHGoy8/VnRZockk4cI/AAAAAAAABDc/sh3jr1_vUxI/s320/bullying-959433.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Kyllä äiti on oikeassa. Läheisen elämä voi aiheuttaa toiselle tuskaa. Vaikkei olekaan läheinen läheinen. Meidän perhe ja koko suku on hyvin eriytynyt ihan maantieteellisesti, mutta myös muilla tasoilla. Vaikka Annen kanssa lapsena jaettiin yhteiset leikit ja nuorena baariseikkailut, elämämme lähti menemään eri suuntiin. Viimeistään kun Annesta tuli laitapuolen kulkija, ei meillä ole ollut yhteyttä kuin silloin tällöin. Mutta silti. Se sattuu ja pahasti. Väittäisin että enemmän kuin omat elämässäni tapahtuneet tragediani. Annen elämä sattuu minuun. Jos sukellan niihin tapahtumiin, mitä tiedän hänelle sattuneen ja millaista elämää hän on viettänyt ja minkälaista porukkaa hänen ympärillään on pyörinyt. Mikä painajainen!! Se elämä on sydäntäsärkevää ja toivotonta. Ja musertavaa nähdä oman siskonsa elävän sellaista elämää. Lohdutonta on nähdä oman siskonsa ulkoinen muodonmuutos, mutta vielä karmeampaa on nähdä hänen sisimpänsä, minänsä ja elämänsä tuhoaminen. Uhmakas tuhoaminen. Kosto jollekin taholle.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-Okhhc7sUeX0/VnRZbb77bII/AAAAAAAABDU/shAiqfcKkP4/s1600/hobo-315962.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="254" src="http://1.bp.blogspot.com/-Okhhc7sUeX0/VnRZbb77bII/AAAAAAAABDU/shAiqfcKkP4/s320/hobo-315962.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Itkin, kun hän ensimmäisen kerran oli suljettu mielisairaalaan ja näin hänet siellä. Kun näin mömmöjen aiheuttaman tokkuran ja sönkötyksen. Koukuttava pakkohoito tuolloin. Sille tielle siskoni jäi. Mömmöt maistuivat enemmän kuin hoidon tarkoitus oli. Itken nyt, kun ajattelen sitä tietä, minkä hän on kulkenut ja mihin se pian päättyy. Itken niitä kaikkia syitä, mitä tiedän ja en tiedä, mitkä ovat johtaneet tähän. Itken äidin tuskaa ja omaani ja Annen tietämättömyyttä siitä, missä tilassa hän on. Itken menneitä sukupolvia ja historiaa, miksi olemme kukin sellaisia kuin olemme. Itken sitä osaamattomuutta, itken rakkaudettomuutta, itken sitä, mikä painolasti siirtyy sukupolvelta toiselle, itken katkeroituneita sukupolvia, itken loputtomia syytöksiä ja syyllisten etsintää, itken erillisyyttä, itken hukkaan heitettyä elämää.<br />
<br />
Itken ja samaan aikaan tunnen syvää rauhaa. Itkemisen parantava voima. Itken niin kauan kuin minun tarvitsee. Itken niin kauan kuin olen valmis. Itken niin kauan kunnes suru on käyty läpi. Olen tässä niin pitkään kuin minun tarvitsee.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-QU6jpAzDeXY/VnRZ5e0ARQI/AAAAAAAABDk/9xkyvBewP5U/s1600/spiral-1037508.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="235" src="http://3.bp.blogspot.com/-QU6jpAzDeXY/VnRZ5e0ARQI/AAAAAAAABDk/9xkyvBewP5U/s320/spiral-1037508.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/duGbgrv9LRE/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/duGbgrv9LRE?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-55450589041515621542015-12-12T13:15:00.000-08:002015-12-16T11:37:50.079-08:00SelkouniaTaas näitä omituisia unia. Selkounia, lucid dreams vai monien anesteesien jättämiä jälkiä aivoissani vai jotain houkuttelevan yliluonnollisia, mitä eniten niiden haluaisin olevan? Silmieni edessä avautuu aarrearkku, jossa on pehmeän kultaisen keltaisen hohtavaa kultaa punaisen sametin päällä ja se on minun. Minua ympäröi turvallinen pumpulimainen sumu. Aarrearkkuun tipahtaa kultainen kolikko taivaalta ja silloin tiedän. Kuulen kolikon äänen selvästi, ihan oikeasti siis ja unennäön taso muuttuu joksikin muuksi kuin tavallinen uni. Tuttu tuulen tuiverrus puhaltaa hiuksissani ja kasvoillani.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-ybVfId5jEHo/VmyKMdyDhkI/AAAAAAAABCM/e3VT5c1GrV0/s1600/church-window-511751.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="205" src="http://2.bp.blogspot.com/-ybVfId5jEHo/VmyKMdyDhkI/AAAAAAAABCM/e3VT5c1GrV0/s320/church-window-511751.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Nykyään voin säädellä puhalluksen voimakkuutta. Alkuaikoina tuuli oli hallitsemattoman voimakasta ja sen loputtua putosin takaisin todellisuuteen vinhalla vauhdilla. Nyt voin säädellä sitä ja tapahtumia näissä "unissa". Yleensä lennän erilaisin tavoin ja näen omien silmieni kautta. En katso kuvaa tai elokuvaa tai unta kuvana, vaan minusta käsin. Saatan olla kotkan silmien takana ja kuulla siipieni lepattavan lentoon nousun ja nähdä siipeni uljaan suuruuden ja kuivan aavikon avautuvan allani ja intiaanin juoksevan siellä omine sulkinensa. Tai lentää kolmipyöräiselläni ja tehdä maagisia temppuja sen kanssa ilmassa. Tai vain lentää ilman hahmoa tien päällä. Koko ajan tiedän kaiken olevan unta, mutta tunne on ihan kuin kaikki tapahtuisi juuri nyt oikeasti.<br />
<br />
Mutta sitten niissä on jotain, jota en voi hallita. Edelleen jatkuu tunne, että kaikki tapahtuu erilaisella unen tasolla, ei unelta, vaan todelta, ihan kuin tietäisin jotain. Tuntisin jonkun toisen/toisten läsnäolon.<br />
<br />
Aarrearkkuun pudotettu kolikko saa minut kiitollisuuden tilaan ja nostan kasvot ylöspäin kiittääkseni antajaa. Samaan aikaan minut otetaan hallintaan. Hellästi ja rakkaudella. Keltainen valo ympäröi kasvojani ja ne ovat pehmeät ja sileät. Silmät ovat kiinni, kun en saa päätäni käännettyä takaisin suoraksi vaan se pidetään jonkun toisen toimesta taaksepäin taivutettuna. Kuulen pienen pienen surinan, ikään kuin kääpiösahan, joka leikkaa kalloani auki. Tunnen, kuinka pääni sisuksille tehdään jotain. Kaikki on kivutonta, ihan kuin pakotettua rakkaudella. Minulle ei anneta vaihtoehtoja. Päälakeni on auki ja sula kulta on sana, joka kuvaa väriä ja tunnelmaa avatussa kallossani. En voi muuta kuin antautua, luopua vastarinnasta, jos sellaista edes on. Antautua tuntemattomuuteen.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-XJ-IXAr-Yrk/VmyKcxwudTI/AAAAAAAABCU/-t7XRGgQw2s/s1600/gold-658767_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="244" src="http://2.bp.blogspot.com/-XJ-IXAr-Yrk/VmyKcxwudTI/AAAAAAAABCU/-t7XRGgQw2s/s320/gold-658767_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Sitten herään. Yleensä heräämistä edeltää silmieni edessä kirkkaampaa kirkkaampi valo, valkoinen kulta, kullanhohtoinen tähti, pyöreä muoto, joka lähestyy ja lähestyy ja sykkii loistaen silmieni edessä ja takana. Joskus sateenkaarenvärit, kirkas turkoosi ja upea vihreä. Tunne on rakkaus, puhtaus ja tieto. Tieto jostain suuremmasta kuin minun kehoni, tunteeni, ajatukseni ja koko konkreettinen todellisuus, mitä se sitten onkin. Vaikka kokemus on ilo, niin herättyäni tästä tilasta, olo on vähän ravisteltu enkä välttämättä uskalla avata silmiäni tai mennä vaikka vessaan, jos vaikka näkisin jotain outoa.<br />
<br />
Aarrearkku kokemuksessa herääminen oli yhtäkkinen ja selkeä.<br />
<br />
"Eihän tuo ihan normaalilta kuulosta," ihmettelee rakkaani. En ole ollenkaan huolissani omasta mielenterveydestäni, vaan itse asiassa odotan näitä unia, ellen ole niitä vähään aikaan nähnyt. Koen niitä yleensä voimakkaiden kausien aikana, kun olen muutoksen kynnyksellä.<br />
<br />
Jotain muuttuu niiden jälkeen. Joku viesti omasta alitajunnastani tai jostain muualta (edelleen toivomani taho ja itse asiassa uskomani) muuttaa minua. Niin kuin nyt.<br />
<br />
En tarkoituksella kieltänyt itsestäni niin selkeää osaa kuin minun henkeni, jotta korostaisin ihmisyyttä ja ns. todellisuutta, tunteita, tunnemyrskyjä, ajatuksia, draamoja, tahtoa, voimaa, elämää, kokemusta, nahkaa, verta, ihoa, kyyneleitä, naurua, tarinoita. Se vain tapahtui ja sen oli tapahduttava, jotta se puoli minussa vahvistuisi ja veisi minua todellakin lähemmäksi "todellisuutta" ja rohkeammaksi toimia "ihmisyydestä" käsin. Pelottava paikka. Yksiulotteinen taso. Jotenkin turvaton, kylmä, rakkaudeton, suoritteinen paikka. Ollut liian kauan piilossa silmiltä, katseilta. Voinut elää omassa maailmassani, suojautua toisilta. Minun ihmisyyteeni kuuluu vahvasti henki ja yhteys jumalaan, universumiin. Ilman sitä elämäni on tylsää, harmaata, kivuliasta, vailla jotain. Henki huuhtoo arjen tylsyyden virraten lävitseni ja näen elämän, en vaaleanpunaisten linssien, vaan jumalallisen rakkauden läpi. Ihmisyys on mukana egon ja ihmisyyden ilojen ja surujen kera, mutta on myös valoisampi taso, joka kuorruttaa arjen ilolla, myötätunnolla, armollisuudella, hyväksynnällä, ymmärryksellä.<br />
<br />
Helpompi minulle improvisoida sielustani käsin siitä hetkestä mitä kumpuaa tai on kumpuamatta. Helpompi minulle sukeltaa kauheisiin tunteisiin ja kohdata itseni silmästä silmään, Helpompi minulle huutaa ja karjua ja rääkyä ja räkiä.Helpompi minun nauraa ja itkeä samanaikaisesti ollessani auki kaikkeudelle. Helpompi minun puhua tunteista ja kokea tunteita ja samaan aikaan olla itsessäni syvällä, mitä se syvä sitten tarkoittaakin. Helpompi minulle kokea seksuaalisuutta iho ihoa vasten ja samalla olla yhteydessä Suureen Lähteeseen. Kaikki tuo extreme on tullut minulle normaaliksi. Oman moskan, oman yksinäisyyden, oman pahan olon, oman pelon, surun, toivottomuuden kohtaaminen on minulle helppoa. Niin helppoa, että en muserru niistä.Tai mitä musertuminen on? Sitäkö että tuntee ja kokee tunteet? Sitten muserrun, jos se on sitä. Annan tunteen tehdä minussa tarvittava työn. Oltuani riittävän pitkään jossain epämiellyttävässä tunteessa, se vain poistuu ja tilalle tulee virtaavuus ja rauha.Sitä systeemiä ja tapaa, jolla se tapahtuu, en tiedä. Se vain tapahtuu. En yritä väkisin poistaa tiettyä epämiellyttävää olotilaa, vaan olen siinä. Olen vaikka masentunut jos olen. Se ei ainakaan tapahdu minulla tietoisella irtipäästämisellä. Vastustusbarometrini nousee korkealle kaikenmaailman oppaista, joissa esitellään kymmnetä keinoa kohti positiivisuutta, sataa asentoa iloon yms. Emmekö saa olla masentuneita, emmekö saa olla surullisia, vihaisia? Minulle sana irtipäästäminen on melkein kirosana. Korvissani se on kulunut hokema, josta on tullut suoritus. Irtipäästämiseen on tunkeutunut pakko. Pakosta syntyy kahleet ja vankila. Se pilaa kaiken. Se ei auta päästämään irti. Voisiko irtipäästämisestä luopua? Ettei yritä päästää irti kaikin keinoin? Pikemminkin luovuttaa. Kun huomaan, etten yrittämisellä pääse irti, on melkein pakko luopua yrittämisesstä, on pakko luovuttaa. Silloin se tapahtuu.<br />
<br />
Autenttinen minä. Kun voi vain olla joka tilanteessa se mitä on. Samaan aikaan kun on siellä pohjamudissakin, tavallaan ei ole siellä, tai on valon saattelemana ja se valo pitää pinnalla ja pinnan yläpuolella. Turvassa. Ja tietäen että se valo on totuus ja kaikki muu epätotta ja unta. Vaikka ne tuntuu todelta. Voisiko olla niin, että meidän todellisuudeksi kutsumamme maailma olisikin unta, yhteisen mielemme luomaa painajaista ja se valo ilo ja rakkaus ja rauha olisi totuus? Että me olemme unohtaneet sen?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-QjJ_20OjF4g/VmyLXHPnFTI/AAAAAAAABCo/uOyOHirr5vc/s1600/amazing-736885.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="198" src="http://2.bp.blogspot.com/-QjJ_20OjF4g/VmyLXHPnFTI/AAAAAAAABCo/uOyOHirr5vc/s320/amazing-736885.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
Tässa yksiulotteisessa (henkisesti) maailmassa on haasteellista toimia autenttisuudesta käsin, ilman rooleja. Minun on myös vaikea toimia aitona minänä, silloin kun koen, että minun odotetaan olevan tietynlainen, käyttäytyvän jonkun roolin vaatimalla tavalla. Onneksi minulla niitä ei juurikaan ole, mutta se vähäkin tuntuu olevan liikaa. Pysyminen yhteydessä omaan keskiöön herpaantuu ja itse-epäily valtaa tilaa. Helppoa olla autenttinen samanlaisten sielun siskojen ja veljien kanssa, joiden kanssa kohdataan sisältä käsin, mutta hankalampaa kankean yhteiskunnan kaavojen kasvatin kanssa, joka arvottaa maailmaa eri tavalla kuin itse. Titteleiden, koulutuksen, materian, saavutusten, suoritusten, tehokkuuden, mitattavissa olevin keinoin. Voisinko tartuttaa häneen omasta itsestäni käsin sen valon, jonka taas koen minussa voimakkaana ja sulattaa kuorta ja ymmärrystä välillämme ja luoda aidon yhteyden toisiimme? Voisinko astua kontrolloituun maailmaan villinä ja vapaana luonnon lapsena? Oikeastaan normaalin ja epänormaalin käsitteet pitäisi vaihtaa toisin päin. Luonnollista on olla vapaa omassa itsessä, ja epänormaalia on suorittaa roolia. Voisinko ympäristöstä huolimatta olla vapaa omassa itsessäni?<br />
<br />
Minulla on tunne, että olen menossa toimimaan tähän kontrolloituun maailmaan. Tähän asti elämä on tehty minulle "helpoksi", kun olen pystynyt jakamaan tanssin iloa ja tunteiden ilmaisua vapaassa ja eloisassa piirissä.( Pieni sivuhuomautus; helppoa ei ole ollut palata ihmisten pariin yli kahdenkymmenen vuoden potilaana olon jälkeen :) ) Syksyn aikana koin, että se voima ja varmuus oman itseni keskiössä on nyt todella niin vahvaa sykettä, joka kestää epävarmuuden tuulahdukset mielessäni ja pystyy jatkamaan siitä huolimatta, että aistii ympäristön jäykkyyden ja kovuuden. Syksyn aikana blokkasin, en tietoisesti, vaan tarpeen takia, jotta huomaisin, että kykenen nyt aloittamaan toiminnan eri tasolla, hyvin oleellisen osan itseäni, Yhteyden Kaikkeuteen, Hyvään ja Alkulähteeseen. Mutta tuo voima on minussa niin voimakas, että se tulee läpi nyt forcella enkä voi enkä halua sitä pysäyttää tai kieltää sen olemassa oloa. Ikään kuin kruunuchakrani tuossa unessa olisi avattu taas, kun itse pysyttelin tiukasti luulemassani rajatussa ihmisyydessä ( jumaluus pois ).<br />
<br />
Minun oli ja on koettava tuo maallisuuden kokemus ja vahvistuttava sillä tasolla, jotta vihdoin olisin valmis elämään, jotta vihdoin uskaltaisin elää sitä potentiaalia, mitä tiedän sisältäväni. Mutta nyt voin jälleen ottaa mukaan siihen Valon ja Ilon, sen Suuren Universaalin rakkauden.<br />
<br />
Olen kokenut tämän matkani aikani monia tasoja itsessäni, monia samojakin tasoja. Ne samat tasotkin on aina erilaisia eri kertoina. Syksyllä kun olin niin täynnä tunteita ja niiden ilmaisemista ja ihmisyyttä, minulle ikään kuin sanottiin "vihdoinkin tulit järkiisi, tervetuloa takaisin kotiin." Nyt kun taas olen löytänyt tieni sydämeen ja rakkauteen sisälläni ja universumiin selkeän ja vielä voimakkaamman yhteyden kuin aiemmin, minut taas tällä tasolla toivotetaan tervetulleeksi kotiin ja ihmetellään, missä olen ollut. Suuri rakkaus sydämessäni kaikkea ja kaikkia kohtaan. Tämä ei todellakaan ole vaaleanpunaista unelmaa, vaan syvää uskoa johonkin Suureen. Eikä vain uskoa, vaan sisäistä tietoa ja kokemusta pyhyydestä.<br />
<br />
Kaiken tämän matkailuni eri tasojen välillä syventää sitä kulloistakin käsittelyn alla olevaa tasoa. Tunteiden, syvien tunteiden kautta nousu taas pohjattomaan iloon ja loistoon ja säteilyyn. Siitä toisesta kirosanasta, blissistä tulee todellista ja aitoa blissiä kun hyväksyy sen kaiken, mikä meissä liikkuu. Ne tunteet, ne ajatukset. On auki myös sille tasolle, jossa ne syntyy ja vaikuttaa.Ihmisyyteen kuuluu voimakkaasti tunteet, halut, ajatukset, toiveet, unelmat. Ei ne poistu, vaikka samalla kokee yhteyttä laajempaan kaikkeuteen. Ne ei sulje toisiaan pois. Ne tukevat toisiaan. Ihmisyys käsittää ja sisältää myös jumalan rakkauden ja yhteyden siihen. Voin elää kaikkia tasoja itsessäni samanaikaisesti. Se tekee minusta kokonaisen, eheän. Turva on aina mukana, mihin tahansa menenkin.<br />
<br />
Rauha ja ilo on ainut päämäräni. Jos minulla ei ole niitä, minulla ei ole mitään. Niiden saavuttamiseksi minun on sallittava pitää itseni auki joka suuntaan, niin alas kuin ylöskin. Kun pari päivää sitten annoin energian virrata itsestäni ulos ja itseeni takaisin, koin suurta merkityksellisyyden tuntua, koin todella, että voin välittää sitä myös muille. Rauhaa ja rakkautta. Koin viime työpajassani voimakasta rauhaa ryhmäni kanssa ja tunsin, miten koko ryhmä oli mukana siinä tunteessa. Nöyrällä ilolla välitän sitä niille, jotka haluavat ottaa vastaan. Tunteiden tanssit jatkuu koko ihmisyyden väripaletin kirjolla maustettuna Loistavalla Energiapläjäyksellä rauhaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-6rEsGLaEaYo/VmyKrAZk_XI/AAAAAAAABCc/n_N8fYUfUGY/s1600/balance-15752.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="http://1.bp.blogspot.com/-6rEsGLaEaYo/VmyKrAZk_XI/AAAAAAAABCc/n_N8fYUfUGY/s320/balance-15752.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
Selkounissani koen usein myös syviä tunteita, rakkautta, intohimoa, kaipuuta, yhteenkuuluvuutta. Koen myös toisen läsnäolon konkreettisesti, jonkun fyysisen läsnäolon. En näe toista kehoa, mutta olen jonkun käsivarsilla, turvallisessa sylissä. Tai joku silittää minua.<br />
<br />
Täytyy myöntää, että kun ottaa elämäänsä avosylin vastaan kaikki mahdolliset tasot ja on kokonainen joka solun ja sielun tasolla, elämästä tulee moniuloitteista, hauskaa ja ihmeellisiä asioita alkaa tapahtua.<br />
<br />
Ei ihan tavis elämää enää.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-cPW3Y8cUUtI/VmyLmPNitwI/AAAAAAAABCw/kB9prJ6ERT8/s1600/clouds-280302_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="http://1.bp.blogspot.com/-cPW3Y8cUUtI/VmyLmPNitwI/AAAAAAAABCw/kB9prJ6ERT8/s320/clouds-280302_1920.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/HsAZvsB_MeI/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/HsAZvsB_MeI?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-7545223698869245132015-10-17T14:03:00.000-07:002015-10-17T23:57:07.988-07:00Paluu ihmisyyteenPeeling of the layers, peeling them all. Kerrosten kuoriminen, kaiken niiden kuoriminen. Paljas, riistuttu, maskiton, enemmän totta, enemmän rehellinen, enemmän sitä mitä on. Takaisin ihmisyyteen. Paluu pitkältä matkalta tai ainakin pysähtyminen, kiireen loppu tykyttävissä suonissa, ansaittu lepo pakoon juoksemisen jälkeen. Voin huokaista, huohahtaa. Voin antaa periksi ja lopettaa aina askeleen edellä olemisen. Voin vaipua tainnoksiin ja itkeä helpotuksen kyyneleitä siitä ettei minun enää tarvitse.<br />
<br />
Tarvitse kantaa sitä helvetin tuskaa kehossani ja sielussani. Sallin, osaan sallia sen kaiken tulla minusta ulos, kun karjun kidastani kidutetun eläimen huudon. Voi sitä vapauden kontrolloimattomuuden tunnetta, jossa tajuan että se olen minä ja minun huutoni. Huuto kuin lohikäärmeen kidasta, lieskat tulenpunaisina ja korkeina täyttävät koko salin työpajassa (dancing and crying the emotional body). Selkärangan tyvestä pitkin selkärankaa niskan kautta kurkkuun ja kita auki pää ylhäälle suunnattuna hampaat irvessä se tulee ulos. Huuto vapauteen, irti tämä saatanan piina, joka kalvaa ja pelottaa ja epäselvyydellään kutoo epätietoisuuden epävarmuutta minusta, elämästä. Minussa, elämässä. Koko elämäni huudossa, kaikki elämäni tuskat, surut, luopumiset, määrittelemättömät kaikki.Meren pimeä pohjattomuus,sisimpäni suloinen hellivä pehmeys siihen yhdistettynä, vastasyntyneen sydäntäraastava rääkäisy irtirepäisty kohdun lämmöstä tähän maailmaan. Minun lapseni, minä lapsi, vauva, minä yksin. Uin syvässä vedessä ja katson rumuutta silmiin ja näen kaiken. Eihän täällä ole muuta kuin tyhjää. Tyhjää tilaa. Missä on kaikki pelko, miltä se näyttää, kun se ei näytä miltään?<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-6mk_2Ropd0E/ViK7hhuo6NI/AAAAAAAABA4/iT5VLD3taq4/s1600/kolari%2B001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="216" src="http://2.bp.blogspot.com/-6mk_2Ropd0E/ViK7hhuo6NI/AAAAAAAABA4/iT5VLD3taq4/s320/kolari%2B001.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kolari 6.12.1987 Morris Mini</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Raivon himmennettyä kehoni keskiöstä nousee korkeaääninen laulu, jossa yhdistyy suru ja kauneus elämästä, minusta. Kaksi polariteettia, jotka maustavat elämän niin suloisen makeaksi. Ne kaksi kietoutuvat toisiinsa niin koskettavasti ja kipu niiden yhtymäkohdassa on niin suloista ja makeaa, mikä tekee kokemuksen elämästä niin tyydyttäväksi ja ravituksi. Itkuvirteni sanat kumpuavat jostain ja lauluääneni on hellä ja pehmeä.<br />
<br />
Tämän kokemuksen jälkeen mikään ei ole enää ennallaan. Ristiluuni alueelta räjähti ulos niin paljon kuonaa yhdistetyn itkuvirren sekä syvähengityksen tyylisen yhdistelmän jälkeen. Olin tuntenut, että itkua ja epätoivoa, kaikki shitti oli kerääntynyt sinne ja tarvitsi räjähdysmäisen jonkun, millä se tulisi ulos sieltä. Kun itkin kurkkusuorana syvimmistä syvyyksistä tulevaa rääyntää ja hillitöntä hirveiden sanojen huutoa ja kiroulua ja ennenkokemattoman vihan ja raivon ja syvän surun irtipäästämistä kehon kautta, äänen käytön kautta, minusta vapautui jotain niin suurta painolastia, että se näkyy ulospäin. Ja ennen kaikkea minä tunnen sen. Tunnen sen vaikutuksen uutena rauhana ja varmuutena ja turvana. Ja tunnen, että se tulee minusta, ei minun ulkopuolelta, ei jumalasta, enkeleistä, yksisarvisista, tai edes universumista, vaan minusta, minusta ihmisenä. Luottamuksena että näin on hyvä ja minussa on vahva ja vankka perusta, jota mikään ei voi enää heilauttaa. Mieletön voiman ja varmuuden tunne on sanoinkuvaamaton, jotain niin uutta, jotain, jossa voin levätä. Uskallus ja rohkeus ihmisyydestä käsin, itseluottamuksen ja itsevarmuuden kautta. Ja tämä vakaus, mikä tulee itsestä käsin tuntuu paljon vakaammalta ja todellisemmalta kuin turvautuminen magiaan. Vähän skeptisyys on iskenyt minua kuin halolla päähän nyt, ja luulenpa, että kaikki tarkoituksen hakeminen kaikkeen tapahtumiseen, on itsemme suojelua realiteeteiltä ja elämältä. Haluamme olla vaaleanpunaisessa kuplassa, jossa on enkeleitä ja keijuja. Elämän realiteetit voivat unohtua kun tavoittelee blissiä ja yliluonnollisia tiloja. Tuntuu, että olen laskeutunut maan pinnalle ja olen tasavertainen ihminen muiden ihmisten joukossa ja minulla on yhtälailla kykyjä toimia ja toteuttaa elämässä mitä vain, mitä haluan. Rohkeus, kunnianhimo ja luottamus. Ja ihmeellistä kyllä, kaikki nekin ilman pakonomaista tarvetta edes onnistua. Mutta sellainen tekemisen terve meininki,jossa annan kaikelle mahdollisuuden tapahtua. <br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-xzx8Vvxjycg/ViK8IGDU7FI/AAAAAAAABBA/FM5T60DoBhg/s1600/IMG_0452.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="240" src="http://1.bp.blogspot.com/-xzx8Vvxjycg/ViK8IGDU7FI/AAAAAAAABBA/FM5T60DoBhg/s320/IMG_0452.JPG" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Mun uusi Mini Cooper S. Autokoulu kohta takana ja iso mörkö syösty sisuksista ulos. nyt on tilaa uudelle.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<br />
<br />
Uutta pehmeyttä lantion alueella, tulppa poksautettu auki, nyt elämän vedet voi vapaasti virrata minussa. Laajuutta ja yhteyttä jalkoihin ja koko selkä avara alue. Tilan tuntua, Ahdistava paino poissa. Kuuntelen tunteisiin vetoavaa musiikkia ja itkua tulee tulee vuolaasti ja vapaasti alaselän alueelta, ihan eri tavalla kuin ennen. Ei minun tarvitse tietää, mitä itken, mikä kipu sinkoaa ulos. Sen vain tiedän, että vapautuminen niistä on huikeaa.Todistettu empiirisesti taas kerran, mikä voima on kehollisella tunteiden työskentelyllä, miten se suoraan ja konkreettisesti vaikuttaa kehon jännityksiin ja niiden purkamiseen ja pehmenemiseen, Parantavaa, eheyttävää. Kokonaiseksi tulemista, näkyväksi tulemista. Uskaltamista olla näkyvä paljaana. Ihmisenä,<br />
<br />
Siellä on paljon vielä tulossa koko ajan. Suru ja viha minussa nyt ovat potenssiin sata, kun annan itseni mennä sinne ja nyt tunnen että tämä on sitä oikeaa kamaa ja nyt olen valmis kohtaamaan viimeistkin rippeet, sen kauheimman kaikista. Kaiken näiden ns. negatiivisten tunteidenkin (kaikki tunteet ovat samanarvoisia, ei ole hyvä tai huonoja,kaikki on hyväksyttyjä) aikana koen rakkautta ja iloa ja keveyttä samanaikaisesti. En ole missään masennuksen syövereissä, vaan elämäni huipulla ja nautin joka hetkestä. Tästä moninaisuudesta, tunteiden kirjosta, väreistä. Kestän kaiken, koska näen samalla, että ne on vain pintaa ja sisällä minussa on ilon ja valon keskus, voiman ja vakauden keskiö, joka pysyy, vaikka pinnalla kuohuisi.<br />
<br />
En voi elää muuta kuin totuuteni. Paluuta entiseen ei ole.Totuus tekee minusta aidon virheineni ja täydellisyyksieni. Voisin mennä suoraan valoni ja voimani keskiöön, voisin kiertää kehän näkemättä, uskaltamatta nähdä, kohtaamatta ja katsomatta. Voisin teeskennellä eheää ja kokonaista. Mutta puhdistautuminen menneen painolastista, peloista, menetyksistä, traumoista yms. vaatii käsittelyä, vaatii ulostulemista. Jos hyppää suoraan jumaluuteen ja muuhun korkealentoiseen touhuun ja jättää käsittelemättä ihmisyyteen kuuluvat kuonat ja kertymät, ne jää kehoon ne jää sieluun ja silloin oleminen on aika yksipuolista, jos väylä yläkertaan toimii, mutta ihmisyys on hukassa. Oli tämä elämä satua tahi totta, kuka sen tietää, siitä huolimatta olemme hyvin todellista lihaa ja verta ja me elämme arjessa arjen haasteiden keskellä ja ihmisestä tulee hyvin ontto ja tekopyhä, jos sen tosiasian jättää väliin. Vaarana on myös hillitön ylimielisyys muita "alempia" kohtaan, koska "kyllähän minä tiedän mikä sinulle on parasta...."<br />
<br />
Minä olen kyllästynyt teeskentelyyn. Minä olen kyllästynyt manipulaatioon. Minä olen kyllästynyt kiertelyyn ja kaarteluun. Minä olen kyllästynyt leikkiin. Minä olen kyllästynyt hyväksikäyttöön. Minä olen kyllästynyt epärehellisyyteen. Minä olen kyllästynyt satuihin. Minä olen kyllästynyt blissiin. Minä olen kyllästynyt kieltämiseen, ettei me saada ilmaista ns. negatiivisia tunteita. Ja kun minä näen sen tapahtuvan minun vastsutusbarometrini nousee korkealla.<br />
<br />
Siispä syntyi eMotion Dance, Tunteiden tanssi. Tämä putkahti ulos kuin kauan hautunut lapsi päivänä, kun se ei enää kestänyt olla hautumossa, vaan pomppasi ulos yhtäkkiä ja siinä se on voilá. Tämä on minun lapseni. Lapseni johon saan toteuttaa kaikki toiveeni ja haluni tanssin ilmaisusta. Tämän lapsen saan antaa olla kokonainen. Tämä lapsi saa ilmaista yhtälailla iloa kuin surua, tämä lapsi saa tuntea vihaa ja raivoa. Tämä lapsi saa itkeä syviä kuumia surun kyyneleitä, tämä lapsi saa huutaa tuskansa auki. Tämän lapsen häpeää ja pelkoa ymmärrän. Tämän lapsen inhon irvistys on ok ja epäonnistumisen pelko myös. Tämän lapsen hyväksyn juuri sellaisena kuin se on. Tämä lapsi saa tukea ja turvaa ryhmältä, hoivaa ja rakkautta toisilta. Tämä lapsi saa olla näkyvä ja ihailtu. Tämä lapsi tulee tietämään, että hänessä asuu vankka varmuus sisällään, joka kantaa, ilo, joka säteilee ja rakastaa. Tämän lapsen ei tarvitse esittää mitään, vaan ilmaista aitoa todellista itseään. Tämän lapsen ei tarvitse mennä jumalien ja jumalattarien tai voimaeläinten roolin taakse, vaan on itse omana itsenään pääroolissa aitoine tunteineen. Tämä lapsi tanssii suoruudessa, ihmisyydessä, rehellisyydessä, aitoudessa.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-EEf1kmSAuDc/ViK8n29Su-I/AAAAAAAABBI/a1y_kIAPU3g/s1600/IMG_0459.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="240" src="http://4.bp.blogspot.com/-EEf1kmSAuDc/ViK8n29Su-I/AAAAAAAABBI/a1y_kIAPU3g/s320/IMG_0459.JPG" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Yle Teeman kuvaukset Kalasataman metrolaiturilla. Täysin vapautunutta tanssia parin metrojunallisen ihmisiä aikana. Eipä mua häiritse yleisö.</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<br />
<br />
Ja minulla on hyviä uutisia. Tunteiden kohtaamisesta kukaan ei mene rikki. Niiden voimakas ilmaiseminen ei ole rikkimenemistä, vaan vapautumista ja irtipäästämistä. Se tuo tilaa uudelle puhtaalle energialle. Kipu on vain kipua ja jos sattuu, niin sattuu, ja se on ok. Tunteiden kohtaamista ei kannata pelätä. Niiden kahlitsevasta otteesta on mahdollista päästä irti. Ensin pitää tietysti tunnistaa tunteet. Tunteet haavoittavat ja koemme olevamme haavoittuvia. Varmaan totta, mutta ne ovat vain tunteita. Tunteiden kerroksen takana on haavoittumaton tila, jossa kukaan ei meitä voi satuttaa.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/iFI9uUlUyJo/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/iFI9uUlUyJo?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-82474757559836225082015-07-18T05:47:00.000-07:002015-07-18T07:42:26.418-07:00Halun energia ja haluamatta haluaminenMinä en tiedä mitään. Luovutan pois luulon, että tiedän. Että muka tiedän elämän, että muka tiedän, mitä kaikki on ja mitä tarvitsen elämältä. Kuinka voisin siten tietää mitä sinä tarvitset, ja mikä on sinulle parasta? Annan pois illuusion hallinnasta, elämäni hallinnasta. En hallitse mitään enkä ketään, en edes itseäni. Tässä elämässä kontrolli ei ole mahdollista. Illuusio siitä on.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-eMi4vclKLOA/VapFCgyBD3I/AAAAAAAAA9M/xjvWP-p70o4/s1600/wants-485756_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="http://2.bp.blogspot.com/-eMi4vclKLOA/VapFCgyBD3I/AAAAAAAAA9M/xjvWP-p70o4/s320/wants-485756_1280.jpg" width="246" /></a></div>
<br />
<br />
Haluan niin paljon. Vaikka samalla tunnen että minulla on jo kaikki, mitä tarvitsen. Näen ne kaksi minää, jotka veivaavat sisälläni edestakaisin. Väärä mieli tai ego tai kutsun sitä vaikka peikoksi, kuvitellun hallinnan mestari, kuvitellun tiedon lähde, jäykkyyden ilmentymä, joka kuluttaa minut loppuun, joka aiheuttaa kärsimystä, joka palaa aina lähtöruutuun, joka kuvittelee saavuttaneensa jotain, joka tuomitsee ja arvostelee ja kuvittelee olevansa parempi tai huonompi, joka on kateellinen, mustasukkainen ja omistushaluinen, joka kokee ylemmyyttä tai alemmuuta, joka kuvittelee olevansa henkinen tai ei-henkinen, joka tavoittelee kuuta taivaalta, joka luulee, että pitää saavuttaa sitä tätä ja tuota ollakakseen valaistunut, joka putoaa korkealta ja kovaa takaisin maan pinnalle, kun ei saavuttanutkaan sitä, mitä joku kurssi lupasi ja guru julisti, kuin ehkä hienoiseksi hetken kuvitelmaksi jostain paremmasta, jota kohdin kiitää huimalla vauhdilla ja tarttuu kiinni mistä vaan, kuin hukkuva, mikä estää kuolemasta.<br />
<br />
Varsinkin toisesta ihmisestä. Miehestä.<br />
<br />
Halu kiinnittyä, halu tarrautua, halu pelastautua, halu yhteyteen, halu kotiin, halu lepoon, halu turvaan, halu rauhaan, halu täyttymykseen, halu valoon, halu rakkauteen, halu ikuisuuteen. Kuvitelma siitä, että toinen antaa kaiken tämän. Mies, Mies, joka itse etsii samaa. Kaksi hukkuvaa etsii pelastusta toisistaan. Kuinka se voi onnistua? Minä tarvitsen parantua ja mies tarvitsee parantua. Voiko kaksi hukkuvaa pelastaa toisensa? Voiko kaksi traumatisoitunutta parantaa toisensa? Voiko kaksi turvatonta antaa toisilleen turvaa? Tässä peikkojen maailmassa pelaamme loputonta ihmissuhdepeliä. Käymme kauppaa toisillamme. Minä annan sinulle tuota, anna sinä minulle tätä. Fair play. Tai paremminkin kauhun tasapainoa. Tämä jatkuva kaupankäynti toimii niin pitkään kuin molempien tarpeet tulevat kohtuullisesti tyydytetyksi, mutta heti, kun jompikumpi katsoo antavansa selvästi enemmän, suhde alkaa vinoutua, Tässä väärän mielen maailmassa painelemme toistemme kipupisteitä, toistemme traumanappuloita. Ja terapeuttien mukaan jokainen on ainakin syntymässään traumatisoitunut ellei elämä ole muuten pudotellut pommeja. Auuts, nyt osui hylkäämiskipuun, oih nyt sattui äidin ylikontrollointipisteeseen, uuuh, nyt puhkesi diktaattori-isän mätäpaise!! Help help!!! Just sinä rakkaani, auta minut pois tästä helvetistä ja paranna menneisyyden kipuni ja kaikki menetykseni ja luopumiseni. Sinä siinä rakkaani, korjaa juureni ja koko sukupuuni! Juuri sinä rakkaani, tuo minulle turva ja varmista tämä hetkeni ja tulevaisuuteni tästä eteenpäin ettei minulle käy enää kuinkaan, ettei elämä enää satuta. Just sinä rakkaani, kiedo turvalliset kätesi ympärilleni ja kerro että kaikki on hyvin ja pysy siinä kunnes kuolema meidät erottaa. Pidä minua hyvänä ja rakenna turvallinen koto. Pysythän rakkaani? Lupaathan? Vannothan? Kyllähän KYLLÄHÄN?? Tässä egon maailmassa siirrämme vastuun toiselle omasta parantumisesta, omasta menneisyydestä. Sinun syysi, tai ainakin sinun sukupuolen edustajan syy, Olethan kuitenkin samanlainen kuin edellinen, koska katson sinua sumentuneiden linssieni läpi ja teen sinusta olennon menneisyyden kokemukseeni pohjautuen. En näe sinua Sinuna, vaan vanhana menneisyyden haamuna, jota et todellisuudessa ole. En näe sinua uutena, tutustumisen arvoisena, vaan oletan ja luulen niin paljon tietäväni jo sinusta kaiken. Projisoin sinuun kaikki pelkoni, kaiken suruni, kaikki vertavuotavat haavani. Voisitko muka olla jotain muuta kuin mitä minä olen? Joten tässä olen, puhdista haavani, nuole vereni ja juo ja humalluta itsesi punaisesta elämännesteestäni ja sitouta itsesi minuun ja tee minut eheäksi, kokonaiseksi, täytä minun kaipuuni ja vie minut kotiin ja valaise se rakkaudellasi. Anna minulle ikuinen elämä paratiisissa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-ti3lTPT9j-g/VapGiGEiSlI/AAAAAAAAA9w/bzDGtWxss6A/s1600/felt-cats-8748_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="http://1.bp.blogspot.com/-ti3lTPT9j-g/VapGiGEiSlI/AAAAAAAAA9w/bzDGtWxss6A/s320/felt-cats-8748_1280.jpg" width="240" /></a></div>
<br />
<br />
Halun (aktiivisen) energia on pakottavaa, yrittämistä ja paikoilleen jumittamista, sitovaa, tahmeaa, liikkumatonta, virtaamatonta, pakkomielteistä. Kun haluan jotain niin paljon, että kuvittelen, että elämäni onni on siitä kiinni. Kun luon itselleini illuusion tarpeesta, jota minulla ei ollut hetki sitten. Tarve, joka syntyy kokemuksesta, joka kietoo minut huumaavaan vaippaansa, tekee minusta kiehtovan kudelmansa vangin, joka janoaa lisää ja lisää tätä nektaria, huumetta, joka addiktoi minut nanosekunnissa. Tätä haluan lisää ja tässä haluan lillua nyt ja aina. Rakkaudessa ( ihmis) ja miehessä. Tämän hetken haluan pysäyttää tähän, freeze. Tämä on se, mitä haluan kokea nyt ja aina, tätä olen aina etsinyt. Nyt se on tässä, haluan vangita sen pulloon, ja impata sitä aina aina aina.Sniff!! AAaah!! Tästä eteenpäin. Mikään ei saa muuttua. Elämä pysähdy. Tunne pysähdy, jää tähän minun luo. Älä ikinä mene pois. Tarve kiinnittyä, kietoa limaiset naisen lonkeroni miehen ympärille, takiaisen piikit syvälle ihoon. Siinähän pysyt.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-WAxzLRFS2tk/VapFYl1B3tI/AAAAAAAAA9U/uVwW5rZ0oUc/s1600/more-687241_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="225" src="http://2.bp.blogspot.com/-WAxzLRFS2tk/VapFYl1B3tI/AAAAAAAAA9U/uVwW5rZ0oUc/s320/more-687241_1280.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Halun energiassa mitään ei tapahdu. Muuta kuin hulluksi tuleminen halusta. Tunkkaista, täällä pitää tuulettaa, ei voi hengittää. Halun takertuva energia säteilee kilometrien päähän ja vaikuttaa halun toisessa päässä. Kiertää kehää, palaa lähtöruutuun, läähättää, puuskuttaa, on ihan loppu halusta. Haluan eroon halusta!!! Jos en saa sitä mitä haluan pakolla, en taatusti pääse halustakaan eroon pakolla. Pitäisi päästää irti!!?? PÄÄSTÄÄ IRTI! Kaikki jauhaa irtipäästämisestä! Voiko joku kertoa, mitä v****a se on??<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-4gCRR6Cg3oA/VapccoW3suI/AAAAAAAAA-Q/1-RDjKiNOdc/s1600/woman-420512_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="237" src="http://1.bp.blogspot.com/-4gCRR6Cg3oA/VapccoW3suI/AAAAAAAAA-Q/1-RDjKiNOdc/s320/woman-420512_1280.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
Tässä egon, väärän mielen ja peikon maailmassa tämä on tätä. Elämä on jatkuvaa vuoristorataa, aallon harjalta aallon pohjalle, suon syöverihin ja sieltä kuivalle maalle. Ei ainoastaan ihmissuhteissa, vaan kaikessa. Toki hetkellistä apua voi tuoda tämän maailman terapeutit, menetelmät, metodit, psykoanalyysit, ystävät, viina, suklaa, baarit, seksi, tanssi, transsi, you name it. Kaikki nekin on samalla viivalla, toinen ei ole toista parempi tai huonompi ja toinen sopii toiselle ja toinen toiselle. Me ei voida tietää!!!! Minä en voi tietää, enkä minä tiedä! Te ette voi tietää, vaikka te julistatte tietävänne kaiken!!! ViTTu!! Minä olen kyllästynyt teidän tietämiseen, minä olen kyllästynyt omaan "viisauteeni" ja muka tietoon. Minä en tiedä mitään. Etkä sinä. Älä tule minulle edes väittämään että tiedät.<br />
<br />
Tässä peikkojen valtakunnassa, jota kuvittelemme elävämme, unessa, harhassa, jossa kärsimys kukkii, jossa vellomme kivusta toiseen ja ehkä parannummekin niistä, kunnes tulee joku uusi "käsittelyä vaativa issue", meistä ei tule koskaan valmiita, matkamme ei koskaan pysähdy ja rakkauden käsityksestämme ja rauhasta ei koskaan tule pysyviä. Etsintämme, jos edes etsimme jotain, ei koskaan lopu. Pettymykset tulevat aina nurkan takaa, ihmissuhteet loppuvat aina, viimeistään kuolemaan. Miksemme voi olla tyytyväisiä ja ymmärtää että kaikille kohtaamisilla on tarkoituksensa ja olla asettamatta aikavaatimukisa niiden kestolle? Miksemme ole kiitollisia jokaisesta yhteisestä hetkestä ja ota sitä vastaan lahjana? Miksi hankaloitamme elämäämme etsimällä toisesta varmuutta omaan elämäämme? Miksemme voi nauttia hetkestä? Miksemme voi olla vapaita?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-4UpxawZdN8U/VapHn8pFldI/AAAAAAAAA-A/RQ8NMuM8hWY/s1600/moon-625450_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="211" src="http://2.bp.blogspot.com/-4UpxawZdN8U/VapHn8pFldI/AAAAAAAAA-A/RQ8NMuM8hWY/s320/moon-625450_1280.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Haluan kulkea sillan yli. Niin, Haluan taas. Kuljen sillan yli, sillä osaan reitin. Luojan kiitos, osaan reitin. Sillan yli toiselle puolelle, missä kaikki on toisin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-VKH49cu4zsU/VapFkUMMNvI/AAAAAAAAA9c/6o-fXzFNlb8/s1600/bridge-19513_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="http://3.bp.blogspot.com/-VKH49cu4zsU/VapFkUMMNvI/AAAAAAAAA9c/6o-fXzFNlb8/s320/bridge-19513_1280.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Surun eli pelon ja kauneuden eli rakkauden kokemus minussa yhtäaikaa on syventynyt niistä ensimmäisistä hienoisista aavistuksista tästä ihmeellisestä yhdistelmästä tunnetta, jos se on tunne. Koen sen nyt siltana minussa toiselle puolelle, missä on valo ja rakkaus, missä on iäisyys ja ikuisuus, missä on Jumala, Tao tai alkulähde tai miksi sitä haluaa nimittää. Kun joku väärän mielen maailmassa sohaisee vaikkapa tulehtunutta vertavuotavaa ammollaan olevaa hylkäämistraumanappulaani, otan sen miekan iskun vastaan ja annan antajan työntää sen niin syvälle kuin mahdollista ja kiertää miekkaa haavassa niin, että tunnen sydänlihakseni repeilevän ja kivun syvyys on sanoinkuvaamaton. Tuntuu, että sydän räjähtää sisälläni ja vajoaa ammottovaan mustaan aukkoon. Annan kaiken tapahtua, sillä minulla ei ole vaihtoehtoa. En voi juosta kipuani karkuun, ei ole piilopaikkaa minne mennä, ei ole syliä joka lohduttaa ja silittää kivun pois. Minun on kestettävä tuskani ja minun on vaikka kuoltava jos niikseen tulee, mutta karkuun en mene. Kohtaan sen, mitä kohdata pitää. Olen soturi ja myös minun miekkani on terävä ja kiiltävä. Soturi minussa kohtaa taistelun taistelematta vastaan ja tekee yksipuolisen aseistariisuuntumisen ja kestää kivun ja tämän helvetin kivun vastaanottamisella siirtyy toiseen maailmaan. Sulaa, näkee, katsoo, antaa kaiken tapahtua, ottaa vastaan, antautuu tunteelle, tuntemukselle kehossa ja mielessä. Oksettaa, itkettää, vihaan sinua, vihaan elämää, en halua tätä. Antautuu, soturi antautuu kivulle ja luovuttaa itsensä sille, on kiitollinen kivulle ja kivun alkulähteelle. Tuskani on teleporttini pelastukseen, parantumiseen, turvaan, helpotukseen, kotiin, rakkauteen. Tunnen miten suunnaton suru, pelko muuttuu näkemällä se ja katsomalla sitä yrittämättä muuttaa mitään, vaan sallimalla kaiken ja antautumisella vastaanottaa kipu, tunne, syväksi kauneudeksi, rakkaudeksi, timanttiseksi loisteeksi ja häikäiseväksi säteilyksi. Tunnen, miten sydämeni vapautuu kuumilla polttavilla kyyneleilllä poskillani ja vapauttaa itsensä tarrautumisesta ja halusta hallita. Voi, miten rakastankaan sinua. Voi miten täyteläistä on tämä syvyys sisälläni ja miten suuri on rakkauteni. Ymmärrys, että tämän rakkauden ei tarvitse kohdentua vain yhteen erityiseen ihmiseen, vaan saan jatkaa rakastamista. Minun ei tarvitse tukahduttaa rakkauden virtaa vain sen takia, että joku ei halua vastaanottaa rakkauttani. Voin jatkaa hänen rakastamistaan ja voin rakastaa kaikkea ja kaikkia. Rakkauden ehtymätön virta minussa. Annan sen tulla läpi, otan sen vastaan ja lähetän sitä minusta eteenpäin. Sallin sen, enkä yritä peitellä mitään. En häpeä kertoa että rakastan. Kertomalla koko maailmalle että rakastan, vapautan itsestäni jotain niin kaunista, joka vain lisääntyy ja lisääntyy kun sen annan virrata. En menetä mitään kun tunnustan rakkauteni. Saan, vain saan. Saan helpotuksen,kun ymmärrän, mikä rakkaus on minussa, mikä turva ja voima on minussa. Nauran nauran ja iloitsen itkien tästä yhä syvemmästä oivalluksesta. Ihan kuin Joku heittäisi tämän Ymmärryksen suoraan naamaani "herätys, etkö sä jo tajua???!!" Ymmärrys, etten voi hallita, en mitään enkä ketään. Ymmärrys kaikesta. Täällä on tieto, mitä egon maailma ei tiedä. Täällä on ainoa tieto, mitä tarvitaan kaiken ratkaisemiseen. Täällä on vapaus, rajattomuus johon ei voi tarttua. Täällä voi katsoa asioiden, ihmisten lipuvan ohi. Täällä voi antaa tunteiden tulla ja mennä, myös vihan ja raivon ja kaiken ns. negatiivisen virran. "Anna kaiken tulla mikä tulee, anna kaiken mennä mikä menee. Ja se mikä jää jäljelle, tutki sitä." Täällä voi hyväksyä kaiken mikä on, sallia kaiken mitä on ja mikä on. Täällä rakkaus kukkii ja ilo on. Tämä on koti ja kaipuun satama. Tämä paikka on meissä kaikissa. Täällä ei ole aktiivista haluamista. Täällä ei ole pakkoa eikä yrittämistä. Kukaan ei ole vanki eikä vangin vartija.Täällä on Elämän virta. Soljuvuus ja vääjämätön jatkuvuus, pysähtymätön tila.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-WLWFo87nzgk/VapGROkB-SI/AAAAAAAAA9o/Uj6wB5WqDgg/s1600/all-757445_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="225" src="http://4.bp.blogspot.com/-WLWFo87nzgk/VapGROkB-SI/AAAAAAAAA9o/Uj6wB5WqDgg/s320/all-757445_1280.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Täällä halu on haluamatta haluamista. Annan elämän ohjata elämääni ja luonnollisten tarpeiden nousta omassa tahdissaan, omalla painollaan. Täällä ymmärrän etten minä tiedä, vaan on Joku, joka tietää paremmin. Täällä on Luottamus ja Irtipäästäminen. Ilman toista ei ole toista. Ne ovat kaksosia. Kun luotan Elämään, voin päästää irti ja luottaa, että minulle tapahtuu juuri oikeat asiat juuri oikeaan aikaan. Täällä ei tarvita anteeksiantamista, sillä kukaan ei ole tehnyt mitään väärin. Täällä on tieto, että meidän peikot pelaa peläjä ja kerää valtavia kuonamääriä ympärilleen ja heittelee niitä toistensa silmille. Täällä voin olla ottamatta itseäni niin vakavasti ja nauraa peikolle minussa ja huokaista hohhoijaa, noin se toimii, minkäs teet, valmista ei tule koskaan. Täällä voin tarkkailla peikon toimintaa aitiopaikalta puuttumatta siihen mitenkään ja olla menemättä siihen mukaan. Täällä voin opetella yhä enemmän olemaan Täällä kuin peikkona ja antaa siten yhä laajenevaa tilaa todelliselle itselleni ja tuoda se aitous ja hyvyys ja rakkaus ja ilo arkeeni, myös haastaviin tilanteisiin. Voin opetella, aina opetella lisää, toistaa ja toistaa. En torjumalla enkä kieltämällä, vaan katsomalla ja näkemällä peikon toiminta.<br />
<br />
Mies. Minä nainen. Irtipäästäminen yhdistää, kiinnipitäminen erottaa. Loppujen lopuksi ei ole muuta mahdollisuutta kuin päästää irti, koska vastavirtaan uiminen läkähdyttää minut niin että voimani loppuvat. Ja voi käydä niin kun toinen päästää irti, toinen uskaltaa tehdä saman. Jutun kauheus ja kauneus. Jutun vapaus. Elämän vapaus.<br />
<br />
On ihan ok tehdä niitä asioita tässä elämässä, tässä maailmassa, mitä me teemme, varsinkin niitä, jotka tuntuvat vievän meitä lähemmäksi kotia, lähemmäksi todellista rakkautta. Kaikki on ok ja on monta keinoa löytää tie, silta toiseen maailmaan, mikä ei ole pakoa "todellisesta maailmasta", vaan on todellinen maailma.<br />
<br />
Kyllä, sille, mikä on, kyllä. Siinä on rauha.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-1ixYeczUAlo/VapHQcGcsVI/AAAAAAAAA94/jfJ5Xmy1ihc/s1600/bald-eagle-521492_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="185" src="http://4.bp.blogspot.com/-1ixYeczUAlo/VapHQcGcsVI/AAAAAAAAA94/jfJ5Xmy1ihc/s320/bald-eagle-521492_1280.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/Un5xJI4-I1E/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/Un5xJI4-I1E?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-33926233196851063552015-04-20T15:51:00.000-07:002015-04-21T03:33:02.995-07:00Jumalainen rakasteluTerapeutit rakastavat tarinaani. Siinä on aineksia kunnon mässäilyyn ja sen perusteella minut voidaan luokitella hyvinkin traumatisoituneeksi. Sen kustannuksella olen jo pitänyt aikamoisia kekkereitä ja pitoja ja vatsani pullottaa ähkystä eikä lisäannos maistu enää eikä sisuskaluni veny yhteenkään santsiin. Lopen kyllästynyt jauhamaan samaa jenkkiä ja nielemään samaa kaurapuuroa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-QSODRE2uNPQ/VTWBp0HnfmI/AAAAAAAAA7I/I0qnRX4mYQc/s1600/handprints-500655_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-QSODRE2uNPQ/VTWBp0HnfmI/AAAAAAAAA7I/I0qnRX4mYQc/s1600/handprints-500655_1280.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Jos kerron tarinani terapeutille, joka kysyy ryhmän jakamistilanteessa, haluanko kenties sanoa jotain ja johdattaa minut puoliväkisin tarinani alkuun, josta en muista mitään ja kerron sen neutraalisti ilman tunnepurkauksia, ilman että mikään minussa värähtää suuntaan tahi toiseen, ilman kyyneleitä, ilman kaiken menettäneen katsetta, ilman syytöksiä, ilman elämänilon menetystä niin kuin vain kertoisin, että kaunis ilma tänään pulssin pysyessä rauhallisena ja äänen värähtämättä naama peruslukemilla, saan tylyn tuomion ja diagnoosin, että olen irrallinen tapahtuneesta. " Disconnected. do you hear what you are saying?" "Yes ".Saan kuulla olevani tunteeton ja että minulla on ratkaisemattomia asioita suhteessa kolariin. "No feelings". Musta aukko ammottaa tyhjyyttään ja unimaailman mielikuvitus täyttää sen toisten kertomuksilla tapahtuneesta. Toistan puhuesssani siis toisten minulle kertomaa tarinaa, vain kuulopuhetta. Minulla ei voi olla tunteita tapahtuneesta, jota en muista minulle tapahtuneen. Seurauksista minulla on varsn tuntuvia kokemuksia, aina tähän päivään saakka ja joka päivä, mutta niistäkin voin puhua neutraalisti ilman että vajoan helvetin syövereihin. En enää lähes 30 vuoden jälkeen. Haloo!!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-ZN6y1yEDbIY/VTWB0VyXU8I/AAAAAAAAA7Q/1V8KhBbfol4/s1600/heart-669548_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-ZN6y1yEDbIY/VTWB0VyXU8I/AAAAAAAAA7Q/1V8KhBbfol4/s1600/heart-669548_1280.jpg" height="215" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Osho terapeutit näkevät ihmisestä ruumiin rakenteen perusteella paljon ja kehon asennosta, tavasta hengittää ym. kehon kielestä. Ihmiset luokitellaan julman kuuloisilla kehotyypeillä vähemmän imarteleviin kasteihin. Kaikki ollaan enemmän tai vähemmän sairaita ja traumatisoituneita, jos ei muuten niin ainakin synnytyksessä tai ennen sitä. Uskon kyllä, että heillä on kyky nähdä jotain pinnan alle ja uskon että viikonlopun workshopin terapeutti näki minussa jotain, mikä on minulta itseltäni piilossa, haudattu ja kuopattu, kirjan kannet kiinni, Pandoran boksi suljettu.<br />
<br />
Hän myös määritteli sen kohdan, milloin ihminen voi katsoa olevansa "oikealla" tiellä ja hyvässä kohtaa elämässään itsensä kanssa. Se on kohta, missä ihminen tuntee, että siihen haluaa jäädä. Juuri siihen missä on. Voisin väittää olevani itseni kanssa sellaisessa pisteessä, että tässä on hyvä olla ja tähän haluan jäädä. Juuri tähän. Vaikka minulla on ratkaisemattomia asioita, ne ei tässä elämässä lopu, tunnen oloni täydeksi ja täyteläiseksi. Tuntuu, että kaikki tarpeeni on täytetty ja tyydytetty. Mistään ei ole puutetta. Runsaus ja turvallinen koto ja rauhan satama. Koen ristiriitaa kovin tuon parin minuutin perusteella tehdyn analyysin ja oloni kanssa. Oloni, joka on rakkaus ja rauha ja elämän luonnollinen rohkea virta. Olo, jossa voin kohdata myös haasteet ja kaiken negatiivisuuden joka on kaikki pelko johon kuuluu kaikki kielteisyys missä muodossa tahansa rauhan tilasta käsin antamalla kaiken tapahtua ja myöntämällä ja näkemällä nekin ja ymmärtämällä, että ne en ole minä ja antamalla anteeksi ensin muille ja sitten itselleni.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-Q7QRf-fd8WQ/VTWB_Y10n_I/AAAAAAAAA7Y/GMYE49Zp0WE/s1600/pier-407252_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-Q7QRf-fd8WQ/VTWB_Y10n_I/AAAAAAAAA7Y/GMYE49Zp0WE/s1600/pier-407252_1280.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
<br />
En tunne tarvetta antaa itseäni tainnutettavan hypnoosiin, jotta pääsisin käsiksi minin ja rekan yhteentörmäyksen kauhun hetkiin. Terapeutin ehdotus minulle päästäkseni selville "mitä oikein tapahtui," Samaan syssyyn epäilys, että minua tuskin voi edes hypnotisoida, kuulun todennäköisesti siihen 30% joita ei voi saada siihen tilaan. Liekö tuo analyysi perustunut pariin kyseenalaistavaan miksi-kysymykseeni ? Vai kertooko kehotyyppini senkin?<br />
<br />
Vaikka "Your (my) whole body is traumatized", koen että minun henki ja sielu ovat kiitettävällä tolalla parantumisen tiellä, voiton puolella totta totisesti. Hän myös määritteli valaistumisen edellytykset ihmiselle. Ihminen joka ei ole kohdannut pelkojaan, ei voi valaistua. Ihminen joka on valmis valaistumiseen, kohtaa pelkojaan rohkeasti vaikka ne pelottaa ja menee niitä kohdin siitä huolimatta. Ihminen joka tuntee pelon ja toimii siitä huolimatta, toimii harasta käsin. Hara on japanilainen budokäsite, joka tarkoittaa elämän voiman, qin, sijaintia palleassa, noin 2,5 cm navan alapuolella. Tästä voimapisteestä toimiessaan ihminen on voimakkaimmillaan ja samalla rento ja joustava. Koen ristiriitaa minusta tehtyyn analyysiin myös tässä kohtaa. Olen kohdannnut suuria pelkoja viime vuosina suuresta pelosta huolimatta ja teen sitä edelleen ja yha kiihtyvällä tahdilla ja yhä suuremmilla panoksilla.Valaistuminen odottaa vielä ehkä muutaman elämän päässä, mutta rauha ja luottamus ovat kiinnittyneet vankaksi rakenteeksi elämälleni.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-dNqaG50eN2Y/VTWCIN10AsI/AAAAAAAAA7g/mePeeEEavxk/s1600/balance-110850_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-dNqaG50eN2Y/VTWCIN10AsI/AAAAAAAAA7g/mePeeEEavxk/s1600/balance-110850_1280.jpg" height="160" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Kyseenalaistan terapeuttien tarpeen avata ihmisten jo parannettuja tai ainakin umpeen menneitä menneisyyden haavoja. Jos tuntuvia esteitä elämän virran virtaamiselle ei ole ja elämässä jo tapahtuu upeita lähes yliluonnollisia uskomattomia asioita ja vapaus ja rakkaus ja rauha on todistettavasti läsnä elämässä jokapäiväisessä elämässä, miksi tulisi selvittää "unsolved issue", se ratkaisematon jokin. Voisihan se avata vielä jonkin kanavan josta pulppuaisi ehtymätöntä runsautta ja onnea. Tai sitten ei. Uskon, että ihminen itse on oman elämänsä paras asiantuntija ja oma olo kertoo paljon, oikeastaan kaiken. Mikä voisi olla se mittari, joka mittaa oman parantumisasteensa? Juuri se mitä ko. Oshoterapeutti käytti eli kun on siinä kohtaa elämässä mihin haluaisi jäädä. ( mikä tietysti on mahdotonta juuri elämän virtaamisen eteenpäin takia).<br />
<br />
Osho itse on viisaasti sanonut "Älä turhaan rasita itseäsi menneisyydellä. jatka niiden kappaleiden sulkemista, jotka olet jo lukenut. Ei ole tarvetta mennä niihin yhä uudestaan ja uudestaan. Äläkä tuomitse mitään menneisyydestä uuden nousevan perspektiivin kautta, koska uusi on uusi eikä sitä voi verrata. Vanha oli oikein omassa yhteydessään ja uusi on oikein uudessa yhteydessään, niitä ei voi verrata.<br />
<br />
Tähän kohtaa elämääni haluaisin jäädä. Tämä kohta unessani on hyvä kohta. Tämä harha on täydellinen harha. Tämä kohta, missä rauha tuntuu jääneen elämääni parhaimmaksi kaverikseni huolimatta mitä ympärilläni tapahtuu, Tämä kohta, missä ajoittain saan kohdata jotain jumalaista. Hetkeen, jossa kohtaan valon, jollaista en tiennyt olevan olemassa, hetkeen, jossa todellakin tunnen I feel, niin että silmistäni putoavat kirkkaat kyyneleet ja nauran kirkkaudesta kumpuavaa rakkauden ja täyttymyksen naurua. Tähän kohtaa, missä ikuinen kaipaus loppuu. Koska Minä tiedän. Minä tunnen tämän ja tämä minä olen. Jos minussa on tämä, miksi "unsolved issue" olisi hyvä selvittää?Mitä tähän verrattavaa sen avaaminen minulle toisi?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-2eLgeqOK1N8/VTWCRB284jI/AAAAAAAAA7o/RuAWuhzWAco/s1600/heart-264497_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-2eLgeqOK1N8/VTWCRB284jI/AAAAAAAAA7o/RuAWuhzWAco/s1600/heart-264497_1280.jpg" height="320" width="310" /></a></div>
<br />
<br />
Kun rakkaani katsoo minua jostain tuhannen vuoden takaa ja yhtä aikaa nyt tässä hetkessä ja minä häntä ja näen että välillämme on täydellinen ymmärrys Kaikesta ja kun hän on minussa ja minä hänessä ikuisuuden Nyt hetkessä eikä muuta ole kuin tämä hetki ja Korkeus ja Valo minkä molemmat koemme ja tiedämme kummankin sen näkevän ja tuntevan kun tunnistamme toisemme ja itsemme toisesta meidän yhteyteen liittyy kolmas Voima ja Henki mikä sulautuu meiksi ja jonka tunnistamme itseksemme omaksi kuvaksemme ja olemme Yhtä ja Yksi ja tässä valossa on täydellinen Hyvyys jonka tiedän olevan totta ja jumaluus meissä näyttäytyy yhdessä ja nostaa meidät taivaisiin ja rakkaani silmistä ja omista silmistä timanttiset pisarat tippuvat toistemme iholle ja vapautunut lohdullinen hymy valtaa kasvot ja nauru raikaa sielusta ja jumaluus ja Jumala on läsnä. Tämän jumalaisen valon rohkaisemana uskallan riskeerata kaiken rakkaani menetyksen uhallakin koska tiedän että rakkaus on minussa eikä sitä kukaan voi minulta pois viedä ja uskallan haastaa itseni kohtaamaan peloista suurimman koska voin olla totuudellinen vain itselleni ja sitä kautta päästä lähemmäksi kotia ja voin olla puhdas ja antaa elämän virrata minussa vapaana ja vuolaasti antautuen elämän aalloille ja kohtaan elämäni suurimman pelon tulla mahdollisesti hylätyksi jumalaisen sielunparini taholta siis teen niin kuin minun ääneni minulle kertoo ja voin vain seurata sitä ja katsoa mitä tuleman pitää ja lopputuloksesta ei ole takeita mutta tämä rakkaus ei pelota edes suurimmassa pelossani ja tässä täydellisessä rakkaudessa rohkeus kukoistaa ja olen turvassa tapahtui mitä tahansa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-GIBJzN9YWIo/VTWCabyAuhI/AAAAAAAAA7w/vwKBfawe8zg/s1600/sunset-644860_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-GIBJzN9YWIo/VTWCabyAuhI/AAAAAAAAA7w/vwKBfawe8zg/s1600/sunset-644860_1280.jpg" height="225" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/bWtUM1J9eSc/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/bWtUM1J9eSc?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-58149701368314226352015-02-20T05:24:00.000-08:002015-02-20T05:24:12.195-08:00TosiSatuMatkani tuntemattomaan, jonne selittämätön voima ja veto olivat minut kuljettaneet. Alkutaipaleen vaiheessa kantaessani nimeä Expression, josta sain hengähdystauon viikonlopuksi, saavuit elämääni ja jäit siihen silmänräpäyksessä. Työpajan salissa kohtasimme ja halasimme ja näimme toisemme. Katseesi syvä vesi ja viesti pohjattomuudesta, ajattomuudesta välitti minulle tiedon, jota olin kaivannut. Samalla kun näin sinut, näin silmistäsi myös itseni. Kostea tumma rauhan meri, kaikenkattava yhteinen ymmärrys kietoi meidät vaippaansa sekunnin murto-osassa, emmekä voineet enää irrottautua toisistamme. Sukelsimme takaisin vartalojemme yhteiseen lämpöön ja keinuimme helpotuksen kodossa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-E5vPAypINQk/VOcwUyPjI7I/AAAAAAAAA40/5UFHkdmsetQ/s1600/swan-618610_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-E5vPAypINQk/VOcwUyPjI7I/AAAAAAAAA40/5UFHkdmsetQ/s1600/swan-618610_1280.jpg" height="320" width="214" /></a></div>
<br />
<br />
Tunnistaminen, kotiin paluu, palojen loksahtaminen paikoilleen, parisielu, kaksoisliekki, jin ja jang. Sen voisi nimetä monilla sanojen kudelmilla ja monilla idiomeilla, mutta sanojen silmut ja rivit ja kerrokset eivät riitä sitä kertomaan. Sanat ovat liian vähäisiä muodostamaan kuvaelmaa siitä, kun täydellinen rauha valtaa sielun ja ruumiin. Olemukseni on kotona ja olen samaan aikaan kokonaan itsessäni ja samaan aikaan sinussa, koko ajan säilyttäen erillisyyden ja samalla ollen yhtä. Sanat ovat liian pieniä kuvailemaan sitä tunnetta, kun pelot kaikkoavat, odotukset väistyvät, vapaus valtaa tilan ympärilläni, ennen kokematon rauha tuudittaa varmuuteen ja tietoon että Sinä olet Se.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-8uEjxpXfrE8/VOcwjhI3xRI/AAAAAAAAA48/9HsQGrsBtAg/s1600/wedding-256853_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-8uEjxpXfrE8/VOcwjhI3xRI/AAAAAAAAA48/9HsQGrsBtAg/s1600/wedding-256853_1280.jpg" height="177" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Nimeni vaihtuu, nyt olen Take a Position. Varmuutta ja voimaa seistä omassa voimassa, juurtumista maahan ja uskoon itseen, rohkeutta kohdata vaikeita tilanteita ja ihmisiä. Solar plexus loistaa ja mahtavaa tuntea oma uskallus uudella tasolla. Realistista, ei sijaa haihattelulle. Olet lähtenyt kotiin, Take a Positonissa on myös toinen ja ehkä useampikin ulottuvuus, level. Ulottuvuus kanssasi on sydämen tasolla, laaja avaruus. Ulottuvuus kanssasi on sielun tasolla, missä ei sanoja tarvita. Määreillä, jotka luokittelevat meidät arjessa, niitä ei ole meidän välillä. Ikäsikin tiedän vasta monen viikon kuluttua. Nämä "normi" jutut eivät koske meitä. Ulottuvuus kanssasi on mysteeri, "What is happening here?", ihmettelen kasvot loistaen. "I don't know", hiljainen kuiskaus. Melkein toivoisin meille siivet selkään, jotta voisimme lentää pois maapallolta toiseen kaukaiseen maailmaan, lopulliseen kotiin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-8V705bDc_mg/VOcws8szzjI/AAAAAAAAA5E/z9xs5rgXJPQ/s1600/spooky-486320_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-8V705bDc_mg/VOcws8szzjI/AAAAAAAAA5E/z9xs5rgXJPQ/s1600/spooky-486320_1280.jpg" height="207" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Ei Tuulen Viemän Rhett ja Scarlett. Ei riippuvaa, ei roikkuvaa, ei sitovaa, ei kontrolloivaa, ei väkisin sitä eikä tuota, ei sääntöjä, ei sopimuksia, ei pelkoja, ei odotuksia, ei julmettua vuoristorataa, ei ruokahalun menetystä, ei unettomia öitä, ei emotionaalista riippuvuutta, ei tulevaisuuden pelkoa jatkuvuudesta. Ei mitään, mitä klassikot tuputtavat meille tosi rakkauden olevan. Vaan rauha. Täydellinen rauhan laskeutuminen. Vaan vapaus, täydellinen vapaus, hyväksyminen, salliminen toisen olla toinen. Nimeni on I belong ja tässä vapaudessani ja sinun vapaudessasi kuulun sinun elämääsi ja sinä minun. Meidät yhdistää sama tunnevire, sama värähtely, joka muodostaa erityislaatuisesti latautuneen energian välillämme. Nousemme korkeuksiin ja samalla olemme niin läsnä kehossamme juurtuneena syvästi tähän hetkeen. Ei ole muuta kuin tämä hetki, ja tämä voimakas side ja yhteenkuuluvuuden itsestäänselvyys kanssasi. " I am whole." Olemme kaksi kokonaista ja yhdessä olemme kolme. Olemme molemmat itsenäisiä "yksejä" ja yhdessä olemme osa "Yhtä". Välillämme on syvä sisäinen sidos, ja myös yksin olemme kokonaisia. Yhdessä heijastamme itseämme toiselle. Luottamus on, se vain On. Meidän ei ole tarkoitus oppia mitään toisiltamme, mutta voimme kannustaa toisiamme olemalla toisen elämässä, ja toista toteuttamaan todellista itseään ja rakastamaan kokonaisvaltaisesti. Tarkoituksemme on ilo, luovuus ja nautinto.<br />
<br />
Vastentahtoisesti otan itselleni nimen Liisa, äitini nimi. Olen ja näyttelen roolini täysillä pisteillä. "You are a rolemodel to all The Toursits." Sisäinen lapseni on kulkenut pitkän matkan ja rypenyt pimeissä syövereissä, ravistellut mutaa ja alkanut loistaa ja uskaltaa jakaa omaa sisintäänsä ja elämäntehtäväänsä. Sinun ydinolemuksessasi näen itseni ja tunnistan minut sinussa. Sinun myötävaikutuksella näen oman ydinolemukseni selvemmin, ja uskallan ilmaista luovuutta ja rakkautta elämään. Olen noussut monista ojista ja puhdistanut itseäni, poistanut tukoksia ja nyt olen valmis ottamaan vastaan puhtaan rakkauden ja antamaan sitä. Saat tulla niin lähelle kuin mahdollista tässä ruumiissa ja sielussa se on mahdollista. Olen valmis laskemaan puolustavan eleeni olla yksin ja sulkeutunut. Lasken kaikki suojamuurini ja haarniskani vapautan lukoista, jotta pääset minuun kiinni.Tässä rakkaudessa en tukahdu, vaikka käsivartesi puristavat minua niin lujaa, että henki salpautuu. Tässä rakkaudessa en ahdistu, vaikka en kuule sinusta päivään mitään. Tässä rakkaudessa en pelkää, sillä Rakkaus ei sisällä pelkoa. Tässä rakkaudessa lepään. Tässä rakkaudessa kanssasi säilytän itsenäisyyteni ja ykslöllisyyteni ja äärettömän vapauteni. Tämä rakkaus ei ole tästä maailmasta.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-1llWemdSRFI/VOcxc4pzxrI/AAAAAAAAA5c/LA55gxNBADY/s1600/spiritual-443619_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-1llWemdSRFI/VOcxc4pzxrI/AAAAAAAAA5c/LA55gxNBADY/s1600/spiritual-443619_1280.jpg" height="139" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Superstar. Sitä nimeä rakastan ja rooli sujuu kuin itsestään. Oma leopardimekkoni sopii hyvin tähän rooliin nuolemaan vartaloni kaaria ja nimikirjoitusten antaminen käy käden käänteessä. Venytän roolin kestoa, vaikka Tourist Programme lähentelee loppuaan. I just love it!! Superstar tekee viime hetken muutoksia lentovarauksiin eikä välitä vaikka muutamat liput menevätkin hukkaan. Superstar siirtyy rajan yli kaksosensa syliin ja antautuu satumaiseen aistillisuuteen ja läheisyyteen välillä eläinolentona, välillä ihmisolentona ja välillä ihmisyyden tuolta puolen.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-rr9BxZki-o8/VOcw6jhUe6I/AAAAAAAAA5M/AUVrI_OxSmo/s1600/IMG_0483%2B(2).JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-rr9BxZki-o8/VOcw6jhUe6I/AAAAAAAAA5M/AUVrI_OxSmo/s1600/IMG_0483%2B(2).JPG" height="320" width="154" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">50 v bileet.<br /></td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Lähtiessäni matkalle tuntemattomaan, en tiennyt, mikä oli se pakottava sisäinen veto linnaan. Nyt tiedän, Sinä. Lähtiessäni matkalle tuntemattomaan, pohdin, onko mikään ennallaan kun palaan. Ei ole. Kaikki on muuttunut. Olen valtavien voimien pyörityksessä ja olen matkalla taas uuteen ja uuteen. Kohdattavia asioita nousee eteeni, joihin sisäinen ääneni haluaa ja ei halua paneutua, mutta joka ei anna vaihtoehtoja muuta kuin kohdata mitä kohdata pitää. Ja siten vapautua lisää, päästä yhä lähemmäksi totuutta ja vapautua viimeisistäkin pelon rippeistä elämää kohtaan, omista rajoitteista, mielen luomasta vankilasta.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-R2m8cdE7Pdo/VOcxGOkCsaI/AAAAAAAAA5U/b6llmDOWWWc/s1600/IMG_0432.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-R2m8cdE7Pdo/VOcxGOkCsaI/AAAAAAAAA5U/b6llmDOWWWc/s1600/IMG_0432.JPG" height="240" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Humaniversity Holland, jossa olin kaksi ja puoli viikkoa.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Annan Sinun tukemana itseni kokonaan sisäisen ääneni johdatettavaksi. Ja muistan ja muistutan Sinua, että jokaisella on jo sisällään se rakkaus ja turva ja koti, jota niin kaipaamme. Toinen toimii meille vain peilinä ja heijastaa sen meihin takaisin. Elämälle täysin antautuminen poistaa verhon silmiemme edestä ja olemme kotona.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-wjpMgR9joVc/VOcyQUNk-8I/AAAAAAAAA5o/Mf8b21cvNPk/s1600/plant-619792_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-wjpMgR9joVc/VOcyQUNk-8I/AAAAAAAAA5o/Mf8b21cvNPk/s1600/plant-619792_1280.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://ytimg.googleusercontent.com/vi/GemKqzILV4w/0.jpg" src="http://www.youtube.com/embed/GemKqzILV4w?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-30393365353188303812014-12-28T23:09:00.000-08:002014-12-28T23:20:42.025-08:00Tietoinen elämä ja vastuuMillaista elämää eläisin, jos en antaisi pelkojeni säädellä tai rajoittaa elämääni? Millainen ihminen olisin, jos en koskaan, minään hetkenä elämässäni kuuntelisi pelon vaimeaa kuiskausta tai suuren mörön karjuntaa? Millaista olisi elämäni täysin ja tyystin vapaana omasta mieleni kehittämästä vankilasta, joka on syntynyt menneisyyden traumoista ja uskon puutteesta omiin kykyihin? Millaista olisi täydellinen vapaus elämän joka alueella?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-SFSpSS9kKxM/VKCCslSwvSI/AAAAAAAAA34/U1oqtGZ1ykk/s1600/love-580248_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-SFSpSS9kKxM/VKCCslSwvSI/AAAAAAAAA34/U1oqtGZ1ykk/s1600/love-580248_1280.jpg" height="280" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Voisinko elää vielä täydemmin? Löytäisinkö lisavaihteen itsestäni? Painaisinko kaasun pohjaan? Räjäyttäsinkö pankin? Heittäsinkö piupaut kaikelle ja löisin lössiksi? Antaisinko palaa sydämeni pohjasta? Välittämättä toisten mielipiteistä, toisten arvostelusta? Antaisinko toisten haukkoa henkeä heidän katsoessaan minun syöksevän tulta? Uskaltaisinko hypätä rotkon yli toiselle puolelle? Onko millään loppujen lopuksi merkitystä?<br />
<br />
Millään muulla kuin vapaudella? Millään muulla kuin rakkaudella? Millään muulla kuin elämän intohimolla? Millään muulla kuin oman sisäisen äänen kuulemisella ja kuuntelemisella? Sen äänen toteuttamisella? Millään muulla kuin sisäisellä tyyneydellä ja rauhalla?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-42llPirTaBQ/VKCC2s-KOEI/AAAAAAAAA4A/DCHnEJltKK4/s1600/drops-of-water-578897_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-42llPirTaBQ/VKCC2s-KOEI/AAAAAAAAA4A/DCHnEJltKK4/s1600/drops-of-water-578897_1280.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Voinko elää kahden maailman välissä? Tiedostavana ja tiedostamattomana yhtä aikaa? Sinä hetkenä kun tulen tietoiseksi oman elämäni totuudesta ja mahdollisuudesta olla itselleni rehellinen tai epärehellinen, minusta tulee vastuullinen, tuleehan? En enää voi syyttää elämää mistään, enhän? Olosuhteista? Olen tietoinen ja siksi vastuussa elämästäni, niinhän? Jos eläisin tiedostamattomana, olisin syyntakeeton, koska en olisi tietoinen mahdollisuudesta olla tietoinen ja sitä kautta vastuullinen elämästäni?<br />
<br />
Haluanko jäädä loukkuun kahden maailman väliin? Vanhan maailman, josta sisimpäni tuntuu irrottautuvan kysymättä mieleltäni ja järjeltäni mitään ja uuden maailman, jossa ei ole sijaa piirullekaan epärehellisyyttä? Kestänkö sen pelon, lopullisen napanuoran katkaisun? Hyväksynkö oman täydellisen vastuun elämästäni, jota tietoisuuden kasvu edellyttää? Haukonko henkeä sinä hetkenä,kun näen kohdan, jossa muutos kutsuu ja muutun vai juutunko paikoilleni? Kun vastaani tulee tienhaara, jossa voin siirtyä uuteen muutoksen kiertoon, valitsenko uuden ja tuoreen ja jonka tiedän syvällä itsessäni olevan minua varten? Valitsenko sen, mitä elämä haluaa tarjota minulle?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-iMs5E3sU7zk/VKCDD4sgl-I/AAAAAAAAA4I/jD1X3xCQMM8/s1600/woman-571715_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-iMs5E3sU7zk/VKCDD4sgl-I/AAAAAAAAA4I/jD1X3xCQMM8/s1600/woman-571715_1280.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Otanhan vastaan elämän ojentamat mahdollisuudet uusiin ideoihin, mitä fyysinen kehoni, sieluni ja henkeni tarvitsevat tuntemaan olevansa elossa, otanhan? Että ymmärrän, että menestyminen tarkoittaa uskallusta elää oma totuuteni, ymmärränhän? Uskallanhan irrottautua uskomuksista ja ihmissuhteista, jotka eivät enää tue kehitystäni, uskallanhan? Ymmärränhän, että elämäni haasteelliset kriisit ovat olleet mahdollisuus kasvuun ja että niiden kautta olen se, mitä tänä päivänä olen, ymmärränhän?<br />
<br />
Enhän odota jotakuta tulemaan pelastamaan minua? Enhän odota jonkun tai jonkin tulevan täyttämään tyhjyyttä tai antamaan minulle "jotain enemmän"? Luotanhan omaan sisäiseen ääneeni? Uskonhan kaiken jo olevan minussa? Etsin kunnes löydän sun = itseni?<br />
<br />
Noudatanhan sisäistä kompassiani, joka ohjaa minua uusille maille uusien ihmisten pariin? Näenhän kartan minulle tarkoitettuna ja täynnä elämää? Arvostanhan johdatustani tulla tietoiseksi muutoksen tiellä ja näenhän sisäisen muutoksen muuttavan myös ulkoista elämääni? Tiedänhän, että elämässä ei ole status quota, vaan että muutos on jatkuvaa? Että muutos on elämän virtaa, johon kannattaa heittäytyä?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-FsjSInUXdo8/VKCDOSV-jWI/AAAAAAAAA4Q/wdqocMFT-io/s1600/rapids-579764_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-FsjSInUXdo8/VKCDOSV-jWI/AAAAAAAAA4Q/wdqocMFT-io/s1600/rapids-579764_1280.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Olenhan iloinen kun näen sen rajan, jossa voisin kehittää draaman emootioiden viemänä tai antaa sen vain sulaa? Ja olenhan viisas ja valitsen sulamisen? Olenhan onnellinen, kun huomaan valinnan mahdollisuuden? Tajuanhan, että olen kiitollinen että huomaan sen ja sen tuoman keveyden ja vapauden? Kuulenhan sisäisen helpotuksen nauruni? Olenhan tietoinen, että matka on tarkoitus, ei päämäärä?<br />
<br />
Tiedostanhan, että kaikki muuttuu, kun lähden? Aavistanhan, ettei mikään ole enää ennallaan, kun astun linnan nostosiltaa pitkin? Ymmärränhän luita ja ytimiä myöten, että vanha on haihtunut, kun palaan?<br />
<br />
Tiedänhän, että se on elämän tahto?<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<object class="BLOGGER-youtube-video" classid="clsid:D27CDB6E-AE6D-11cf-96B8-444553540000" codebase="http://download.macromedia.com/pub/shockwave/cabs/flash/swflash.cab#version=6,0,40,0" data-thumbnail-src="https://ytimg.googleusercontent.com/vi/gbO2_077ixs/0.jpg" height="266" width="320"><param name="movie" value="https://youtube.googleapis.com/v/gbO2_077ixs&source=uds" /><param name="bgcolor" value="#FFFFFF" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><embed width="320" height="266" src="https://youtube.googleapis.com/v/gbO2_077ixs&source=uds" type="application/x-shockwave-flash" allowfullscreen="true"></embed></object></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-50316317750251730172014-10-22T02:16:00.000-07:002014-10-22T23:35:56.554-07:00Valheellinen BlissJäsenny jäsenny. Muutu sanoiksi, lähde kiertymään auki lankakerän lailla, löydy löydy langan pää ja neuloudu sileäksi kudelmaksi, valmiiksi muodostelmaksi, selkeäksi kuvaksi. Sanat, lauseet, kappaleet luokaa rivejä, rytmejä, säveliä, nuotteja. Riimittykää kirjoitukseksi, josta minä näen itseni, josta minä ymmärrän elämäni. Syntymän ja kuoleman, ennen sitä ja tuon jälkeen ja kaiken siltä väliltä.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-RT2Dka2lRBo/VEdwF76woMI/AAAAAAAAA1Q/YTv9Sp1irLE/s1600/face-66317_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-RT2Dka2lRBo/VEdwF76woMI/AAAAAAAAA1Q/YTv9Sp1irLE/s1600/face-66317_1280.jpg" height="226" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Katsomosta käsin vaikuttava kokemus Sharon Fridmanin teos Caida Libre, Vapaa pudotus. Teos, johon hain ja olin varma, että pääsen. Kieltävää vastausta lukiessani luulin, että olivat tehneet virheen, lähettäneet mailin väärälle ihmiselle. Missä kohtaa itsessäni olenkaan ? Kohdassa, jossa luottamus ja usko itseen ovat niin vahvat, ettei epäonnistuminen ole vaihtoehto. Tunnottomuus tuntui, ettei tuntunut miltään ei-valituksi tuleminen, kunnes se alkoi tuntua. Kateus valittuja kohtaan, "mitä tuossa muka on, mitä minussa ei ole?" "pystyykö Tuo muka olemaan paremmin läsnä kuin minä?" "Se Sharon ei tiedä, mitä menetti!".<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-EORNWcFyhDY/VEdwUWIVRdI/AAAAAAAAA1Y/ysMsfMUpWTA/s1600/WP_20141006_13_41_47_Pro.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-EORNWcFyhDY/VEdwUWIVRdI/AAAAAAAAA1Y/ysMsfMUpWTA/s1600/WP_20141006_13_41_47_Pro.jpg" height="320" width="179" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">VitalDanzaa ohjaamassa Vantaan invalideille.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
Katsoessani 27 ihmisen juoksevan näyttämöllä ja 21 ryömivän lähes koko esityksen ajan, ymmärsin, ettei tuo ollut minua varten. Mutta se oppimiskokemus, mieleni protestoi. Mykistävää liikejatkumoa, hengissä selviytymistä, epätoivoa, lähes kuolemaa, kaatumista, hyppyä tuntemattomaan, toisten auttamista, nousemista, valoa, elämää. Vuorotellen, toinen toiselle, yksilön ja ryhmän välinen vuorovaikutus, kohtaaminen.<br />
<br />
Pimeyden ja valon tasapaino. Realiteetit, kaikki näkyvissä, elämän kaikki puolet, ei ole toista ilman toista. Istun katsomossa ja tuijottaessani lavalla olevaa joukkoa, tunnen rintakehässäni madon reiän, mustan aukon, joka laajenee selästä ulos ja syvään sydämeen ja sydämestä avartuu ulospäin minusta taivaaseen ja sen ohi, äärettömyyteen äärettömyyden taakse. Iankaikkisesta iankaikkiseen, tässä ja nyt. Ymmärrys, sanoma lähetetään minulle lavalta. Miten tuo teos resoinoikaan sen kanssa, mitä sisälläni tapahtuu ? Oi kiitos, oi kiitos. Enhän minä olekaan negatiivinen, enhän minä olekaan pessimistinen, vaikka näenkin pahan, uskallan katsoa sitä ja myöntää ja näyttää tuskani, kipuni ja pelkoni. En minä ole menneisyydessä vellova märehtijä, vaikka kerron häpeästäni ja traumoistani.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-PpYdncK9oOw/VEdwhqxodII/AAAAAAAAA1g/q5ysZGJlVWY/s1600/sun-349447_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-PpYdncK9oOw/VEdwhqxodII/AAAAAAAAA1g/q5ysZGJlVWY/s1600/sun-349447_1280.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Olen ehkä illuusioiden rikkoja, vaaleanpunaisen kuplan puhkoja, keijujen ja muiden satuhahmojen alasampuja, hötterötöttetöhattarapilven ilmaan haihduttaja.<br />
<br />
Istuin hiljaa vuosikausia, välillä makasin hiljaa, todennäköisesti vielä useampia vuosia pääsemättä mihinkään itsessäni lukuun ottamatta sitä hetkeä kuin olin hiljaisuudessa. Elämäni ja oloni eivät muuttuneet. Olin ahdistunut, epätoivoinen, pelokas, lihakset jatkuvassa krampissa, syke korkea, väsynyt, harmaa, eloton, samea, jähmettynyt, uupunut vailla elämän tarkoitusta. Piti pärjätä, ongelmaa ei saanut tunnustaa. Ole vahva. Meillä länsimaissa vahvuus on sitä, että pitää kestää tilanteessa kuin tilanteessa. Meitä pidetään sankarillisina, jos kykenemme jatkamaan, vaikka meillä olisi vakavia oireita. Tämä normi hyväksytään kyseenalaistamatta. Tällaista "sankaria", joka vähättelee "no, näitä kolareita nyt sattuu, mitäs nyt yhdestä jalasta, mitäs siitä vaikka melkein kuolin," kannustaa peitellä totuus, sillä varjolla, että saa toisilta ihailua pärjäämisestään, siis näennäisestä sellaisesta. Sosiaaliset normit rohkaisevat meitä olemaan yli-ihmisiä, ja ne tekevät suurta vääryttä yksilölle.<br />
<br />
Yhteiskunnan vääristynyneen sankaruuden ihailun lisäksi ymmärsin joidenkin "henkisten" gurujen kirjoitukset väärin, tai sitten oikein, en tiedä. Joka tapauksessa luulin, että oli todella kehittymätöntä edes vilkaista menneisyyteen, ihan sama mitä helvetin kokemuksia siellä oli käsittelemättä, mutta että se olisi absoluuttisen väärin ja huonoa. Tsot tsot. Elämähän tapahtuu nyt. Joten ketä kiinnostaa menneisyyden haamut? Vaikka keho kertoo toista kieltä. Että jotain on pahasti vialla, jotain, mitä pelkkä hiljaa istuminen ei paranna. Koska se on siellä ilman ajatuksiakin. Se ei poistu, vaikka mieli on hiljaa. Se ei ole ajatuksista lähtöisin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-4Gqk8p2rqro/VEdwt2llPbI/AAAAAAAAA1o/SDCv_vCVSkI/s1600/leo-350690_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-4Gqk8p2rqro/VEdwt2llPbI/AAAAAAAAA1o/SDCv_vCVSkI/s1600/leo-350690_1280.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
En ollut muutenkaan valmis kohtaamaan liian kauheaa, liian ylitsepääsemätöntä ja selittämätöntä. Turvallisuus itsessäni oli kadoksissa eikä olosuhteet olleet otolliset trauman katsomiselle. Luotettavat ja aidosti tietoiset ihmiset puuttuivat ympäriltäni, jotka olisivat osanneet johdattaa minut tuskani lähteelle. Pysymään kanssani. Vaan megatrauman päälle kerääntyi lisää megatraumoja. Quite a paggage.<br />
<br />
Tämä vähättely, peittely on myrkkyä. Se painaa ongelman syvemmälle ja syvemälle, ja oireet pahenee ja pahenee. Hymy kasvoilla on teeskennelty irvistys, kun yrittää olla sankari, kun sydän ja sielu itkevät salaa. Todellinen parantuminen vaatii suoraa ja rehellistä trauman katsomista ja käsittelyä. Ongelman tuominen päivän valoon, sen käsittely laimentaa myrkyn ja lopulta poistaa sen.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-aJsAVXR725g/VEdw58cjPvI/AAAAAAAAA1w/4RkZCStMOoc/s1600/meditation-441483_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-aJsAVXR725g/VEdw58cjPvI/AAAAAAAAA1w/4RkZCStMOoc/s1600/meditation-441483_1280.jpg" height="320" width="244" /></a></div>
<br />
<br />
Integroin pahan itseeni. Mutaisuutta sydämeni tienoilla, hengityksen laajuuden supistumista. Otan menneisyyden traumani osaksi minua. Kokonainen ja eheä, syvä syvempi syvin. Se, mitä minulle on tapahtunut, on tapahtunut ja se on osa minun elämääni. Se ei ole osa, jota minun tarvitsee peitellä, piilottaa, kieltää, painaa villasella, vähätellä tai hävetä. Se on osa, jota minun tarvitsee kumartaa, kunnioittaa ja tehdä kunniaa, arvostaa ja antaa sille sen arvoinen paikka ja tunnustus. "Katsokaa, mitä olen kokenut!" Nähdyksi tuleminen, tunnustakaa kaikki ja katsokaa minun Pahaa! <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-Im-KpIYEXDI/VEdxFxsOaDI/AAAAAAAAA14/lh69l7Dk-rE/s1600/lane-256976_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-Im-KpIYEXDI/VEdxFxsOaDI/AAAAAAAAA14/lh69l7Dk-rE/s1600/lane-256976_1280.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Siitä ei ole kauaakaan, kun vasta ensimmäisen kerran tunsin, että joku toinen ymmärtää ja näkee ja tuntee, mitä olen kokenut, vasta pari kuukautta. Vasta kun itse avauduin rehellisesti ja myönsin tuskani ja kerroin yksityiskohtia, hirveyksiä. Tosin tämä henkilö oli ymmärtänyt sen jo tavatessaan minut ensimmäisen kerran, aistinut, minkä mankelin olin läpikäynyt. Oli nähnyt peittely yritykseni ja selviytymiskeinoni ja urheuden, jonka alla oli vielä totuuden läpikäymättömyys. Ja oli ymmärtänyt, etten ollut vielä valmis, ennen kuin olisin. Ei tuputtanut eikä pakottanut minua näkemään itseäni. Ja hän oli siinä, kun oivalsin itse huijaukseni ja tein itsestäni diagnoosin. Miten parantavaa onkaan, kun toinen näkee ja todistaa ja tunnustaa toisen tuskan ? Ei vähättele "no, meillä kaikilla on omamme." Vaan on siinä ja katsoo, näkee, kuuntelee rakkaudella ja myötätunnolla ja arvostaen. Minkä puhdistavan virran sellainen aito kohtaaminen toisen kanssa saakaan vyörymään sielusta!<br />
<br />
<br />
Hiljaisuudessa istumisesta ja yhteiskunnan väärän sankaruuden ihannoinnista ja omasta kieltämisestä hyppäsin suoraan Blissiin. Monta porrasta jäi väliin, mutta luulin olevani kuivilla ja selvillä vesillä. Nautin Taivaan valosta kolmisen vuotta ja lensin korkealla ja lujaa. Pikku hiljaa aloin laskeutua ja huomata, ettei kaikki ollutkaan kultaa, mikä kiilsi. Tuo hetki on tajunnan räjäyttävä, kun tajuaa, mitä aikaisemmin ei ole nähnyt. Kun tajuaa, miten ei ole saanut kosketusta tapahtuneeseen ja siihen liittyviin tunteisiin. Kun tajuaa omat selviytymiskeinonsa ja suojelumekanisminsa, Sitten oli aika katsoa. Pudottautuminen rotkoon. Kiipeäminen rotkosta.<br />
<br />
Ymmärrän, että hyppäys suoraan helvetistä Blissiin oli huumaannuttava kokemus ja että tarvitsin sitä. Se oli yksi suojelukeino traumalta ja todellisuudelta. Kaikki kunnia sille, koska sen avulla pystyin sukeltamaan tyrmään ja kohtaamaan kauhut. Nyt tuntuu, että olen palannut siihen kohtaan, missä olin ennen Blissiä, käynyt jollain todella pitkällä ja mielenkiintoisella matkalla. Todellisuudessa olen ihan eri kohdassa kuin lähtiessäni. Olemiseni on paljon pelottomampaa, rohkeampaa, todellisempaa. totuudellisempaa ja elävämpää. Sitä ennen kaikkea. Elämän virta, siinä olen mukana 110%. Mieletön virta. Ja Bliss on siellä. Mutta Bliss on syvempää, rehellisempää, aidompaa. Valheellinen Bliss on poissa, Bliss, joka uskaltaa katsoa vain hyvää ja vaaleanpunaista. Todellinen Bliss käsittää Kaiken, mitä elämä ja minä sisältää. Todellinen Bliss on rakkaudessaan väkevä ja voimakas, todellinen Bliss on ilossaan kirkkaista kirkkain, todellisen Blissin tunnekirjo on kaikki sateenkaaren värit, se ei poissulje mitään. Kaipaus totuuteen, niin, ja totuus on mahdollista vain rehellisyydessä, ja rehellisyys on elämä, joka sisältää kaiken ja henkilökohtainen syvä totuus on mahdollista vain, jos uskaltaa katsoa oman helvetin ja ottaa sen osaksi elämän kokemustaan.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/--y6-QPRiP2w/VEdxkOFRE6I/AAAAAAAAA2A/0yng9fSaZdg/s1600/shell-386613_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/--y6-QPRiP2w/VEdxkOFRE6I/AAAAAAAAA2A/0yng9fSaZdg/s1600/shell-386613_1280.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Sharon Fridmanin Caida Libre teos porautui johonkin maailmanlaajuiseen pisteeseen itsessäni. Hyvin suoraan,vertikaaliseen miekkamaiseen terävään, uuteen vahvuuteen. Katsomosta käsin oppimiskokemus elämästä. Omat traumat väistyivät, koin maailmantuskaa maailman tilasta, universaalia kokemusta pahasta, ja hyvästä. Tunne sisälläni oli niin selkeä kollektiivinen tila ja se oli mahdollista vain, koska olen kulkenut oman tieni tähän kohtaan juuri tällä tavalla ja tässä järjestyksessä.<br />
<br />
Maailmassa on hyvää ja pahaa. Meidän täytyy suoraan ja rehellisesti katsoa maailmaa ja sen tilaa ja integroida paha näkemällä se, ummistamatta silmiämme, vaikka totuus koskee. Mitä enemmän painamme pahuutta pois silmistämme ja elämästämme, pois Pandoran lippaaseen, sen voimakkaampaa ja valheellisempaa Blissiä tarvitsemme kestääksemme elämän.<br />
<br />
Pahuuden ( omat kokemukset ja ns, negatiiviset tunteet) integrointi itseensä avaa aivan uuden tason itsessään, nostaa rakkauden kokemuksen täyteläiseksi kaikki sisältäväksi sulaksi vahaksi. Rakkaus kumpuaa alavatsan uumenista yhdessä sydämen valon kanssa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-M7kHc7GHvnc/VEdxwqDn6WI/AAAAAAAAA2I/9OTktBtAWe8/s1600/yin-yang-99824_1280%2B(1).png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-M7kHc7GHvnc/VEdxwqDn6WI/AAAAAAAAA2I/9OTktBtAWe8/s1600/yin-yang-99824_1280%2B(1).png" height="232" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Haluan tuoda arkeeni, kaikkeen mitä teen ja toteutan, yksin, toisen kanssa tai ryhmässä, kaikki elämäni opettamat opit, mitään osaa ihmisyydestä ja elämästä pois jättämättä, syleillen kaikkia sen osia. Elämäni saa olla elämän makuista, mausteita tulisesta makeaan. Saan haluta, saan himoita, saan tuntea, saan velloa, saan olla mitä olen. Sisältäen menneisyyden ja tämän hetken. Liikkeen, tanssin, puhumisen, kirjoittamisen, hengitttämisen, elämisen, läsnäolemisen, niin ja hiljaa istumisen keinoin touutta kohti, yhä enemmän ja enemmän.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-xJuwuVTRrv4/VEdx__qZ4zI/AAAAAAAAA2Q/RWAjiYqEUl8/s1600/layer-170971_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-xJuwuVTRrv4/VEdx__qZ4zI/AAAAAAAAA2Q/RWAjiYqEUl8/s1600/layer-170971_1280.jpg" height="214" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Voin antaa kaiken tapahtua ja salliessani kaiken tapahtua, hyväksyessäni elämäni kokonaisuudessaan, voin rauhassa hiljentyä tähän hetkeen.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/gxiHwxI8OVA?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-2034388037222112232014-09-07T00:20:00.001-07:002014-09-10T03:54:48.738-07:00Raivo-orgasmi<br />
Keho muistaa. Saksalainen terapeutti Dwari ohjaa meidät meditatiiviseen tilaan ja sieltä käsin palauttamaan muistiin jonkun tapahtuman elämästämme, missä koimme onnistumista, itsensä voittamista, onnea, hyvää kaikenkaikkiaan. Tarjonnan runsaus, siten valinnan vaikeus. Elämäni mallillaan. Näen itseni esitelmäni jälkeen helpottuneena, että ylitin itseni tanssiessani ja varsinkin puhuessani yleisölle esittäen kipeimmät kasvukohtani aluksi suunnattoman jännityksen ottaessa kroppani hallintaansa. Näen itseni tuulettamassa käsivarret ylhäällä tulevien kollegoideni ja muutaman muun hurratessa ja taputtaessa kun valmistuin Suomen ensimmäiseksi VitalDanza ohjaajaksi. Tämä onnistumisen huuma saa nyt vieläkin aikaan saman tunteen kuin silloin kun se oikeasti tapahtui. Istun tuolilla ja hengitys syvenee ja rentoutuu, hymy saa huulet kasvoillani kääntymään ylöspäin. Pientä naurunpoikasta. Dwari ohjaa meidät viemään huomion siihen kohtaa kehossa, missä on hyvä, missä ei kipua. Etsin tovin, vaikea löytää. Pysähdyn vasempaan reiteeni ja huokaisen. Tältäkö kivuttomuus tuntuu ?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-RBLBWgUiFtM/VAsUyK0yBNI/AAAAAAAAAzU/U56XMkF4gdg/s1600/swords.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-RBLBWgUiFtM/VAsUyK0yBNI/AAAAAAAAAzU/U56XMkF4gdg/s1600/swords.jpg" height="320" width="176" /></a></div>
<br />
<br />
Keho muistaa hyvän ja keho muistaa pahan. Tukahdetut hoitamattomat keholliset traumat siirtyvät sukupolvelta toiselle, kertoo eräs tutkija. Traumaattiset kokemukset ja vastoinkäymiset, joita emme pysty käsittelemään, kertyvät kehoomme jännityksiksi ja muovaavat yllemme haarniskan, joka kaventaa meidän elämää ja elintilaa. Usein emme ole tietoisia tästä. Kunnes jonain päivänä heräämme, ehkä. Minä heräsin. Jotta pääsee elämässään virtaavuuteen ja eteenpäin, on kohdattava tunnetasolla nämä traumat, jotta parantuminen voi alkaa ja tapahtua.<br />
<br />
Samoihin aikoihin kun olen viikonlopun syvääluotaavalla kurssilla traumoihin, tapaan ihmisen, joka on ollut autokolarissa samana päivänä samana vuonna kuin minä, toisella puolen maailmaa. Ihan "sattumalta" tässä maailmankaikkeudessa kohtaamme ja ihmetyksellä ei ole loppua. Myös monet muut hänen kokemansa asiat peilaavat omiani, vaikka ensin tuntuu että itken hänen itkuaan. Mutta se onkin minun itkuni. Dwarille kerron tämän, ja vielä lisään, ettei mistään romantiikasta ole kysymys. "Realistinen sielunkumppanuus tarkoittaa juuri tuota. Peilaamista samoista kokemuksista ja niiden kautta paranemista."<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-iftCntzutvM/VAsVN6m3xtI/AAAAAAAAAzc/V6-hxW9veQ0/s1600/020%2B(2).JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-iftCntzutvM/VAsVN6m3xtI/AAAAAAAAAzc/V6-hxW9veQ0/s1600/020%2B(2).JPG" height="320" width="132" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kaapelitehdas Atlas projekti, Zodiak. 2012 kesä</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Juuri nyt on vaikea kirjoittaa. Mutta haluan niin paljon purkautua myös näin, vaikka myllerrys sisälläni haittaa tekstin tuottamista ja sivullisena pysymistä. Miten voin olla sivullinen, kun olen tapahtumien päähenkilö? Miten ihana olisi vain vain hypätä reunalta vanhaan!! Näen koko ajan sen rajaviivan, missä voisin lähteä kieriskelemään pimeydessä suuntaa vailla ja sen, missä seuraan itseäni sivusta ja annan itseni tehdä tarvittavan, sen, mikä on vielä kesken. Sen, mikä vielä estää minua elämästä täytenä minänä. Jos voisin olla vielä vapaampi ? Jos voisin lentää vielä korkeammalle ? Minun tarvitsee puhkaista se kelmu, missä on ymmärtämättämyys tapahtuneesta, missä käsistyskykyni ei riitä. Olen kirjoittanut muutamia blogikirjoituksia sivuten kolaria, ehkä yhden kokonaan. Se ei riitä. Koska en ymmärrä vieläkään. Vaikka yritän väittää, että ei sillä ole väliä, mutta sillä on. Että näitä nyt tapahtuu, no big deal. Miksi vähättelen ? Miksi en vain katso sitä ja myönnä, että olen vihainen ja olen raivona siitä, mitä tapahtui. Miksi en vain koe raivoa rehellisesti ja suoraan ? Raivon kokeminen on kadoksissa. Syvähengityssessioissa ja muissa aktiivisissa meditaatioissa raivoni on ollut lähinnä näyttelemistä, teatteria, huutoa vailla todellista vihan ulospäästämistä. Aito ,kehon syvyyksistä lähtevä raivon kohtaaminen on jäänyt kokematta. Raivon kohtaamattomuus estää minun todellisen olemukseni ilmentymstä. Saan jotain tilalle, jos kohtaan sen tukahdetetun möhkäleen ja annan sen palaa roihuna. Kirjoittaessani olen kaartanut loistavasti raivon. Lillinut hyväksynnässä ja rakkaudessa. Nyt on turvallista raivota, kun minulla on hyväksyntä ja rakkaus ja turva itsessäni.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-3PMHVFwpsIY/VAsVuyUrVhI/AAAAAAAAAzk/tcGbuAT2WSE/s1600/file000997220222.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-3PMHVFwpsIY/VAsVuyUrVhI/AAAAAAAAAzk/tcGbuAT2WSE/s1600/file000997220222.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Dwari kertoo omasta kolaristaan. Saanut "vain" pienen naarmun kasvoihin. Hänen kertoessaan siitä, miten traumaattista se oli ja on vieläkin, tunnen vihan ja raivon nousevan sisälläni. Ei hänen takiaan. Vaan tajuntaani valuu ymmärrys omasta kokemuksestani ja siitä, että paljon on vielä käsittelemättä. Ja ymmärrys siitä, että minulla on oikeus tuntea vihaa ja raivoa. Silloin ei kysytty, kuinka voin, henkiseltä kantilta. Ei ollut kriisihoitajaa eikä psykologia paikalla missään vaiheessa. Syyllistettiin, "täällä tämä vaikea potilas."<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-zKeMg32pM_4/VBAt7YRfLPI/AAAAAAAAA00/oGCv0tqotA0/s1600/frequency-309372_640%2B(1).png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-zKeMg32pM_4/VBAt7YRfLPI/AAAAAAAAA00/oGCv0tqotA0/s1600/frequency-309372_640%2B(1).png" height="214" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Kolarisielunkumppanini kysyy minulta, milloin lääkäripariskunta tuli paikalle ja mitä he tekivät siinä tilanteessa ensiapuna. En tiedä. Lähden selvittämään asiaa todelliselta kolarikaveriltani. Hän ei osaa vastata. Oli siirretty lääkäripariskunnan autoon odottamaan. Saan postiluukusta pinon vuoden -87 ja -88 epikriisejäni. Keskeytän imuroinnin. Melkein oksennan ja itken suoraa huutoa. "....potilas ollut jaloistaan kiinni autossa, jouduttu irrottelemaan. poliklinikalla tullessa selvästi shokkinen, kalpea, periferia viileä, pulssi nopea ja verenpaine matala.pälyilee ympäriinsä, mihinkään kysymyksiin ei vastaa, vaikuttaa olevan muissa maailmoissa, ei co-operoi. liikuttelee päätään molempiin suuntiin....hb59, massiivi peroperatiivinen vuoto... leikkauksen aikana sai yhteensä 34 yks punasoluja, 18 yks jääplasmaa, 4yks trombosyyttejä..autotranfuuserin kautta siirretty 5 litraa verta ja useita pusseja siirtoverta....." Tämä selvä. Joo, saan olla vihainen. Ymmärrän sen lukiessani leikkausviiltojen tekemisesta ja lihasten siirtelystä ja veren täyttämästä vatsasta. Tottakai mieleni ymmärtää, että minun henkeni pelastettiin, mutta kehoni kokee sen väkivaltana muistoissaan. Kalvo raottuu. Alan saada kosketuspintaa.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-sRwYeaLpLFw/VA7X_J3kUHI/AAAAAAAAA0k/0dV-LE5sflk/s1600/Verneri%2Bja%2BMami%2B024.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-sRwYeaLpLFw/VA7X_J3kUHI/AAAAAAAAA0k/0dV-LE5sflk/s1600/Verneri%2Bja%2BMami%2B024.jpg" height="240" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vernerin toiseksi viimeinen elinkuukausi Mamin sylissä 2007. Suuri suru luopua rakkaasta.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Dwarin kurssilla aloitetaan parin kanssa työskentely. Toinen lähtee hengittämään syvään yhtäjaksoista hengittämistä hieman liioitellusti. Toinen todistaa vierellä ja seuraa ja huolehtii läsnäolollaan toisesta. On toista varten siinä. Antaa turvaa ja on paikalla, näkee toisen ja hyväksyy kaiken, mitä tapahtuu, tuomitsematta. On läsnä lohduttamassa. Nyt meillä molemmilla on joku, jos silloin ei ollut. Annan aikaa hengitykselle. Annan sen muotoutua ja etsiä väyläänsä minun ruumiistani ulos. Sipulin lailla kehoni alkaa kuoriutua syvemmälle ja syvemmälle kerros kerrokselta hengityksen avulla. Kehoni alkaa liikkua tanssinomaisin liikkein maatessani patjalla. Kiemurtelen ja vääntelen, huokailen ja päästän irti. Musiikki soi kovalla ja kaivaa minusta esiin tunteita, surua, iloa, naurua, itkua vuoronperään. Kehoni saa lisää liikettä. tärisee ja värisee. Heilutan päätäni liian kovaa edestakaisin ja Dwari tulee opastamaan " pienennä liike, mutta jatka." Sitten se yllättää minut. Täysin ja nurkan takaa. Odottamatta, puun takaa. Ei jumalauta!! Käännyn vatsalleni. Päässäni on pimeää. Sukellanko? Ei en halua!!!!! Vittu, nyt menen !!!!!!! Välähdys kontrollista ennen sokeaan raivoon hyppäämistä. Selkeä raja, valinnan voi tehdä tuossa kohtaa. Kontrollifriikki aina paikalla. Huuto kumpuaa syvältä vatsaonteloista. Olenko se minä ? Kuka huutaa ? Huuto sinkoaa joogasalissa puolelta toiselle ja Dwari ja toinen terapeutti säntäävät apuun ja he ja todistajani vierellä silittelevät minua. "Avaa Kirsi silmät. avaa silmät". En avaa. Olenko sairaalassa ja henkilökunta yrittää saada minua hereille? Äänet lausutaan toisessa maailmassa. Rääkyvä matala karjunta jatkuu ja parun tuskaista itkua. Olen muissa maailmoissa nyt. Hengitän raivon keskukseen ja saan tulta ja voimaa itseeni. Nousen välillä vadille oksentamaan kaiken ulos. Käännyn takaisin selälleni. Tunnen että käteni ovat tiukasti puristettuna nyrkkiin, polveni koukussa ja ylävartaloni irti lattiasta. "Anna raivon ja vihan tulla ulos. Päästä se ulos.!", kuulen opastusta. Rinnastani nousee röhönauru, voitontahtoinen, ylemmyydentuntoinen " te mulle mitään mahda"- tunne. Samalla puristan nyrkkejäni ja karjun ja nauran matalaa oman voimani syvää naurua hampaat irvessä ja karjun huutoa ulos minusta. Wau, mikä voiman tunne!!!!!! Tulkaapas jos uskallatte, niin täältä pesee!! Vähitellen musiikki pehmenee ja vajoan parantavaan lepoon ja rauhaan. Herkkä musiikki keinuttaa sieluani, todistajani kädet hellästi muistuttavat, etten ole yksin. Silmieni avautuessa kyyneleet valuvat itsepintaisesti kuumina, loppua ei tule. Päänsilitystä. Vertaansa vailla oleva raivo-orgasmi. Myöhemmin tanssiessani, väylä syvempään ja läheisempään tuskaan on avattu ja parantava kyynelvirta voitelee minua lohdullisesti sallien minun tuntea tuskani uudella tavalla, vuolaasti, runsaasti, kuumasti, valuu ja valuu vaan, matkojen päähän minusta pois. Samalla kirkkaan rakkauden ja totaalisen hyväksynnän kokemus.Tuskan ja rakkauden yhtäaikainen olemus, minussa.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-CQGp4lEwJPk/VAwEguTydJI/AAAAAAAAAz8/50QEgX2wFDY/s1600/kallvik%2B022.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-CQGp4lEwJPk/VAwEguTydJI/AAAAAAAAAz8/50QEgX2wFDY/s1600/kallvik%2B022.JPG" height="240" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kallvikin uimaranta. Minä ja Ruusu.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Kun ihminen nukutetaan ja leikataan, samalla pitäisi antaa myös puudutus, jottei kipukokemus jäisi kehoon, tai ainakin vähentäisi sitä. Kun ihminen herää nukutuksesta, pitäisi vierellä on tuttu turvallinen ihminen. Jos ei muuta niin hoitaja, jonka on tavannut ennen leikkausta. Minun rakas kehoni muistaa kaikki 15 isoa leikkaustani. Tuntemattomien hääräämisen ympärilläni. Minun rakas kroppani muistaa kaikki veitsien viillot lihassani, avatun vatsan, metrin auki olevan reisiviillon. Ja myöhemmät lisäviillot. Minun rakas ruumiini muistaa itse rekan törmäyksen aikaansaaman tuskan. Se kaikki on minussa.<br />
<br />
Raivo-oragasmin saamisen jälkeen arkeni on muuttunut. Olisin tarvinnut jatkaa purkamista. Tosin olin niin rikki fyysisesti, etten olisi jaksanut. Tarve kolkuttelee lihaksiani, luitani ja jänteitäni. Täytyy liikkua ja saada aikaan. Täytyy saada sanoa painava sanani. Jotain on selkeästi pudonnut pois. Iso tulppa keskeltä rintakehääni. Solar plexus on avautunut ja sieltä tulee tuutin täydeltä. Tai ainakin oma totuuteni. Sen ilmaiseminen on tärkeämpää kuin muiden miellyttäminen. Ympäristö on ällikällä lyöty ja salamoi joka puolella. Miten tuo hiirulainen nyt noin puhuu ? Eikö se tiedä paikkaansa? Huomaan helposti tässäkin sen rajan, missä helposti voisin lähteä ruoskimaan itseäni voimani käytöstä, syyllisyyden siitä, että uskallan nousta barrikadeille. Tuttu tie olisi periksiantaminen toiselle. Mutta te ette enää alista tai mitätöi minua. Minulla on nyt yhteys omaan voimakeskukseeni. Raivon energian kääntäminen omaksi mahtavaksi voimaksi on orgastinen nautinto. Voiman tunne on huimaava, koukuttava. Naurattaa! Alimmat auki olevat chakrat juurruttavat minut vahvasti maahan ja antavat tuen keskivartalon lieskanomaiselle voimalle. Ei ole mitään pelättävää. Saan pitää puoleni, se on minun rakastava velvollisuuteni itseäni kohtaan. Saan sanoa totuuteni. Jos se heilauttaa jotain toista, olen heittänyt pallon hänelle ja hänen tulee katsoa itseään. Oman voiman paljastuessa itselle, ei voi enää muuta kuin olla rehellinen itselleen. Raivon kääntöpuoli on voima. Se palikka on minun työkalupakistani puuttunut. Aito voima. Ei teeskennelty pelonsekainen voima.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-G67TcO97lqo/VA6nHiTV2JI/AAAAAAAAA0U/DP32lOzUYLE/s1600/kirsi%2Bpuistokulma%2B001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-G67TcO97lqo/VA6nHiTV2JI/AAAAAAAAA0U/DP32lOzUYLE/s1600/kirsi%2Bpuistokulma%2B001.jpg" height="320" width="247" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Puistokulma Itämainen ilta. 2013</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Pikabrieffaus traumaterapiaan Dwarilta. Itselleni taas uuden mielenkiinnon kohde. Meillä on traumat ja pelot ja vastoinkäymiset johtuen kenellä mistäkin, kaikilla vähintän lapsuustraumoja. Minulla lapsuustraumojen päälle kolaritrauma ja vammautuminen ja järkyttäviä parisuhdedraamoja ja alistamisia. "That is a quite a paggage!" Sitten on suojautumismekanismit eli jännitys, lamaantuminen ja itsensä ulkoistaminen eli ei ole läsnä kehossaan, vaan leijailee sfääreissä ja kroppa on jätetty oman onnensa nojaan. Se ei riitä, että käsittelee pelkästään traumoja, jos haluaa parantua, vaan on kohdattava ja nähtävä ja parennettava myös suojausmekanismit, jotka ovat vieraannuttaneet meidät todellisesta itsestämme. Lohdullisinta tässä kuitenkin on, että meillä on selviytymiskeinoja yhteensä traumojen ja suojamekanismien verran. Ne on niitä voimavaroja, jolla olemme selviytyneet rakkaudettomasta lapsuudesta, jos sellainen on. Ne on niitä voimavaroja, joilla olen selviytynyt kolarista ja leikkauksista ja draamoista. Lapsuudessa ne olivat minulle hyvät kaverit, sisko, kiinnostavia harrastuksia ja niissä pärjäämistä. Kolarin ja leikkausten aikana rakas lemmikki ja parisuhde. Nykyään voimavarojen pakki on huikea; tanssia tanssia, kirjoittamista, ihania ystäviä, erilaisia itsensä kehittämiskeinoja, meditaatioita, itsensä haastamista uusiin juttuihin, kursseja....lista on loputon.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-nMwmlMAJBdk/VAwCWgZRHvI/AAAAAAAAAz0/-Dg69oPSmMs/s1600/Verneri%2B1012008.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-nMwmlMAJBdk/VAwCWgZRHvI/AAAAAAAAAz0/-Dg69oPSmMs/s1600/Verneri%2B1012008.jpg" height="240" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ensimmäinen mäykkyni Verneri vanhuksena. Vierelläni uskollisena vaikeina aikoina.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Realisti kuitenkin kannattaa olla. On illuusio, että meidän persoonallisuus ja suojausmekanismit koskaan lopullisesti parantuisi. Aina jää kiinni niiden toimimisesta, egon otteesta. Juuri kun on kuvitellut olevansa aito teeskentelemätön minä, persoonallisuus vilauttaa kasvonsa ennen kuin huomaakaan.<br />
<br />
Mutta on jo aika pitkällä, jos erottaa niiden toiminnan toisistaan ja huomaa, mistä pakista nyt tuulee.<br />
<br />
Itsekeskeistä elämää, ah. Oma minä oman itsen tutkimuskohteena. Oman elämäni paras asiantuntija. Argh!!!!!!!<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/2SXVOkJTSTs?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-87258010478966142482014-08-07T09:35:00.000-07:002014-08-07T09:35:25.133-07:00 Ei ole mitään anteeksiannettavaa Katson vaahtoavan meren pintaa ja annan tuulen viilentää, tukan hulmuta ja kasvot avoimina ilmavirran sutia ihoani. Kaivattu viileys, hetken helpotus. Ruusu mäykkyni liikkuu synkronissa liikkeideni kanssa, ja makaa jalkojeni juuressa korvat tuulessa liehuen kuin Pikku Jumbon elefantin jättimäiset korvanlehdet, silmät sirrillään nuuhkii kuono kohti tuulta tuulen mukanaan tuomia uutisia. Makkara mutkalla. Rauhainen ja nautinnollinen. Vain me kaksi ja heräävän aamun rauha ja hiljaisuus.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-sMRPg9MXgqM/U-Oerr-Oj1I/AAAAAAAAAw0/AvLGX-ymxWg/s1600/arkihaaste+3+018.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-sMRPg9MXgqM/U-Oerr-Oj1I/AAAAAAAAAw0/AvLGX-ymxWg/s1600/arkihaaste+3+018.JPG" height="240" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ruusu löhöilee auringossa meidän pihalla.<br /></td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Istun penkillä ja minuun alkaa valua pehmeyttä, laajuutta, tajunnanvirtaa ilman ajatuksia, sielutason yhteyttä yhtäkkiä. Sielun tanssia ohikiitävässä iättömyydessä. Uppoan soljuvuuteen ja näen ilman väreilyn. Katson eteeni ja kaikenkattava ymmärrys elämänjanastani ja tapahtumista, ja ennen elämää ja sen jälkeen, kaiken kietoitumisesta yhteen avautuu tietoisuuteeni. Näen selkeästi ajan iättömyyden, ajattomuuden. Elämäni tapahtumat, tähtihetket ja aallon pohjat, sulautuvat yhteen, värit sekoittuvat toisiinsa luoden uusia värejä. Kulmat pehmenevät, materia laimenee, aallot laskeutuvat laineiksi ja kaikki muotoutuu samaksi jatkumoksi ilman selkeitä aikarajoja tapahtumille. Näytelmä silmieni verkkokalvolla diaprojektorin lailla lipuu ohitseni. Aikamatkaaja elämän kiertokulussa.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://3.bp.blogspot.com/-3bVSE8VpQU0/U-Oe7W6eMBI/AAAAAAAAAw8/A5eVc3jGFMo/s1600/arkihaaste+3+013.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-3bVSE8VpQU0/U-Oe7W6eMBI/AAAAAAAAAw8/A5eVc3jGFMo/s1600/arkihaaste+3+013.JPG" height="240" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Joutsen päiväunilla Hertsikanrannan läheisyydessä.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Ja minä nauran ! Syvältä kumpuavaa Buddhan vatsanpohjannaurua vatsanpeitteitteni uumenista tuulen tuiverrukessa. Täällä sisälläni, silmieni takana, minä olen ja näen. Voi tätä ihmisrukkaa, tätä lajia, joka luo itselleen ongelmia ja kaaosta ! Voi tätä egoa, kaiken pahan alkua ja juurta ! Täällä muodon tuolla puolen tila on ongelmaton, selkeä, rakkaudellinen ja tyyni. Meidän koti, ulottuvuus vailla vertaa. Samalla olen vahvasti yhteydessä ruumiiseeni, selkärangan tyveen ja alachakroihin. Tunnen avoimen pyöreän "putken" alhaalta ylös päälakeen, kruunuchakraan saakka. Olen vahvasti maassa ja vahvasti sielussani ja näen niin selkeästi kaiken, koko elämän. Fyysisen kivun valtaama ruumis ja samalla kauneuden ja rakkauden kokemus, pehmeästi kohoava vatsa, vapaana virtaava hengitys, turva minussa, ääretön lämmin koto, minun ruumiini ja sieluni yhdessä. Suru minussa on muuttunut, tullut yhdeksi kauneuden kanssa, kaivautunut syvään maan pinnan alle pitäen minut tukevasti pystyssä ja uudet ravitut elinvoimaiset oksani ja lehteni saavat rohkeasti ja rauhassa kasvaa ja lepattaa tuulessa tai levätä tyyneydessä, oman syklinsä mukaan.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-KAj559rXnQQ/U-OhX60SqUI/AAAAAAAAAxQ/R67mbLMRiPk/s1600/buddha+nauru.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-KAj559rXnQQ/U-OhX60SqUI/AAAAAAAAAxQ/R67mbLMRiPk/s1600/buddha+nauru.jpg" height="318" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">VitalDanzan jälkeen Denniksessä irtosi nauru.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Tuuli tuo minulle yhtäkkiä oivalluksen, ettei ei ole mitään anteeksiannettavaa. Ymmärrys tapahtuu kuin taikaiskusta, odottamatta, tilaamatta, yrittämättä ja pakottamatta, kuin itsestään, lahjana minulle kesäaamun kirkkaudessa. Äidin olemus piirtyy eteeni kimmeltävän meren pinnalle. Hänen energiansa sulavat uuteen pehmeyteen ja suloisuuteen, rakkauteen. Niin, ei ole mitään anteeksiannettavaa. Meren pinta sumenee katseessani ja nuolaisen suolaisuuden suupielessäni. On vain tiedostamaton, egon raskauttama ihminen kauniin sielun verhona. Ei ole tahallisuutta tai ilkeyttä ja jos niitäkin on, sekin on tahatonta, koodeihin kirjoitettua ohjelmointia, matkaamista maailman pimeydessä, tiedostamattomuudessa.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://3.bp.blogspot.com/-B99Oa1xMqy8/U-OiPxtiOEI/AAAAAAAAAxY/GCZ6H2qDjfI/s1600/%C3%A4iti,+mummo,+anja+001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-B99Oa1xMqy8/U-OiPxtiOEI/AAAAAAAAAxY/GCZ6H2qDjfI/s1600/%C3%A4iti,+mummo,+anja+001.jpg" height="226" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Äiti nuorena, mummo ja täti, joka kuoli pari kk sitten.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Äitini, vanha nainen, oman historiansa vanki. Ei ole mitään anteeksiannettavaa, "vain" tämä sydämen sulattava ymmärrys ihmispolosta, joka lähenee maanpäällisen elämänsä loppua, sokeana omalle todelliselle olemukselleen. Lämpenevä rakkaus, joka mitätöi tekemättömät tai tehdyt sanat, lauseet ja teot. Siirtyvät romukoppaan olemattomina ja merkityksettöminä. Voin siirtyä tähän ulottuvuuteen äitini kanssa nyt. Egoni on tehnyt riittävästi työtä äiti-tytär trauman kanssa, mikä on ollut tarpeen. Suoraan ei voi siirtyä, oikotietä ei ole. Kyllä on käsiteltävä, mitä käsitellä pitää. Keskeneräiset asiat, vaivaavat asiat, puhtaan energian tiellä olevat asiat. Kaikissa suhteissa, kaikissa asioissa. Rehellisesti ja suoraan. Vapaana ja sisäistäneenä ymmärryksen ihmisyydestä ja sen toiminnasta ja luonteesta tässä elämässä, voi luonnollinen ja aito rakkaus syntyä suhteisiin, joihin toivo on jo hiipunut. Äiti-tytär suhteeseen ongelman lähinnä tuo juuri se, että Hän on äitini, tuo sukulaisuus, odotukset äidistä yli-ihmisenä. Mutta jos luopuu tuosta ajatuksesta ja näkee hänet "vain" ihmisenä, ilman tuota suhdetta, ja sitten lopulta myös sieluna. Lataus muuttuu heti.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-HqQEgJVXHzw/U-OfkfC0rNI/AAAAAAAAAxE/-GLFVJYgio0/s1600/Juhannus-08+017.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-HqQEgJVXHzw/U-OfkfC0rNI/AAAAAAAAAxE/-GLFVJYgio0/s1600/Juhannus-08+017.jpg" height="240" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Minä, äiti ja Ruusu Kuopion torilla muutama vuosi sitten.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Elämäni rajattomuus, särmien hioutuminen, katseleminen sivusta käsin tarkkailijana tuo uutta rauhaa. Yllättävää rauhaa rauhattomina hetkinä. Hyväksyminen, kaiken hyväksyminen, että olen tätä kaikkea, myös se parjattu ego ja välillä yksitoikkoinen ajatusten jatkuva ratas, mieli ja ruumis ja tunteet, mutta ennen kaikkea rakkaus, valo ja henki. Sisällän tämän kaiken. Lepattava yhteys henkeen on muuttunut juurtuneeksi yhteydeksi, joka on todellisen voiman ja rakkauden lähde.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-2lCc92PdNGs/U-Oi-xh8RwI/AAAAAAAAAxg/SOvUR8FEonk/s1600/Juhannus+-09+002.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-2lCc92PdNGs/U-Oi-xh8RwI/AAAAAAAAAxg/SOvUR8FEonk/s1600/Juhannus+-09+002.JPG" height="320" width="240" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ruusunen ihailee itseään "mummon" (äitini) peilistä.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Voinko olla tässä rauhan tilassa, vaikka koko muu maailma sinkoilee mielipuolen lailla, kun puoli maailmaa räjäyttelee pommeja ja tappaa viattomia ? Saanko olla omassa still-pointissani, missä mikään ei liiku näkyvästi, pinnalta katsottuna pysähtyneessä hetkessä, jossa laatu on armo ja autuus, missä minulla on Kaikki, lepo ja koti, mihin voisin jäädä iäksi, kutsuva houkutteleva hiljaisuuden keidas ?<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://3.bp.blogspot.com/-R1K5UVlMnO8/U-OlF7d__VI/AAAAAAAAAxs/a6uNoDzR54M/s1600/Ruusu+ja+Lilli+013+(3).jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-R1K5UVlMnO8/U-OlF7d__VI/AAAAAAAAAxs/a6uNoDzR54M/s1600/Ruusu+ja+Lilli+013+(3).jpg" height="218" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ruusu ja mä Nirvanassa.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Maailmankaikkeuden korkein värähtelytaajuus on rakkaus. Oman osuuteni maailmantuskan lievittämiseen voin tehdä värähtelemällä tätä taajuutta, rakkautta ja rauhaa ja levittää sitä niin laajalle alueelle kuin mahdollista.<br />
<br />
Amen.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/2KpNzalFKPo?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-79767013668668518472014-06-29T06:15:00.000-07:002014-06-29T10:57:52.822-07:00Kokemus voimana ja tarinoiden tärkeysSe on niinkuin rankkasade, joka yllättää kesken kävelylenkin kirkkaana päivänä. Olet metsän keskellä kaukana kotoasi ilman sadevaatteita ja et voi muuta kuin jatkaa matkaa ja antaa kylmien vesipisaroiden valua pitkin hiuksiasi ja liimata ne pitkin päänahkaasi ja lenkkitossujesi litistä märällä nurmella pysäyttämättä askeliasi. Niin kuin tänään. Se vain tapahtuu ja sinä olet siinä ja et voi muuta kuin antautua sateelle ja jatkaa matkaa. Olet tapahtumien keskiössä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-tYyzUA6euIw/U7AIfEqeiJI/AAAAAAAAAv8/ULc-Q7zBA-M/s1600/Kartanonpuisto+036.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-tYyzUA6euIw/U7AIfEqeiJI/AAAAAAAAAv8/ULc-Q7zBA-M/s1600/Kartanonpuisto+036.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<br />
Istun Minin etupenkillä pää retkahtaneena tuulilasista kimmonneet lasinsirut kasvoillani miljoonina punaisina pisteinä ja viivoina, myöhemmin mustina pilkkuina, sitten kokonaan häipyneenä. Pieni musta muisto vasemmassa nimettömässä ja yksi koteloitunut siru otsan alla. Hän on hädissään riuhtonut Minin oven irti adrenaliinin vimmalla ja voimalla ja laskenut minut märän lumen peittämään maahan. Oikea jalka luonnottomassa asennossa painuneena reisiluun päästä sisäänpäin kohti sisäelimiä. Maksa vuotaa massiivisesta repeytymisestä. Päänahka repsottaa auki kymmenen sentin alueelta. Isoja räntähuitaleita putoaa kaatamalla päälleni. Neljäkymmentäviisi minuuttia.<br />
<br />
Sitten pelastus.<br />
<br />
Jos olisin kuollut, kuolema olisi ollut tuskaton, ainakin tämän päivän tietoisella mielellä ajatellen. Rysähdyksen aiheuttama kipu piilottelee ruumiissani, joku suojelee minua siltä. Haluaa astua ulos. Jotenkin. Sanoina? Ei kuitenkaan tänään.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-ZhCWEZYTpwM/U7AJTDwRmtI/AAAAAAAAAwA/wp9lAD7m-Ss/s1600/piooni+ja+v%C3%A4st%C3%A4r%C3%A4kkipoikanen+014.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-ZhCWEZYTpwM/U7AJTDwRmtI/AAAAAAAAAwA/wp9lAD7m-Ss/s1600/piooni+ja+v%C3%A4st%C3%A4r%C3%A4kkipoikanen+014.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Ulkopuolisen silmin katsottuna tapahtuma on järkyttävä ja kauhea, verta ja vääntyneitä jäseniä, ryttääntyneitä autoja, autosta sinkoutuneita tavaroita pitkin lumipenkkaa. Objektiivinen näkemys, sivusta seuraajan silmät, tragedia ja kammo, onnettomuuden raflaava näyttävyys. Ulkopuolisen kuvitelmat ja mielikuvituksen vauhtiin pinkaisu. Jos olisin kuollut, muille olisi jäänyt mielikuva tuskaisesta kuolemasta. Itse en voisi niin nyt väittää. Filminauha vain sammuu ja kaikki loppuu. En olisi tiennyt, että olen kuollut.<br />
<br />
Niin kuin narkoosissa. Kaikki pimenee ja nopeasti. Ei ehdi laskea kolmeen käskettäessä. Sitten herää tuntikausien jälkeen, jopa kahdentoista tunnin ja tuntuu, ettei aikaa ole ollut. Ne tunnit on katkaistu pois. Ihan kuin äsken olisi kärrätty leikkaussaliin. Niistäkin heräämisistä ja jälkiseurauksista tarinanpoikasta jos jonkunlaista ja hätkähdyttävää ja karmeaa. Muttei tänään. Kypsyy rohkeus siihen hiljalleen, mutta tarve pakottaa tulla kerrotuksi. Minun keinoni. Muttei tänään tämä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-HbiQvK6ALl8/U7AJ-eHMhiI/AAAAAAAAAwI/Z-UcnVwUjw8/s1600/syreenit+029.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-HbiQvK6ALl8/U7AJ-eHMhiI/AAAAAAAAAwI/Z-UcnVwUjw8/s1600/syreenit+029.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Elämä jatkuu. Elämä jatkuu juuri siitä kohtaa, missä tapahtuu järkytys ja tragedia. Ei pääse pois hetkeksikään. Ei pääse pois vierailemaan sivustakatsojaksi, edes minuutiksi. Paikalle sattuneet lääkärit pistävät suoneeni pelastavan kanyylin ja tiputus alkaa ja elämä saa jatkaa minussa. Leikkauksia, lisää läheltä piti tilanteita teholla myöhemmin, pikku hiljaa paranemista ja kotiin paluu. Toipumista ja paluu arkeen.<br />
<br />
Sama putki, putken alku ja putken pää. Alku, missä on onnettomuus ja tämän hetken putken pää, missä nyt olen, on samaa jatkumoa. Olen matkannut putkessa ja matkaan edelleen. En pääse tarkkailemaan sitä sivuun. Siksi tuo tapahtuma ei tunnu pahalta. Ei se niin kauheaa ole kuin miltä se näyttää. Tällä puolella ehkä kevyempää. Sitä vain on siinä tilanteessa. Siihen ei jouduta kello kaulassa. Elämä jatkuu. Ei ole muuta vaihtoehtoa jos pelastuu kuolemalta. Miten voit kertoa siitä ilman tunnekuohua, noin että kaunis ilma tänään ? Vai onko se siksi, etten voi ymmärtää tapahtuman vakavuutta koska se on niin iso juttu ? Totta. Minä en ymmärrä, mitä minulle on tapahtunut. Se on jotain niin suurta, ettei siihen oma käsityskyky riitä, vaikka elämä jatkuu ja on pelastunut. Vaikka on käynyt tätä elämän koulua kiihtyvällä vauhdilla ja saanut ymmärrystä elämästä tuhdisti ja vankasti, niin että voi käsi sydämen päällä sanoa, että ymmärtää elämää ja voi puhua syvällä rintaäänellä omasta kokemuksestaan käsin ja tietää että se on totta. Monesta asiasta. Silti tätä en käsitä enkä ymmärrä. Vaan pääni lyö tyhjää, niin kuin lapsena ajatuksesta kavereiden kanssa, ajattele, jos maailmaa ei olisi olemassa, jos ei olisi mitään. Se ajatus saa aivot tyhjäkäynnille vielä nytkin.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-iNZuiMq73Fo/U7AKoTTPQYI/AAAAAAAAAwQ/cSw_ZBC1FzQ/s1600/Solo.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-iNZuiMq73Fo/U7AKoTTPQYI/AAAAAAAAAwQ/cSw_ZBC1FzQ/s1600/Solo.jpg" height="320" width="213" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vuotalolla Zodiakin projektin Minun nimeni on harjoituksissa 2011. Tarinani tanssien. Soolo. Kuva Tuomas Linna</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Kehoterapeuttini on viime aikoina avannut psoas-lihakseni ja vatsan peitteitäni ja nivusiani ja syvällä pakaralihaksessani olevaa ikuisuuspinnettä, josta juontuu hermosähköiskusuoralinja koko toiselle vartalon puolelle. Se on helpottunut ja sakraalichara ja juurichakra tuntuvat helottavan nyt auki ennen kokemattomalla tavalla. Tunnen sykkeen, tunnen elämän ja naiseuden. Vahvasti kehossani ja helposti paluu, jos ote lipsuu. Silmät kiinni, hengitys juureen ja siellä se taas on. Avoin elämä, yhteys itseen ja sieltä käsin toisiin, syvääkin syvemmältä minusta. Pehmeys, uusi varmuus ja vahvuus. Vakaus ja voima. Omanarvontunnon nousu, jota nyt mikään ei tunnu horjuttavan. Minä saan olla juuri tällainen kuin olen. Ottakaa tai jättäkää. Tältä koti tuntuu, niin kuin sen nyt tunnen . Seuraavana päivänä voi olla eri. Aina uudella tavalla, aina kasvua. Tämä ei ole status quo. Mutta nyt tiedän linjani, tiedän suuntani ja olen varma. Samalla sieltä tuulahtaa taas valtava vimma purkaa vanhaa, sitä todella koteloitunutta mustaa vanhaa verta ulos. Tämä varmuus ja silti. Joidenkin asioiden kanssa ei ole vielä sinut. Joku uusi kokemus jostakin näyttää, ettei ole kypsä jossakin ja jostakin. Mutta se onkin taito kuunnella sitä ääntä ja huomata oma valmiuden puute johonkin asiaan. Riittävän syvä itsetuntemus aukaisee silmät ja korvat näkemään ja kuulemaan sen. Ja aina on hyvä muistaa, että ei voi olla muualla kohtaa itseään kuin missä juuri nyt on.<br />
<br />
Kaikkea ei ole vielä kerrottu. Ei silti vielä tänään. Kaikkea ei voi, vain aavistus ja alustus. Sitten yksi kerrallaan. Nyt pintasipaisu ja haistelu. Tuulahdus tulevaa. Minulle itselleni. Tarinani vaatii tulla päivänvaloon kokonaisuudessaan. Mutta se odottaa. Olla läpinäkyvä, niin ettei ole yhtään salaisuutta piilotettavana, ei yhtään häpeää tunnustamatta, ei yhtään paljastusta enää takataskussa tai piirongin pohjalla jonkun löydettävänä.<br />
<br />
Jokaisella oma tarinansa. Toisilla rankempi kuin toisilla. Aina löytyy karvivampi ja kauhempi, vaikeampi ja ällistyttävämpi. Sen olen oppinut, ettei mitään voi tietää, ennen kuin on sen kokenut. Ei ne asiantuntijatkaan eikä terapeutit, vähättelemättä yhtään ammattitaitoa. Kokemus muuttaa suhtautumisen ja myös tiedon. Silloin voi puhua syvällä rintaäänellä. Varsinkin, jos on selviytynyt tai jopa elävöitynyt. Jos rankan elämänkokemuksen pystyy jossain vaiheessa monen kasvukohdan läpikäymisen jälkeen kääntämään edukseen ja jopa muiden eduksi. Voi puhua kokemuksestaan käsin, voi auttaa toisia samankaltaisessa tilanteessa olevia omalla elävöitymistarinallaan.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-rgE2R_VWY8Y/U7ALfFU2BOI/AAAAAAAAAwY/tVQMEGqg4s8/s1600/Vihkot+010.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-rgE2R_VWY8Y/U7ALfFU2BOI/AAAAAAAAAwY/tVQMEGqg4s8/s1600/Vihkot+010.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Arkeen Voimaa ryhmänohjaajakurssi takana. Arkeen voimaa on vertaistukiryhmä pitkäaikaissairaille, jossa jaetaan työkaluja arjen haastesiin. Se on kuntaliiton ja suurten kaupunkien yhteishanke, joka on pääasiassa suunnattu terveydenhuollon asiakkaille. Olen kypsynyt kahdessakymmenessä vuodessa tähän missioon, nyt valmiina jakamaan energiaa ja iloa ja taitoja jaksamiseen toisille. Omilla VitalDanza tunneilla harjoitusten intro-osuuksissa puhun omasta elämänkokemuksestani käsin ja edelleeen syvällä rintaäänelllä, sillä tiedän, että tämä on totta ja toimii, ja voin kannustaa muita uskomaan omiin kykyhinsä ja siihen, että kaikki on mahdollista, kunhan avautuu ja uskaltaa, ja ottaa vastuun omasta elämästään, eikä odota jonkun ulkopuolisen tuovan pelastusta. Itse on otettava ohjakset käsiinsä ja tehtävä muutoksia. Itse on oltava tekijä.<br />
<br />
Ja minä niin haluan olla tekijä! Koko ajan yhä enemmän. Seuraava haaste jo haaveena. Kokemuskouluttaja. Siihen vielä pitkä matka, mutta vahva intentio on ja haaste tuntuu sen verran pelottavalta, että sisäinen poltteeni ei anna periksi, ennen kuin olen sen pelon kohdannut.<br />
<br />
Läpinäkyvyydessä ja salaisuuksien paljastamisessa asuu Vapaus, ennennäkemätön sellainen. Oma vapaus, minulle. Elämäni ehto. Tämä on universaali, elämää suurempi vapaus, joka saa elämän lentoon. Hulvattomaan lentoon, jossa kaikki vain tapahtuu ja huomaa tekevänsä jotain mahtavaa ja tuntee sen täydellisen tyydytyksen sydämessään ja vain tietää, että kaiken kuuluu juuri nyt olla juuri näin.<br />
<br />
Vaikka olemme enemmän kuin tarinamme, enemmän kuin ne tapahtumat, mitä meille sattuu tässä elämässä, silti voimme niistä kertoa toisille. Se ei tarkoita, että olisi juuttunut menneisyyteen eikä pääse eteenpäin tai että identifioi itsensä tarinaan, ei. Niin sanotussa henkisyydessä ihmettelen sitä vaikenemista ja sitä, että menneisyyden katsominen on jotenkin epähenkistä eikä minunkaan näin pitkän linjan etsijänä varsinkaan enää olisi suotavaa "veivata". Satun olemaan eri linjoilla. Kerron tarinaani niin pitkään kuin minun tarvitsee, tarinan sävy voi muuttua ja onkin muuttunut, mutta tarina pysyy. Minä voin palata milloin vain johonkin kohtaan menneisyyttäni ja kertoa sen joko itseni avuksi tai ehkä jonkun toisen avuksi. Ja silti elää nykyisyyttä tragedioiden jäämättä pimentämään valoani ja eteenpäinmenoani.<br />
<br />
Omassa elämässäni olen osoittanut tämän huuhaavaikenemisteorian vääräksi. Tarinat odottavat kertomistaan, silmiä lukemaan ja korvia kuuntelemaan. Niillä voi olla parantava vaikutus kaikille osapuolille.<br />
<br />
<a href="http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/soster/sote-kehittamistyo/arkeenvoimaax/Sivut/default.asp">http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/soster/sote-kehittamistyo/arkeenvoimaax/Sivut/default.asp</a><br />
<br />
<a href="https://www.youtube.com/watch?v=yySxil6rs0g">https://www.youtube.com/watch?v=yySxil6rs0g</a><br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/UW3IgDs-NnA?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<object width="320" height="266" class="BLOGGER-youtube-video" classid="clsid:D27CDB6E-AE6D-11cf-96B8-444553540000" codebase="http://download.macromedia.com/pub/shockwave/cabs/flash/swflash.cab#version=6,0,40,0" data-thumbnail-src="https://ytimg.googleusercontent.com/vi/KDXoLw8_4Dw/0.jpg"><param name="movie" value="https://youtube.googleapis.com/v/KDXoLw8_4Dw&source=uds" /><param name="bgcolor" value="#FFFFFF" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><embed width="320" height="266" src="https://youtube.googleapis.com/v/KDXoLw8_4Dw&source=uds" type="application/x-shockwave-flash" allowfullscreen="true"></embed></object></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-32944667583072618382014-05-14T10:36:00.000-07:002014-05-21T02:34:44.160-07:00Vain harvinainen haluaa olla tavallinen -mallikokemus<br />
Harvinaiset verkosto on järjestö, joka tukee harvinaisista sairauksista ja vammoista "kärsiviä" ihmisiä ja heidän omaisiaan sekä välittää tietoa harvinaisista sairauksista. Verkosto auttaa tunnistamaan ja tuomaan esiin harvinaisuuteen liittyviä haasteita ja näkökulmia. Mukana toiminnassa on yleishyödyllisiä yhdistyksiä ja säätiöitä.<br />
<br />
Itse en ollut koskaan kuullut ko. verkostosta, kun Jade Modelin Mamma soitti minulle ja kertoi, että verkosto oli valinnut minut malliksi heidän kevään valtakunnalliseen mainoskampanjaan. Suostuin siltä istuimalta, kun sana "hyväntekeväisyys" ja aihe tuntuivat tarkoituksenmukaiselta ja omalta. Minulla itselläkin on vamma, sitä en tiedä kuinka harvinainen, mutta vamma kuitenkin, joka hankaloittaa elämääni ja välilllä kävelykeppini kääntää katseita vähän turhan paljon. Valitsijat eivät tienneet tätä. Ihmeellinen sattuma kuitenkin !<br />
<br />
Aikaisemmista blogikirjoituksista voi päätellä ainakin, että jotain on sattunut, vaikka en ihan suoraan kaikkea ole kirjoittanut. Blogit Kolari sekä Minä ja Kävelykeppi (löytyvät kun laittaa hakusanan ko.kenttään) kertovat kolarista ja kävelykepistä, jota käytän liikkuessani ulkona. Blogini idea alunperin oli, että seuraan kirjoittamalla julkisesti, voiko ihme tapahtua ja minusta tulla VitalDanza ohjaaja tällä vammalla ja tällä esiintymispelolla. Ihme sittemmin tapahtui. Se ei kuitenkaan tarkoita, että fyysisesti parannuin, vaan henkinen kehitykseni oli hurja ja kahdessa vuodessa kohtasin pelkoja ja pakotin itseni tilanteisiin, jotka tuntuivat minusta siltä, kuin olisin mennyt teloituskompanjan eteen. Fyysinen vamma on laatua pysyvä, mutta henkisesti ja psyykkisesti olen uudestisyntynyt. Henkinen kokonaisvaltainen hyvinvointi mahdollistaa elämässäni asioita, jotka olin kohdaltani haudannut romukoppaan. Toki väsyn, kipeydyn, uuvun ja joudun lepäämään paljon, mutta kun henkinen puoli on terve ja elämänasenne aidosti positiivinen, vammaan liittyvät negatiiviset asiat hyväksyn eri lailla ja koen itseni terveenä. Mielellä ei voi muuttaa suhtaumista elämään ja omaan kohtaloonsa, jos kohtaloon uskoo, vaan hyväksymisen on tultava sisältä sielusta käsin ja se ei tapahdu yhdessä yössä, vaan se vaatii uskoutumista asialle ja tuntua, että jotain parempaa on olemassa kuin tämä vaikerrus. Minulla se muuttava tekijä oli VitalDanza, josta olen paljon kirjoittanut näillä sivuilla. Niin kuin opettajani kauniisti sanoi, kun tanssimme, se on meidän terve ja valaistunut keho, joka tanssii. Siltä minustakin tuntuu. Kun tanssin, unohdan vammani, unohdan kipuni. Silloin olen terve. Silloin olen valossa.<br />
<br />
Minua on kaikenkaikkiaan leikattu 15 kertaa ja lonkkaa kahdeksan kertaa. Lonkassa on ties mones tekonivel, ja lihaksia puuttuu ja paha hermovaurio hoitovirheenä lisänä. CRPS saattaa kuulua harvinaisiin hermovaurioihin. Aiheesta on linkki blogini oikeassa reunassa.<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-wiMG7GuQHOc/U3SAXMlIgcI/AAAAAAAAAvk/3DbxE8qUL_s/s1600/zodiak+001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-wiMG7GuQHOc/U3SAXMlIgcI/AAAAAAAAAvk/3DbxE8qUL_s/s1600/zodiak+001.jpg" height="218" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Zodiakin projekti Minun nimeni on Vuotalolla joulukuussa 2012. Minä kepin kanssa. Kuva Tuomas Linna</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Haluan tällä blogikirjoituksella antaa tukeni kaikille, jotka jollain tavalla tuntevat kuuluvansa harvinaisiin. Niihin, joiden elämä on ns. normista poikkeavaa kipujen, vaikeuden, hankaluuden, eristäytymisen, syrjäytymisen, yksinäisyyden, kummastelevien katseiden ja ääneen lausuttujen kommenttejen kohteena olemisen, ulkopuolisuuden tuntemisen, toisten jatkuvan avun tarpeen "armoilla" olemisen, pelkojen, riittämättömyyden jne. jne takia.<br />
<br />
<br />
<br />
Haluan muistuttaa, että me kaikki olemme laulun arvoisia, tasavertaisia ihmisyydessä erilaisuudesta huolimatta, oli se erilaisuus mikä tahansa valtaväestöstä poikkeava. Rotuun, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, vammaan, sairauteen, poikkeavaan ulkonäköön katsomatta jokaisen elämä on kallisarvoinen. Ulkopuolisen on turha määritellä toista tai laittaa laatikkoon. Me olemme kaikki ihmisiä, koskettavia ja kosketettavia olentoja.<br />
<br />
Ihan kaikkea elämässä ei voi valita, mm. vammat ja sairaudet. Annetaan tukemme ja apumme toisille. Kohdellaan kaikkia rakastavasti ja kunnioittavasti. Ollan ihmisiä toisillemme. Hyväksytään ja arvostetaan.<br />
<br />
Ilolla ja rakkaudella,<br />
<br />
Kirsi<br />
<br />
ps. tässä linkit mainoskuviin ja radiomainoksiin<br />
<br />
<a href="http://www.harvinaiset.fi/content/harvinaiset-mediakampanja-juliste-1">http://www.harvinaiset.fi/content/harvinaiset-mediakampanja-juliste-1</a><br />
<br />
<a href="http://www.harvinaiset.fi/uutiset/harvinaiset-verkostolla-valtakunnallinen-mediakampanja">http://www.harvinaiset.fi/uutiset/harvinaiset-verkostolla-valtakunnallinen-mediakampanja</a><br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-87643340666300489202014-05-11T06:51:00.000-07:002014-05-11T06:55:06.388-07:00ElämäntehtäväHenkeäsalpaavan satumainen auringonlasku oranssin ja vaaleanpunaisen tuhansissa sävyissä tummien vuorien takana, raskaan pilvikaton roikkuessa harmaan viidessäkymmenissä eri vivahteissa aivan vuorissa kiinni saa minut unohtamaan seitsemän tunnin lautan odotuksen Los Christianoksen turistihässäkässä ja antamaan anteeksi matkan järjestäjälle huonon aikatauluttamisen. Serpentiinitietä ylös vuorille iltahämärässä minibussissa. Ystävällinen kuski kuulee kamerani laukaukset ja pysähtyy ja antaa minun ottaa matkani upeimmat kuvat jo tässä ensikättelyssä saaren kanssa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-GVkGSGxdsRw/U292r7uOs6I/AAAAAAAAAuA/jeH68IrGq00/s1600/La+Gomera+011.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-GVkGSGxdsRw/U292r7uOs6I/AAAAAAAAAuA/jeH68IrGq00/s1600/La+Gomera+011.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Paljon vaihtoehtoja, melkein liikaa, siitä, mihin ryhtyisi, mihin suuntaisi energiansa. Nyt energia kelluu, harhailee, kun on avoinna kaikelle, mitä eteen sattuu. Jossain vaiheessa portit on suljettava ja tehtävä valinta. Kuunneltava itseään, omia voimavarojaan,omaa totuuttaan. Valinta omalle äänelle, selkeälle suunnalle. Mutta Johonkin on tartuttava, ei se tähän voi pysähtyä, siihen, että ihme, joka ei sitten enää tuntunutkaan ihmeeltä, tuli todeksi. On mentävä eteenpäin, sisäinen polttoni puskee väkisin läpi ja ajaa minua uusiin koitoksiin, uusiin haasteisiin. Mikään ei tyydytä tätä elämän janoa. Yhä enemmän ja yhä korkeammalle. Pieni suvantovaihe kaiken tapahtuneen jälkeen ei liene haittaa. Aikuiseksi kahdessa vuodessa. Saanko ikätoverini kiinni ? Mitä minusta tulee isona ?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-bL57NrcSqnI/U293aemrlVI/AAAAAAAAAuI/UFqUKkmq1SM/s1600/La+Gomera+172.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-bL57NrcSqnI/U293aemrlVI/AAAAAAAAAuI/UFqUKkmq1SM/s1600/La+Gomera+172.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Syvänsininen aava meri aukeaa alapuolellani loikoillessani aurinkotuolissa ja näkymä saa minut huokaisemaan levollisen helpottuneesti syvään. Parantava maisema, ruokaa sielulle ja aisteille. Virvoittava tuulen vire ihollani pitää pään selkeänä eikä lämpö tunnu liialliselta. Suussani maistuu jääkylmä mangosmoothie, nielussa raikkaus. Siunattu lepo. Marlies Dekkersin ruskeat bikinit yllä, iho talven jälkeen kelmeä. Parin päivän jälkeen polttoa ja punoitusta. Nahkakantinen vihko ja kynä kassissa, vanha Nokia C5 ilman nettiyhteyttä. Kyllähän helmipulutkin minulle nauraa. Nauretaan yhdessä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-Rt4TumMtzNc/U29302pRyII/AAAAAAAAAuU/t6N6uiY7qK8/s1600/La+Gomera+234.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-Rt4TumMtzNc/U29302pRyII/AAAAAAAAAuU/t6N6uiY7qK8/s1600/La+Gomera+234.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<span id="goog_1065340158"></span><span id="goog_1065340159"></span><br />
<br />
Halu olla ohjaksissa, ei ohjattavana. Tahto tuoda omaa sanomaa esiin. Kaipuu välittää tätä sisäistä tietoa ja tieto siitä, että minun on se välitettävä. Elää omaa totuuteni ja elää se siirtäen, antaen toisille se hyvä, minkä tiedän elämästä. Liikaa hajotettua suunnattomuutta, on löydettävä runsauden keskeltä juuri se Minun juttu. Sydämeni totuus tietää, etten voi lyödä lössiksi enää, en voi lopettaa kehittymistäni, en voi palata kaappiin enkä vangiksi kotiini. En, vaikka kroppani ei välillä pysy mukana, ja väsymys ja kivut ja uupumus kaatavat minut vuoteen omaksi, kun heittäydyn antaumuksella elämän aalloille ja nautin ja otan kiinni elämätöntä elämääni jätti annoksin. Mutta henkeni ei tyydy vähempään, ja fyysisen rasituksen uhallakin annan elämän virran viedä vauhdilla, enkä vastustele. <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-vaFSKSEGk5s/U294m3gnYlI/AAAAAAAAAuc/JZfvg1FSBj4/s1600/La+Gomera+113.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-vaFSKSEGk5s/U294m3gnYlI/AAAAAAAAAuc/JZfvg1FSBj4/s1600/La+Gomera+113.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Atlantin tyrskyt pauhaavat korvissani, kun ne iskeytyvät voimalla kallioihin huoneeni alapuolella. Nukahdan meren vaahtopäiden tasaiseen rytmiin ja kallion koloissa asuvien lintujen outoon kirkunaan. Herään aamun sarastuksessa tyyntyneeseen aallokkoon ja avaan ikkunan paksut verhot ja katson suoraan horisonttiin. Aamuiset kalastajat veneineen täydessä tohinassa. Päivän kala on vielä arvoitus. Valitsen kahdesta suuresta aamiassalista hiljaisemman ja korkeammalla olevan. Istuudun pöytään ja madamalle (minulle) tuodaan kannullinen höyryävää tummaa kahvia. Punaiset kukkaset indigonsininen meri taustalla tekevät aamiaiskokemuksesta täydellisen. Lähden pois ennenkuin peakhour alkaa. Rauhaa ja hiljaisuutta. Se on matkani tarkoitus.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-1Paplb_xVuY/U295AZWf_nI/AAAAAAAAAuk/iASZa6l1DD8/s1600/La+Gomera+218.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-1Paplb_xVuY/U295AZWf_nI/AAAAAAAAAuk/iASZa6l1DD8/s1600/La+Gomera+218.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Dharma, elämäntehtävä on samalla elämän tarkoitus. Kun uskaltaa tehdä muutoksia, joskus dramaattisiakin, uskaltaa olla rohkea ja mennä sitä kohti, mikä tuntuu sydämessä oikealta, mennä sitä kohti, vaikka matkan varrella pelottaisi ja epäilisi omia kykyjään, omaa arvoaan. Jatkaa matkaa, vaikka toiset huutelesivat soraäänia ja tuntuisi, että ui vastavirtaan. Siitä huolimatta on jatkettava oman totuutensa elämistä, oltava uskollinen ja rehellinen itselleen. Ensin on kuitenkin hiljennyttävä niin paljon, että kuulee sielunsa äänen, taltutettava pelot ja möröt ja asteltava tulta päin.<br />
<br />
Illallisella suurin osa pariskuntia. Minä ja muutama muu yksin matkustava nainen erotutaan joukosta. "Only one ?" "Yes." Only water?" "Yes." Maailmannaisen elkein osoitan välinpitämättömyyteni asiasta. Kirja pöytäseuralaisenani ja muutamia sananvaihtoja ranskalaisten, saksalaisten ja espanjalaisten kanssa. Hovimestarit ja tarjoilijat suloisen avuliaita. Hienostuneessa aulabaarissa Ann-Marie soittaa Michael Jacksonin Earth Songista pianoversion ja Myrskyluodon Maija sykähdyttää tuulahduksella kotoa. Illan flamencoesitys saa täydet pinnat ja uppoutuessani tanssijoiden tunnelmaan, tunnen olevani yksi heistä. Upea kuu sysimustassa yössä valaisee tieni asunnolleni. "Hopeinen kuu luo merelle siltaa..."<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-tKTVAeeCrFA/U295ePhMpQI/AAAAAAAAAus/6gfSTCtGpIk/s1600/La+Gomera+154.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-tKTVAeeCrFA/U295ePhMpQI/AAAAAAAAAus/6gfSTCtGpIk/s1600/La+Gomera+154.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Suuria elämän muutoksia minulla lyhyessä ajassa. Retrospektiivisyys auttaa näkemään "urotekoni". Laineiden tyyntyminen, pinta pläkäkirkas. Retrospektiivisyys auttaa arvostamaan itseäni ja saavutustani ja sitä, että tahdon jatkaa eteenpäin. Annan itselleni hatunnoston siitä, että toteutin käänteentekevän unelmani tulla VitalDanza -ohjaajaksi. "Sängynpohjalta parketille." Tunne siitä, että olen oikealla polulla, on niin vapauttava. Päämäärän löytyminen, selkeä suunta loksauttaa palaset täydellisesti paikoilleen ja elämä tuo juuri ne asiat eteeni, mitä tarvitsen, jotta pääsen perille. Oman elämäni johtajuus tuo halun ohjata muita. Esiintymispelko on muisto vain, ainakin siinä patologisessa laajuudessa, mitä se pahimmillaan oli. Sen pelon taltuttaminen avaa ennennäkemättömiä ja kuvittelemattomia mahdollisuuksia elämässäni. Voin vihdoin olla se, mikä minun on tarkoitus olla. Kaikki henkilökohtaiset lapsuusajan traumojen käsittelyt ja parisuhdedraamojen läpikäynnit ja elämäni kokonaisuuden ymmärtäminen aina esi-isien historian vaikutuksesta minuun, tuo mielettömän tajunnan aukeamisen. Kaiken hyväksymisen ja anteeksiannon ja rakkauden elämää itseään kohtaan on suurin lahja, mitä olen saanut. Tämä on se perusta, se rohkeus, se itsevarmuus ja itsetunto, josta kaikki kumpuaa. Rakkaus elämään ja luottamus. Tunne siitä, että on johdatuksessa. Vahva intuitio. Valon löytyminen itsestä ja sen jakaminen ja kertominen muille, että meillä kaikilla on se Valo sisällämme.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-sCqW4Ks9_YQ/U296KQ0EymI/AAAAAAAAAu0/s55A5OwVonk/s1600/La+Gomera+155.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-sCqW4Ks9_YQ/U296KQ0EymI/AAAAAAAAAu0/s55A5OwVonk/s1600/La+Gomera+155.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Rentouttavia hoitoja spa-osastolla. Takaisin aurinkoon. Tilaa ja avaruutta kehoni ympärillä. Kuinka voin olla näin laaja? Pulssin rauha, kiirettömyys, askelten hidastuminen. Ravitseva loma. Laskeutuminen itseeni. Syvemmälle, syvempään hiljaisuuteen ja läsnäoloon elämässä ja siitä käsin toimimiseen arjessa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-L8b0jYXvEoE/U299xhmY4GI/AAAAAAAAAvM/OboHdz2wSCs/s1600/La+Gomera+206.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-L8b0jYXvEoE/U299xhmY4GI/AAAAAAAAAvM/OboHdz2wSCs/s1600/La+Gomera+206.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Tilan tuntu. Olen hämmennyksissä välillä tyhjyydestä ympärilläni. En aina osaa olla sen kanssa. Surussa se on erilainen kuin ilossa. Surussa se on vielä tyhjempi, siitä puuttuu toiminnan energia. Tavallaan tosi kiehtovaa ja rauhan tunne silloin, kun on menettänyt jotain kallisarvoista, kuten isän tai parisuhteen, saa ihmettelemään, miksen ole paniikissa vaan rauhan tilassa? Ehkä turtumusta, tunnottomuutta. Suojelua. Surun väistyessä ilo saapuu säteillään takaisin, ja yhä olen tässä laajuudessa, mutta energia on aikaansaavaa ja tyhjyys on hyvää.<br />
<br />
Lisää menetyksiä, isän jälkeen eno, nyt täti. Kevään muuttuessa vihreäksi ja kukkien puhjetessa loistoon, on paras aika saattaa isän tuhkat maahan. Tanssin ilosanoman julistaminen jatkuu työpajojen muodossa ja syksyllä jatkokoulutusta VitalDanzaan, ja siitä uusi unelma minulla, jota en vielä paljasta. Arkeen voimaa ryhmän ohjaajakoulutus kesän alussa, pitkäaikaissairaille työkaluja arjen jaksamiseen. Ehkä voin luoda omaa näistä kahdesta jonain päivänä? Kirja kummittelee mielessä ja on top kolmen kärjessä ehdottomasti, mitä tulee Omaan Ääneen ja Omaan Elämäntehtävään. Suunta ja selkeys.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-CLHMBZgX4g0/U29-aX3xsUI/AAAAAAAAAvU/z6Yrh_P2vLA/s1600/La+Gomera+049.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-CLHMBZgX4g0/U29-aX3xsUI/AAAAAAAAAvU/z6Yrh_P2vLA/s1600/La+Gomera+049.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Tuliaisena minulla on muutama muistiinpano vihkosessani; "kahden sylivauvan kohtaaminen vanhempiensa turvallisesta sylistä käsin. hetken viattomuus, niin koskettava. mikä taika! samalla hetkellä sielussani avautui puhtaus, ymmärrys elämästä. rauha, joka tuli hyväksynnästä omaa sisäistä lastani kohtaan. rakkaudesta häntä kohtaan, se kohta minussa, joka oli ollut kätkettynä tiedostamattomuuteen." " ymmärsin lopullisesti, ettei naiset ole kilpailijoita keskenään, olemme sisaria, olemme yhtä, tukemassa toisiamme, ylpeitä toistemme kauneudesta. ihailemalla ja kannustamalla toisia, oma sisäinen loiste ja kauneus kasvaa". " ymmärsin, että mies voi olla minulle ystävä. ilman eroottista latausta, ilman, että minun täyty miellyttää tai mielistelllä. riitän omana itsenäni, minä aito ja maskiton. mies, toveri ja veli."<br />
<br />
La Gomera. Kiitos.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-yyGKqfys42s/U297abT9XLI/AAAAAAAAAvA/nwyW0LR4V98/s1600/La+Gomera+185.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-yyGKqfys42s/U297abT9XLI/AAAAAAAAAvA/nwyW0LR4V98/s1600/La+Gomera+185.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/6J1FmJzuhPU?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-27329705410286373142014-03-16T06:25:00.000-07:002014-04-09T02:25:58.138-07:00Kaipaus"Vaikka luulen, että kuolisin, selviäisin, sinä myös", ote blogitekstistäni Ameebarakkaus. Sydämestä sydämeen säie yhden valkoisen sydämen muotoisen kynttilän valon varassa. Valon, joka minulle näyttäytyy hopean kimmeltävän kirkkaana, puhtaana ohuena nauhana. Nauhan toisessa päässä sinun pojan nauravat kasvosi, helisevä herkkä viaton sointu. Syksyllä poltin kolme sydämen muotoista kynttilää symbolina meidän tarinan loppumiselle. Yhden ostamasi jätin lasialustalle. Kokonaan en halunnut meistä vielä luopua. Selkeä valkoinen sydän jäi sykkimään, yksin vahvana, kiinnipitävänä. Toiveikkaana.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-SKXuQyPyMYA/UyWhQqtC5hI/AAAAAAAAAs0/bRtYrt1QzG4/s1600/valkoinen+kynttil%C3%A4+016.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-SKXuQyPyMYA/UyWhQqtC5hI/AAAAAAAAAs0/bRtYrt1QzG4/s1600/valkoinen+kynttil%C3%A4+016.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Vain teot ratkaisee, sanot.<br />
<br />
Kirjoitan sinut käsivarren mitan päähän, poltan meidät kartalta.<br />
<br />
Vaikka tiesin. Kerralla katkaistuna liian äkkijyrkkä, voi pongahtaa silmiin ja sokeuttaa. Annoit aikaa sopeutua, vähitellen irtaantua. Ei satu niin paljon, kun siedättää. Siedätyshoito. Edes takaisin. Vatvoo, huopaa ja soutaa. Tiedän kyllä, mitä pitäisi. Pakon sana, pitää. Etääntyy ja lähentyy. Kaikkien terapeuttisten parisuhdeoppaiden vastaisesti. Ei saa nähdä, ei varsinkaan seksiä saa olla, jos haluaa eroon toisista. Saatanan oksitosiini. Sen tuotanto lisääntyy rakastelun jälkeen, sivelyn ja silittelyn, halausten ja suukkojen. Hellyyden ja rakkauden. Ja sitä on. Tunnetta on, muttei mitään muuta. Ei mitään yhteistä kuin tämä sydämestä nouseva valo sinuun. Ei riitä, ei. Nyt ripottelen sirolle lasialustalle vaaleaakin vaaleanpunaisempia tulppaanin terälehtiä yksinäisen kynttilän ympärille. Koristelen sen viimeiselle matkalle. Juhlistan meitä ja kiitän sinua. Kiitollisuus nousee. Kiitän elämää siitä, mitä sinä olet minulle tällä lyhyellä yhteisellä polullamme tuonut ja mitä elämä sinun muodossasi minulle halusi opettaa. Peilinä minulle ja minä sinulle. Kaksi äidin hylkäämää lasta. Erilaiset tarpeet siitä huolimatta. Toinen haluaa kietoutua, toinen haluaa vapaudessa lentää. Missä kuljimme kerran, rakastan tuota kirjan nimeä.<br />
<br />
Missä kuljimme kerran ?<br />
<br />
Epäröinnin alkumetreillä, ilon, keveyden ja valon maastossa, sanattoman sopimuksen virralla, tarrautumattomuuden ihmeellisyyden joessa, rakkauden ja intohimon laguunilla, toiveiden ja unelmien kummulla, läsnäolon kauneuden hiekalla, lämpimän ihon hellyyden auringossa, sylin turvallisessa mutkassa, keiton tuoksun kodikkuudessa, matkojen päässä, erilaisuuden varjoissa, menneisyyden luurangoissa, torjumisen luuloissa, herkkyyden ylimitoituksessa, tilan kaipuussa, vapauden huudoissa, oman elämän tärkeydessä, rehellisyyden realismissa, odotusten täyttymättömyydessä, arjen asioiden kohtaamattomuudessa, erillisyyden vuorella, vieraantumisen väistämättömyydessä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-ZdHiRLMkIak/UyWhlXwlsLI/AAAAAAAAAs8/AAh4-knOM5w/s1600/file881234329464.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-ZdHiRLMkIak/UyWhlXwlsLI/AAAAAAAAAs8/AAh4-knOM5w/s1600/file881234329464.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Antaa huuhtoutua pois, valua kyyneleiden mukana. Ei ole mitään, mihin tarttua, ei ole mitään, mistä pitää kiinni, ei kahvaa ei ripaa, ei narua ei köyden pätkää. Silti en putoa. Tudum tudum. Hengitän, sydän lyö, iho on lämmin, käsi nostaa mehulasin huulille, juo, maistaa makeuden, nielen mansikan maun. Olen elossa. Sitoo liian paljon energiaa tietämättömyydessä riippuminen. Määrittelemätön suhde voi kestää määräajan. "Virallinen" suhde alentunut Rakastaja-Rakastajatar leikiksi, joka muuttuu vähitellen löysässä hirressä roikkumiseksi. Olen vapaa, en ole vapaa. Kumpikaan ei hirttäydy, mutta melkein tukehtuu ahdistukseen, kun tietää, mitä pitää tehdä eikä tee. Toivoo että toinen tekee. Addiktit. Manipuloinko sinut sanomaan sen ? Laitoinko sanat suuhusi ? Pakotinko kun en itse uskaltanut ? Vastuuton vapaamatkustaja tässä kohtaa. Sinusta tuntuu, ettei minulla mielipidettä. Kyllä minulla on paljon enemmän kuin luulet tai tiedät. En vain voi sitä sanoa. Jos menet rikki. Suojelenko sinua? Minua ? Meitä ? Mitä ? Ei ole mitään. Miksi muka en voi ylipuhua sinua ? Koska tiedän, että näin on oltava. Juuri näin on tapahduttava. Juuri tämä on totuus. Tämä vaki-pano-business ( sinun sanat) ei enää palvele meitä kumpaakaan. Addiktit voivat huokaista helpotuksesta ja nähdä köysien putoavan maahan. Ne eivät enää sido kumpaakaan. Vapautettu energia on valloillaan ja on tilaa itsessä ja elämässä nyt tapahtua mitä tapahtuu vapaasti ja vuolaasti.<br />
<br />
Rakkaudesta en pääse mihinkään. Rakkaus on. Elämää kohtaan ja sinua kohtaan. Surullisen haikeana näen sinut, ja aina vain lämpö täyttää sydämeni, kun viattomuutesi valkoinen vaippa värähtää varjona kuulaalla kasvojesi lämmöllä ja muistuttaa minua ohi kiitävistä hetkistä ja ohi kulkevista ihmisistä, joita me itse kukin elämämme aikana kohtaamme muistutuksena, ettei mikään ole pysyvää ja joudumme jättämään hyvästejä. Ihmisiä, joiden elämät hetkeksi kietoutuvat yhteen ja joiden on sitten aika jatkaa matkaa kukin omaan suuntaansa ja omaa ääntään ja totuuttaan kunnioittaen surun ja kivun kestäen ja ymmärtäen että asiat ovat juuri niin kuin niiden kuuluukin olla.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-Pj7GF6EVQOs/UyWmE5GURhI/AAAAAAAAAtQ/xCaQBNLCdkU/s1600/kortit.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-Pj7GF6EVQOs/UyWmE5GURhI/AAAAAAAAAtQ/xCaQBNLCdkU/s1600/kortit.jpg" /></a></div>
<br />
<br />
Silti. Minä olen lihaa ja verta, luuta ja ihoa, aisteja ja tunnetta, kaipuuta ja janoa. Nainen. Luonnollinen olento, luomakunnan eläin. Elämäni täynnä intohimoisia asioita, itseni toteuttaminen kasvaa kasvamistaan, rohkenen lisää yltämään olemaan se, mikä minä pohjimmiltani olen, täytän elämäni nautinnollisilla minua tyydyttävillä asioilla ja pystyn elämään elämäni todeksi ja itselleni voin olla uskollinen ainoastaan näin ja omalle äänelleni rehellinen, koska muuta en enää voi kuin seurata sisintäni. Keskeneräinen olen ja koskaan niin valmista minusta ei tule, enkä edes halua, jotta kaipaus toiseen, mieheen, loppuisi. Ei pakolla, ei ulkopuolelta tuotavan onnen takia, tai että olisin onneton ja yksinäinen ja yksin, tai sisällön takia, ei. Vaan sisäisen palon takia, sisäisen onnellisuuden takia, hyvän jakamisen takia, sielun kaipuun takia. Ja se kaipuun tyydyttäminen ei löydy syvältä sisältäni, ei nyt eikä koskaan, vaan toisesta ihmisestä, sielun kumppanista, joka näkee minut niin kuin minä olen. Vaikka sieluni on vapaa. Vapaus on sieluni elinehto. Tudum tudum. Silti.<br />
<br />
Myönnän itselleni tämän. Hyväksyn tämän kaipuuni. Ja luotan elämään ja tiedän.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-qoQ6HE0dj0g/UyW1nR9fFzI/AAAAAAAAAtg/mFd5U_6quo8/s1600/IMG_2463+copy.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-qoQ6HE0dj0g/UyW1nR9fFzI/AAAAAAAAAtg/mFd5U_6quo8/s1600/IMG_2463+copy.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Kaipuu myös muille maille. Kaipuu tuntemattomaan tuntemattomien ihmisten kanssa tai ilman. Pois turvallisesta ja tutusta. Ilman jatkuvaa jakamista ryhmässä. Ilman ohjausta. Ei huutoa, ei halausta, ei katsetta. Vain minä, luonto ja elämä. Yksin sinne minne nokka näyttää. Hiljaisuuteen, kauneuteen, värien loistoon, pehmeyteen, tilaan, avaruuteen, uuteen. Luottamus ja voima. Minussa nyt.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-dgEvpdXfJCw/UyWh8lWlzUI/AAAAAAAAAtE/wuJmdtmI9K0/s1600/valkoinen+kynttil%C3%A4+048.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-dgEvpdXfJCw/UyWh8lWlzUI/AAAAAAAAAtE/wuJmdtmI9K0/s1600/valkoinen+kynttil%C3%A4+048.JPG" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Valkoinen sydämen muotoinen kynttilä palaa lempeästi ja rauhallisesti kuivuneiden terälehtien keskellä päästäen meidät irti kahleista ja vapauttaen energiamme uuteen. Meidät vapautetaan elämän virtaan liekin lepattaessa vastustuksen tai tekemättömyyden energian syttyessä tuoreeseen elämän sydämeen, joka on valmis uuteen liekkiin, uuteen roihuun.<br />
<br />
Tudum tudum.<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/iSI8TSl17Gc?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-92153668808222557082014-01-17T11:03:00.000-08:002014-02-05T23:33:49.026-08:00Jälleennäkemisiä ja keidas18 vuotta on pitkä aika olla näkemättä veljeään. Viimeisin muistikuva Töölön sairaalan kirurgisen osaston vierailutunnilla vuonna 1995. Sitä edellinen 1987 Kuopion yliopistollisen sairaalan teho-osastolla. Nyt syynä isän siunaustilaisuus.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://3.bp.blogspot.com/-lSXV603aqoE/Utl3zFWZnKI/AAAAAAAAAok/y2mFmkJKQNI/s1600/vauva+is%C3%A4+ja+mummo+001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-lSXV603aqoE/Utl3zFWZnKI/AAAAAAAAAok/y2mFmkJKQNI/s1600/vauva+is%C3%A4+ja+mummo+001.jpg" height="320" width="207" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Isä vauvana ja Matilda -mummo</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Eriytynyt perhe.Toisistaan vieraantunut suku. Myös fyysisesti. Kuka Tukholmassa, kuka Kuopiossa, kuka Helsingissä. Helpompi hengittää välimatkan päässä, vapaampaa elää omaa elämäänsä kietoutumatta liian läheisiin energioihin sisarusten ja äidin kanssa. Nyt luukut avattu, reväytetty auki sepposen selälleen ja olen sotkussa mukana tahtomattani. Lapsuuden aikainen tunnelma jyllää minussa ja selvittämättömät asiat, lähinnä rakkauden, hoivan ja turvallisuuden puuttumisen aiheuttamien häiriöiden korjaaminen keskenämme. Niin räjähdysherkkää. Yksi väärä sana, yksi arvosteleva lause, yksi syyllistävä äänenpaino. "Niin, Kikka on vielä ihan samanlainen kuin ennenkin. Kylmä, itsekäs ja kova."<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/--ap7eRtGIG4/Utl4HBOvjxI/AAAAAAAAAos/1MhCoUQvi8Y/s1600/kiikkustuloissa+runoja+001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/--ap7eRtGIG4/Utl4HBOvjxI/AAAAAAAAAos/1MhCoUQvi8Y/s1600/kiikkustuloissa+runoja+001.jpg" height="320" width="226" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Isä lukee runoja</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Hotellissa Kuopiossa vaihdan huonetta ja saan selkeästi rauhallisemman huoneen. Olen järjestänyt siunaustilaisuuden suit sait ja viuh vouh saatuani tiedon isän kuolemasta Herttoniemen metroasemalla Vitaalitanssi Äiti Maan jälkeen. Juuri ennen joulua. Joulu aattona makaan yksin sohvalla ja tunnen hetken itsesääliä. Yksin hylättynä, isä kuollut, edessä viimeiset hyvästit. Odotan. Koko muu maailmaa kokoontunut rakkaiden kanssa yhteen. Minä olen ainoa maailmassa, jolla ei ole ketään.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://3.bp.blogspot.com/-ZloIPTnNodE/Utl5VZtgDLI/AAAAAAAAApE/fxIQce5t4g0/s1600/liisa,+matti,+uuno+001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-ZloIPTnNodE/Utl5VZtgDLI/AAAAAAAAApE/fxIQce5t4g0/s1600/liisa,+matti,+uuno+001.jpg" height="320" width="206" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Isä, Liisa -täti ja Matti -setä tyylikkäinä nuorina</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Ihmeellinen maaginen rauha imaisee minut toimiessani isän kuoleman jälkeen. Tapahtuu mitä tahansa, pysyn itsessäni, rauhassa sieluni keskiössä, alavatsani peitteissä, sydämeni takana. Hengitän ja kuulen ääneni tyyneyden puhelimessa valitessani arkkua. Hitaasti tulevat sanat rauhoittavat myös langan toisessa päässä olevaa, kun luen runon hautausurakoitsijalle kukkavihkoani varten. Olenko tämä minä ? Kaiken tapahtuvan keskellä tunnen olevani turvassa jonkun kuvun sisällä. Minua ohjaa suurempi voima. Tiedän. Tunnen sen. Joitain viikkoja olen ikään kuin toisessa ulottuvuudessa, viereisessä. Muut ovat toisessa. Ei minua koske kokouksen esityslistan asiat. Minut on vedetty jonnekin muualle.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-vag649L23K4/Utl5nyTd-HI/AAAAAAAAApM/oh2o4ilTbTA/s1600/pohjolankatu+001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-vag649L23K4/Utl5nyTd-HI/AAAAAAAAApM/oh2o4ilTbTA/s1600/pohjolankatu+001.jpg" height="231" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Pohjolankadun kodissa 60-luvulla. Minä isän sylissä, siskoilla samanlaiset mekot, veli Juha pellavapää. Vieraita kylässä</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Äitini koti. Odotan veljeäni ja hänen vaimoaan saapuvaksi iltaa ennen isän siunaustilaisuutta. Hieman jännittää. Liikuttaa. Ovikello soi. Näen rouvan ensin, tutut kasvot facebookista. Halaus. Oven takana veli. Kyyneleet täyttävät silmäni ja itkun nyyhkytykset hytkyttävät vartaloani ja vääntävät kasvoni. Halaus, halaus ja uudestaan halaus, vaikeaa irrottautua. Velikin on liikuttunut, muttei pysty sitä niin avoimesti ilmaisemaan. Pidättelyä. Koko elämä valuisi minusta kyyneleinä ulos, jos sallisin kaiken tapahtua, mikä haluaa tapahtua. Se jää lihaksiini, vartaloni kipupisteisiin. Vielä on paljon työtä.<br />
<br />
Veljeni silmälaseineen, tyylikkäästi harmaantuneine hiuksineen, jotka ovat trendikkäästi sekaisin. Iän tuoma pinkeä vatsapömppö. Paremman näköinen kuin kuvittelin. Vaimolla osuutta asiaan vaatteiden suhteen selkeästi. Nopea puheen rytmitys ja höpinä ennallaan. Sama sisäinen levottomuus ja epävarmuus. Veljeni Juha. Lämmin tuulahdus puhaltaa sisälläni.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-I2Dhw1q4qmw/Utl52lbwaxI/AAAAAAAAApU/HO_fLRIjSUM/s1600/pikkuv%C3%A4ki+hautajaisissa+001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-I2Dhw1q4qmw/Utl52lbwaxI/AAAAAAAAApU/HO_fLRIjSUM/s1600/pikkuv%C3%A4ki+hautajaisissa+001.jpg" height="228" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hautajaisissa isosisko Eeva ja veli Juha asettuneet sivuille. Isä ja äiti</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Palaan arvokkaan oloisen hotellihuoneen rauhaan. Jykevät kiviseinät, vanhoissa pattereissa suhisee lämmin vesi. Nuoruusmuistoja vastakkaisella puolella katua, Renkku. Kirka laulaa " surun pyyhit silmistäni..."ainakin perjantaisin ja lauantaisin lukioaikoina ja lakkaviski maistuu makealta. Hymähdän. Miten voi joku kaupunki tuntua niin tutulta ja kodilta ?<br />
<br />
Yöllä lennän. Oi, kun olen kaivannut näitä lentounia ! Tanssin ja pyörin ja nousen ilmaan ja jatkan tanssia ja pyörimistä ja nousemista ja lennän ja liidän korkealla. Huuu!! Mikä vapaus ja mikä ilo ! Aamulla herään ja lattialle on laskeutunut valkoinen höyhen. Minulla on aikaa kierrellä sateisessa kaupungissa ennen H-hetkeä. Otan kameran ja leikin turistia omassa synnyinkaupungissani. Väinölänniemi, siellä minulle uusi korupaja, josta aloittelevalle kirjailijalle ostan kaulakorun, joka taiteilijan mukaan saa kynän lentämään. Runoilijoiden suosikki. Tuomiokirkko, Lignell & Piispanen, entinen Raninin tehdas, suloinen kahvila, tällaisen minäkin haluan.Kauppahalli, uusi kävelybulevardi, ja kalahallin tilalla paviljonki. Tori paikoillaan. Vihdoinkin. <br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://3.bp.blogspot.com/-_S2muMfaFC8/Utl6D8lJUjI/AAAAAAAAApc/GsV31uqmIGE/s1600/kihlapari+001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-_S2muMfaFC8/Utl6D8lJUjI/AAAAAAAAApc/GsV31uqmIGE/s1600/kihlapari+001.jpg" height="226" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Äiti ja isä kihlautuneet</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Pyhän Pietarin Kappeliin, kiitos. Mustassa poolossa ja harmaassa hameessa ja saappaissa kopistelen kantoja. Askeleeni kaikuvat tyhjässä kappelissa. Takahuoneessa on arkku. Vaalea yksinkertaisen kaunis puuarkku, päällä valkoisia liljoja, isot vihreät lehdet. Tyylikäs kokonaisuus. Kyllä sinulla on hyvä maku, kiitän itseäni. Olen tullut katsomaan isäni ruumista. Ainoana meistä. Arkun lukot kierretään auki. Vatsassa tuntuu ilkeältä. Pidätän hengitystä. Siksikö olen niin rauhallinen, kun en enää hengitä. Pystyyn kuollut. Minäkin. Hetkeksi vain. Se jää niskaan, itku. Pystyn pinnistelemään vain joitain ohuita mitättömiä noroja silmistäni, minä, itkijänainen ! Ei tuo ole isäni, maksatautisen keltainen muumio, kasvot lommolla, suu hampaaton, pienen pieni kuihtunut paperimainen ruumis. "Niin, kun sielu on lähtenyt pois", vastaa kirkon mies ihmettelyyni isän ulkomuodosta. Absurdi olo. Otan valokuvia. Tuntuu sopimattomalta ja tuntuu, ettei minulla ole lupaa siihen, lupaa isältä. Niitä en julkaise. Siihen minulla ei ole oikeutta.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-nGMe470qAko/UtzTvNNC6CI/AAAAAAAAAqY/IRObrQGhU0Y/s1600/verhoilija+taiteilee+001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-nGMe470qAko/UtzTvNNC6CI/AAAAAAAAAqY/IRObrQGhU0Y/s1600/verhoilija+taiteilee+001.jpg" height="320" width="219" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Isä, verhoilija taiteilee</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-v_uyImZfkGw/UtzT081y57I/AAAAAAAAAqg/ikFfr6grw4U/s1600/nuori+is%C3%A4ni+001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-v_uyImZfkGw/UtzT081y57I/AAAAAAAAAqg/ikFfr6grw4U/s1600/nuori+is%C3%A4ni+001.jpg" height="320" width="245" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Komea isä</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<br />
Lasioven toisella puolen näen ihmisiä. Luulen, että he ovat jonkun toisten hautajaisten väkeä, kunnes tajuan, että he ovat minun sukulaisia. Serkkuja, setiä, äiti, siskoni Tukholmasta suuna päänä. Vaahtoaa ja höyryää niin kuin ennenkin. Isosiskoni, äitini tuuraaja minulle pienenä, tulenarkaa meidän energiat. Yhteentörmäys herkkääkin herkempi, alta aikayksikön, mikäli toinen ei hillitse itseään. Serkut ! Voi kun ihanaa ! Viimeksi mummon hautajaisissa vuonna 1979. Setä Lahdesta muistaa minut niin hyvin, että muistaa, ettei me olla ikinä nähty. Kyllä me olemme, mutta silloin kun minä olin lapsi. Pitää minua kolmekymppisenä. Kiitos ! Siskoni suureksi hämmästykseni sanoo tanssin tehneen minulle hyvää, olen nuortunut. Hei Kiitos ! Tämähän sujuu hyvin. Äitikin mukana, vaikka erosi isästä vuonna 1974. Setä Kuopiosta sanoo hänelle, että äiti on kunniavieras. Haloo, ei kai nyt sentään !? En puutu asiaan. Veli paikalle saapunut. Yksi puuttuu. Siskoni Kuopiosta. Ei pysty kohtaamaan tilannetta eikä sukua. Lääkkeet ja viina vie. Ymmärrän. Parempi näin. Häpeä olisi ollut liikaa tähän kaiken päälle. Miksi se on minun häpeä ? Mistä otan kaiken kannettavaksi vieläkin ? Syyllisyys varsinkin. Vastuu myös. Koska ne kaikki osoittavat sormeaan minuun, äiti ja isosisko varsinkin. Edelleen. Täälläkin. Miten voin yksin lopettaa tämän kierteen ? Riittääkö elinikäni perhekonstellaatioissa kiertämiseen perhesysteemini purkamiseen ? Tarviiko minun ? Lopeta jo.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-SoGdD6RdKl8/Utl6vOcGv_I/AAAAAAAAAps/G6VSwmcGq9g/s1600/is%C3%A4n+siunaus+Kuopio+039.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-SoGdD6RdKl8/Utl6vOcGv_I/AAAAAAAAAps/G6VSwmcGq9g/s1600/is%C3%A4n+siunaus+Kuopio+039.JPG" height="320" width="240" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Isän viimeinen leposija. Pyhän Pietarin kappeli, Kuopio</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Violetta Parran Elämälle kiitos laulun viimeisellä säkeistöllä hyvästelen isäni. Kiitos elämästäni isä. Käy rauhassa levolle, lämmöllä, Kirsi.<br />
<br />
Kuulen piristäviä yksityiskohtia isästäni muistotilaisuudessa. Ymmärrän, mistä kiinnostukseni vaihtoehtoislääkintään. Mustajuurta tuberkuloosiin kun lääkkeet eivät auttaneet. Hyvä isä ! Punottu kehto siskolleni Annelle. Oman siskonsa, tätini, keuhkoleikkauksen kustantaminen nuorena miehenä. Näen ennennäkemätöntä yhdennäköisyyttä isässä ja minussa isän vanhoista nuoruuden aikaisista kuvista. Kuulen uusia totuuksia suvustani, salattu tieto mummosta. Äpärä. Mielenkiintoni sukujuuriini herää voimakkaana. Mitä kaikkea verta minussa virtaakaan ? Kuka oli mummon isä ?<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://3.bp.blogspot.com/-jzf9astg4ns/UtnKCdTaRTI/AAAAAAAAAqE/atVG_J24zkU/s1600/Matilda+001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-jzf9astg4ns/UtnKCdTaRTI/AAAAAAAAAqE/atVG_J24zkU/s1600/Matilda+001.jpg" height="320" width="211" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Matilda mummo poseeraa</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Allekirjoituksia valtakirjoihin kuolinpesän hoitoa varten. Hoidan hoidan kaiken. Sitten huokaisen, kun aika on.<br />
<br />
Kotona. Suurennettu isän valokuva katsoo minua lipaston päältä. Kuolema tekee jänniä temppuja. Kuolema tuo ihmisen lähelle, jonka on kuvitellut olevan niin kaukana. Minusta paljastuu isäni tytär.<br />
<br />
Monipuolinen syksy. Ylös korkealle ja vauhdilla alas ja taas liitoon ja taas mahalasku. Niin, elämää. Kotona syli, joka tuntuu virvoittavalta keitaalta pitkän autiomaaharhailun ja kaktuksen terävien piikkien pistojen jälkeen. Levolta. Tarviiko tätäkään enää määritellä ? Rakkaus on rakkautta.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://3.bp.blogspot.com/-YQZ3KK-xaao/Utl7Cb2bwII/AAAAAAAAAp0/iDLND9kexpk/s1600/is%C3%A4n+siunaus+Kuopio+025.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-YQZ3KK-xaao/Utl7Cb2bwII/AAAAAAAAAp0/iDLND9kexpk/s1600/is%C3%A4n+siunaus+Kuopio+025.JPG" height="320" width="240" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Suloinen kahvila Kuopiossa torin laidalla</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/zKqK3oxK88M?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2486967266422674748.post-14985191813541554792013-12-13T12:06:00.000-08:002013-12-16T04:45:21.729-08:00Loppuja<br />
Tieto isäni lähestyvästä kuolemasta rauhoitti. Kiireinen ja uutuutta ja erilaisia loppuja täynnä oleva syksyni hidastui ja pulssini sai levollisemman sykkeen. Ikään kuin ylleni olisi pudotettu suojaviitta, joka saa hengitykseni tasaantumaan ja sieluni hitaammalle liekille, ja joka antaa luottavaisen tietoisuuden siitä, että selviän tästä elämän vaiheesta.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-x-lTwM-HbmE/UqtgB9ZqsFI/AAAAAAAAAng/60h7DIwDjY4/s1600/is%25C3%25A4+001.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="http://3.bp.blogspot.com/-x-lTwM-HbmE/UqtgB9ZqsFI/AAAAAAAAAng/60h7DIwDjY4/s400/is%25C3%25A4+001.jpg" width="165" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
Odottava kuolema nurkan takana hetkenä minä hyvänsä suhteuttaa asioita. Kuolema on väistämätön eikä se odota, jos se on tullakseen. Sitä ei voi anella olemaan tulematta tai tulemaan myöhemmin, sille ei voi sanoa, etten ole vielä valmis luopumaan elämästä, omastani tai toisen. Elämän ja kuoleman välille ei voi jäädä roikkumaan, olla välillä elossa ja välillä kuollut. Lopullisuus on se, minkä edessä ei ole vaihtoehtoja, minkä edessä ei voi muuta kuin ottaa vastaa se, mitä annetaan. Meiltä ei kysytä. On vain alistuttava ja toteltava kuolemaa.<br />
<br />
<br />
Siksi se saa aikaan minussa rauhan. En voi jäädä veivaamaan välitilaan. Olla tai ei olla. Tämä on. Kuolema on. Piste. Selkeä yksioikoisuus, minulle ei anneta vaihtoehtoja. Isälle ei anneta vaihtoehtoja. Isälle on helpotus palata lopulliseen kotiin täältä maan päältä. Muistamaton, puhumaton, ymmärtämätön naurava hampaaton vanhus jo monen vuoden ajan. Yksinäinen ja hyljätty mies, jota en tunne. Mies, joka hylkäsi meidät kaukaisessa ajassa, kaukaisessa maassa. Mies, jota kohtaan tunnen myötätuntoa ja ymmärrystä ja aitoa rakkautta kaikesta menneestä ja menetetystä huolimatta. Tai voiko menettää jotain, mitä ei ole ollutkaan ? En tiedä, mitä sana isä tarkoittaa. Isä on antanut minulle elämän, muuta en tiedä. Olen kiitollinen tästä elämästä. En voisi olla kenenkään muun tytär. <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-YTC5Xdl6VOA/UqtiCSFG-oI/AAAAAAAAAn0/XDfmDpRpWTk/s1600/Kuopio+006.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://1.bp.blogspot.com/-YTC5Xdl6VOA/UqtiCSFG-oI/AAAAAAAAAn0/XDfmDpRpWTk/s1600/Kuopio+006.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Kauneus ja suru on tunne tai oikeammin tila, minkä aika ajoin tunnen. Nyt tunnen sen taas. Elämän edessä antautuminen, elämän aalloille heittäytyminen ja siihen luottaminen ja samalla menetyksen tunteminen suonissa ja siihen kiitollisuus ja hyväksyminen sekoitettuna ja vähän armollisuutta ja syvää surua ripoteltuna sekaan ja kuorrutus puhtaalla ja aidolla rakkaudella. Kauneuden ja surun sekasoppa on vapaa kaikesta syytöksestä ja katkeruudesta. Siinä ei ole mitään, mihin kiinnittyä, mihin takertua. Kauneuden eli rakkauden ja surun keitos on tiloista vapain, tila, jossa on syvin ymmärrys elämästä. Se on avoin elämälle ja kuolemalle, se sanoo, ota minut, olen sinun elämä. Kauneuden ja surun yhtäaikaisuus on pysähtyminen elämälle ja kuolemalle, se on läsnäolon täydellinen ilmentymä tässä hetkessä. Se on luopumista, periksi antamista, irti päästämistä, surun ja menetyksen kokemista yhdistettynä kiitollisuuteen. Kauneus ja suru yhdessä on syvin hiljaisuus minussa, puhdistava olotila, aitous ja pyhyys. Se on elämän tarkoituksen hetkellinen oivallus. Elämä ja kuolema ja rakkaus, niiden risteyskohta. Puhtain puhtaus. Rakkauden antamisen tila, kaiken pois antamisen tila. Kaikki ja ei mitään. Pilkahdus jumalallisuudesta. Häivähdys Ykseyttä. Taajuus, johon jäisin iäksi. Arkihuolesi pois heitä -tila. <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-CwgCGmxGTyk/UqtjXzVRIbI/AAAAAAAAAoA/8alamVtE8Og/s1600/is%C3%A4+hoitokoti+014.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://4.bp.blogspot.com/-CwgCGmxGTyk/UqtjXzVRIbI/AAAAAAAAAoA/8alamVtE8Og/s1600/is%C3%A4+hoitokoti+014.JPG" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Yksinäisyys muuttaa muotoaan. Parisuhderakkauden loputtua yksin olemiseni keveys ja halu ja toivomus ei olekaan niin kevyttä. Yksin olemiseni muuttuu pelottavammaksi ja raskaammaksi ja yksinäisemmäksi. Kun ei olekaan sitä omaa ihmistä siellä jossain, puhelinsoiton tai tekstiviestin päässä. Haluni olla yksin on minulle elinehto ja kaipuuni yksin oloon on suuri. Se aiheuttaa suurimpia ongelmia parisuhteissani. Ymmärrettävästi. Kun minulla on oma ihminen taustalla elämässäni, yksin olo on nautinnollista, turvallista. Nyt yksinäisyys tuntuu joka solussa, painaa hartioita ja kiristää päänahkaa. Tosin isän kuoleman läheisyys tuo siihen rauhaa ja avaruutta ja pystyn olemaan siinä ilman paniikkia. Tunnen, että olen osa jotain suurempaa kokonaisuutta ja elämä on jotain paljon syvempää. Minun ei kuitenkaan tarvitse luopua rakkaudesta rakastettuani kohtaan, saan edelleen rakastaa häntä, vaikkemme ole yhdessä. Minun ei tarvitse teeskennellä, etten kaipaa häntä ja rakasta häntä edelleen, ja se helpottaa. Helppoa se ei ole, erota rakkaudessa, ilman näkyvää syytä. Luopuminen parisuhteestani mahdollistaa minulle puhtaamman rakkauden häneen. <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-eJPk8rAbfg0/Uqtko9gDT5I/AAAAAAAAAoM/XuzXDHyb-dc/s1600/ohita+pimeys.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="http://2.bp.blogspot.com/-eJPk8rAbfg0/Uqtko9gDT5I/AAAAAAAAAoM/XuzXDHyb-dc/s1600/ohita+pimeys.jpg" width="229" /></a></div>
<br />
<br />
Yksinäisyyden syvä rohkea kohtaaminen kaikkine epämiellyttävine tunteineen syventää olemistani. Yksinäisyyden käsin kosketeltava muoto on uutta ja tunnen sen näin voimakkaana, kun en juokse sitä karkuun vaan otan sen vastaan hiljaisuudessa ja läsnäolossani tälle hetkelle. Olen yhtä yksinäisyyden kanssa. Olen yhtä luopumisen kanssa. Luovun kaikesta ja otan kaiken vastaan mitä tulee.<br />
<br />
Samaan aikaan onnellinen ja surullinen. Minä olen. Onnellinen siitä hyvästä, mitä tunnen sydämessäni, rakkaudesta elämään. Elämän ihmeestä. Oman elämäni ihmeestä, siitä aiheesta, mistä tämän blogini aloitin. Tapahtuuko ihme, tuleeko minusta tässä elämässä tanssin ohjaaja. Vital Development -koulutus loppui. Kahden vuoden taival ihanien ihmisten kanssa, joista on tullut minulle ystäviä ja läheisiä. Ainutlaatuinen yhteinen vaihe loppui, hieman haikea olo. Kyllä vaan, saan levittää Vital Development tanssin ilosanomaa eteenpäin, minun mielenterveyteni pelastajaa ja elämäni tarkoituksen antajaa, pelkojeni kohtaamisten alulle panijaa, uuteen lähtemisen innon antajaa, halun antaa muille rakkautta ja hyvää ja ohjata ihmisiä heidän oman valonsa lähteelle. Nyt se ei tunnu enää ihmeeltä vaan itsestään selvyydeltä. Hehkuttaminen ja yli-innokas tuulettaminen ei tunnu enää tarpeelliselta. Tämä tapahtui, minkä pitikin tapahtua. Tämä on paikka elämässä, jossa minun kuuluu olla. Totuuden ihme. <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-FYOIHEPQfZ4/UqthB1mPJTI/AAAAAAAAAns/DHVe3m3PPrw/s1600/Kuopio+007.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="http://4.bp.blogspot.com/-FYOIHEPQfZ4/UqthB1mPJTI/AAAAAAAAAns/DHVe3m3PPrw/s1600/Kuopio+007.jpg" width="240" /></a></div>
<br />
<br />
Luopuminen tekee alastomaksi, läpinäkyväksi. Halu olla aito, aidompi, aidoin. Halu pudottaa viimeisetkin epärehellisyyden rippeet elämästä, päälle liimatut tekopyhyydet, jotka lentävät päin näköä. Ei maskeja, ei muovia, ei keinotekoista olevinaan olemista. Vaan lihaa, verta, suoraa katsetta, jalkoja maassa, ihon kosketusta, totuutta tässä hetkessä, rehellisyyttä itselle. <br />
<br />
Hyvästi isä, hyvästi rakas, hyvästi vanha elämä !<br />
<br />
Täältä tullaan Uusi Elämä !<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-Gmhm3JFLbjA/UqtlTXqA6oI/AAAAAAAAAoU/s1um7NEQbZ4/s1600/Kirsi+V+(83)Ps.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="http://1.bp.blogspot.com/-Gmhm3JFLbjA/UqtlTXqA6oI/AAAAAAAAAoU/s1um7NEQbZ4/s1600/Kirsi+V+(83)Ps.jpg" width="213" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/x1i7pevupAM?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />kirsikanaika.blogspot.fihttp://www.blogger.com/profile/11392687631210309442noreply@blogger.com2